Savenvalaja
Kirkon alttarilla on savesta muotoiltuja ehtoollismaljoja. Rippikoululaiset ovat itse muotoilleet omat ehtoollismaljansa. Kukin niistä on oman laisensa, aivan kuten tekijänsäkin. Savea muotoiltiin pitkään ja hartaasti. Siitä taisi useimmiten tulla sellainen kuin tuli, eikä ihan sellainen kuin olisi halunnut.
Meitä ihmisiäkin Jumala on muotoillut kuin savea. Hän on tehnyt meistä kunkin näköisekseen. Jokaisen meistä hän tunnistaa omakseen. Hän on antanut meille elämän. Jokainen meistä on hänelle tärkeä. Me ihmiset olemme savea Jumalan kädessä.
Tälle savelle Jumala antoi elämän. Tälle savelle Jumala haluaa antaa vieläkin enemmän, hän haluaa antaa iankaikkisen elämän. Olemme oppineet rippikoulussa itse kukin, että iankaikkinen elämä annetaan meille Jeesuksen Kristuksen kautta. Merkiksi ja muistoksi tästä hän antoi meille ehtoollisen. Muistamme hänen kuolemaansa ja hänen ylösnousemustaan. Jeesuksen ruumis ja veri ovat meille elämäksi. Ne ovat ravintoa iankaikkista elämää varten.
Leipää pelloilta maan… ja vähän taivaankin!
Jeesus teki leivällä ja ruualla monia ihmeitä. Hän ruokki muutamalla leivällä ja kalalla tuhansia ihmisiä. Tämä oli hänen tapansa kertoa, että hän antaa maailman ihmisille elämän. Tänään kuultavan kertomuksen ihmiset eivät kaikki ollenkaan ymmärtäneet, mistä Jeesus puhui. He ajattelivat hyvin konkreettisesti. Ruoka oli heille tämän elämän asia. He miettivät, aikoiko Jeesus antaa heille ruumiinsa syötäväksi. Tätä tahallista väärinymmärrystä käytettiin myös tekosyynä ensimmäisten, ja miksei nykyistenkin, kristittyjen vainoihin.
Ihminen tarvitsee leipää, joka on hänen ruumiinsa ravinto tässä elämässä. Mutta Jeesus on meidän leipämme iankaikkisessa elämässä. Hän on sielun ravinto, jonka ansioista emme vain elä ikuisesti, vaan saamme iankaikkisen elämän.
Elämän evästä
Rippikoulu on antanut meille tiiviin kristillisen elämän oppimisjakson. Siinä käsitellään kaikkia elämään kuuluvia asioita kristinuskon näkökulmasta. Vuosisatoja rippikoulu on tarkoittanut katekismuksen opiskelua. Iltaisin ja viikonloppuisin opeteltiin katekismus ulkoa. Nykyisin rippikouluun on tarjolla runsaasti materiaalia. Opiskelemisen ja pohdinnan oheen mahtuu myös musiikkia, harrastuksia ja hiljaisuutta. Leirimuotoisin rippikoulun käyvät lähes kaikki. Tästä kirjanpaljoudesta ja muutoksesta huolimatta rippikoulu on edelleen sama. Se pohjautuu aina katekismukseen; kristinuskon perusasioihin ja kaikkiin meidän elämäämme kuuluviin asioihin. Rippikoulu käsittelee siis vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Moni ihminen on sanonut omasta rippikoulustaan, että siellä opitut asiat ovat vasta myöhemmin elämässä alkaneet tulla mieleen ja tarkoittaa jotakin. Viidentoista vuoden iässä elämän suuret ratkaisut eivät vielä ole edessä, mutta eivät enää kaukana. Vasta pitkään eletyn elämän kanssa on näkökulmaa huomata omat valintamme ja niiden seuraukset.
Rippikoulun tarkoitus on rohkaista elämään kristillisten arvojen mukaan. Elämän arvot ovat mukana kaikissa meidän arkisen elämämme valinnoissa. Todelliset arvot, ne kristillisetkään, eivät tule meidän elämäämme aina kovin tietoisina valintoina, vaan selkäytimestä silmänräpäyksen aikana. Siellä ovat meidän ajatuksemme ihmisen elämän arvosta, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta. Juuri näissä asioissa vakaumuksemme näkyy.
Käsitys ihmisestä Jumalan luomana ainutlaatuisena ja arvokkaana asiana näkyy vallinnoissamme. Se on eri asia kuin esimerkiksi mitä ajattelemme evoluutiosta tai Raamatun luomiskertomuksesta. Rakkaudesta rippikouluiässä ajatellaan hyvin ristiriitaisesti. Vanhempi kollega kertoi kuinka hänen nuoruudessaan seurusteltiin ja mentiin naimisiin. Rippikoulunuoret nauroivat vedet silmissä. Mutta jos kysyn olisitko valmis antamaan henkesi rakastamasi ihmisen puolesta, nuori vastaa lähes poikkeuksetta ja silmiä räpäyttämättä: ”Olen”. Lopulta nuorille ei ole tärkeintä palkkasumma ja uraputki, vaan kiinnostava ja mielekkääksi koettu työ.
Nuoren käsitys kristillisestä elämästä on usein pintapuolista. Se tarkoittaa, että ihminen käyttäytyy ulkoisesti tietyllä tavalla. Usein samaan hengenvetoon ei puhuta ihmisten ajatuksista, arvoista tai ylipäätään hengellisyydestä. Jostain syystä kristillinen elämä kuulostaa monersta nuoresta valinnalta, jossa elämä jää elämättä.
Elämän tie
Jeesus ei kutsu meitä tällaiseen kristillisyyteen. Jeesus kutsuu meitä elämän tielle, joka on juuri pohdinnan, kipeiden kokemusten, erehdysten ja uudelleen yrittämisen kapea polku. Sillä polulla koemme elämää niin että sattuu. Se tie ei ole niitä varten, jotka haluavat helppoa ja kuin todellisuudesta irrallaan elettyä elämää. Mutta juuri tällä kapealla polulla me koemme elämän merkittäväksi ja eletyksi elämäksi. Sillä tiellä Jeesus on leipä ja suola. Sillä toisella polulla meillä on vaarana katua sitä ainoaa asiaa, mitä ihminen lopulta katuu: Elämä jäi elämättä.
Jumala muotoili meistä juuri tällaisen. Täydellistä hän ei tehnyt yhdestäkään. Tälle savenkappaleelle Jumala antoi muodon ja elämän. Hän kutsui sen elämään ja kokemaan mahdollisuutensa ja rajansa, ilonsa ja surunsa. Hän evästi Sanallaan tämän elämän matkan ja antoi sille tulevaisuuden ja toivon. Mutta niin Jumala rakasti tuota kättensä työtä, että antoi itsensä elävän saven puolesta. Niinpä tämä savi saa nähdä kuinka Jumala antaa täydellisyyden, iankaikkisuuden ja rakkauden virrata siihen Jeesuksen ruumissa ja veressä. Sitä varten se on luotu.