18.3.2012 4. PAS Joh. 6:48-58
Herran ehtoollinen on askarruttanut kristittyjä kautta aikojen.
Se on todella mysterion, salaisuus, niin kuin ensimmäiset kristityt sanoivat.
On monia asioita, joita me ehtoollisessa emme ymmärrä.
Ehkä juuri siksi ehtoollinen jakaa syvästi kristikuntaa.
Me voimme kyllä tunnustaa ortodoksien kasteen, mutta emme voi polvistua heidän kanssaan ehtoolliselle.
Voimme rukoilla helluntailaiset kanssa, mutta emme silti voi mennä helluntaiseurakuntaan ehtoollispöytään.
Tähän täytyy olla vahvat perusteet.
Eivät kristityt varmasti kiusallaan ole ruvenneet riitelemään näinkin keskeisestä asiasta kuin ehtoollinen.
Taustalla on aito erimielisyys ehtoollisen sisällöstä.
Ja tämän erimielisyyden juuret ovat hyvin pitkälti siinä, kuinka me selitämme tämän päivän evankeliumia, jossa hän puhuu ruumiinsa ja verensä syömisestä ja juomisesta.
Roomalaiskatoliselle ja ortodoksille on selvää, että he saavat ehtoollisessa ihan oikeasti Jeesuksen ruumiin ja veren.
Leipä muuttuu ruumiiksi ja viini vereksi, kun pappi lausuu asetussanat.
Kaikki on siis kiinni papista, hänen virastaan.
Papilla on myös valta uhrata Kristus uudelleen, verettömästi, alttarilla.
Joka sunnuntai Kristus uhrataan roomalaiskatolisen kirkon kaikissa pyhäköissä
– taas kerran. Tätä kutsutaan messu-uhriksi.
Lutherin kärkevin arvostelu kohdistui juuri tätä messu-uhria vastaan.
Hän jopa sanoi, että me emme uhraa Kristusta uhrina, vaan Kristus uhraa meidät (Sasse, Tämä on…, 70).
Tällä hän tarkoitti sitä, että Kristuksen uhri on jo kerran annettu kertakaikkisesti Golgatalla.
Mutta me uhraamme hänen kauttaan Jumalalle joka aika kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeään ylistävät, niin kuin Hepr. 13. luvussa sanotaan. Jumalanpalveluksessa uhrataan siis kiitosta ja ylistystä siitä uhrista, joka on jo kauan sitten annettu.
Luther ei myöskään opettanut, että leipä muuttuu Kristuksen ruumiiksi ja viini muuttuu vereksi, kun pappi lausuu asetussanat.
Luther sanoi, että hänelle riittävät Jeesuksen sanat: Tämä on minun ruumiini. Tämä on minun vereni.
– Se kuinka tämä tapahtuu ja milloin se tarkalleen ottaen tapahtuu, ovat meidän käsityskykymme ulkopuolella.
– Yhtä vähän me ymmärrämme siitä, kuinka Jumalan Poika saattoi astua alas taivaasta ja tulla ihmiseksi, lihaan ja vereen. On turhaa uteliaisuutta edes kysellä, miten tämä tapahtui. Meille riittää se tieto, että Jumala tuli ihmiseksi.
***
Suurempaan selkkaukseen Luther kuitenkin joutui nk. reformoitujen kanssa, joita edusti Sveitsin uskonpuhdistaja Ulrich Zwingli.
Tämä jako Lutherin ja Zwinglin välillä leimaa koko läntistä kristikuntaa.
Zwinglin mielestä Lutherilla oli monia mielettömiä oppeja.
Ja se kaikkein mielettömin hänen mukaansa oli se, Jeesuksen ruumis ja veri muka ovat läsnä ehtoollisessa.
Zwingli järkeili, että Jeesushan on mennyt taivaaseen, Isän oikealle puolelle. Ei hän voi samanaikaisesti olla ehtoollisessa vieläpä monessa ehtoollispöydässä samaan aikaan täällä maailmassa. Eli hänellä oli tällainen järkeisoppi.
Zwinglin mielestä Lutherin opetus oli tällä kohdin lankeamista takaisin pakanalliseen taikauskoon, ihmissyöntiin ja jopa jumalansyöntiin.
Zwinglin mukaan Jumala ei opeta meille mitään järjenvastaista.
Siksi reformoidut kristityt eivät ajattele saavansa ehtoollisessa Jeesusta.
He voivat ehkä ajatella olevansa hengellisessä yhteydessä Jeesuksen kanssa. Mutta ei hän ole läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä.
**
Luther vetosi Raamattuun: Ellette te syö Ihmisen pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää (Joh. 6:53).
Ei Jeesus valehdellut tai puhunut vain vertauskuvallisesti, kun Hän sanoi:
Tämä on minun ruumiini ja vereni.
Luther uskoi Jeesuksen todelliseen läsnäoloon leivässä ja viinissä.
Kuinka muuten voitaisiin ymmärtää sanat: Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa ja minä pysyn hänessä (Joh. 6:56).
Jos Jeesus olisi puhunut vain vertauskuvallisesti, tuskin osa hänen opetuslapsistaan olisi suuttunut niin silmittömästi kuin he tekivät:
Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista (Joh. 6:60).
Jotkut opetuslapset jopa jättivät hänet kokonaan.
Heidän mielestään Jeesus meni nyt aivan liian pitkälle.
Kyllä senkin voi vielä pitää totena, että on välttämätöntä uskoa Jeesukseen. Vaikka sekin monelle juutalaiselle oli jumalanpilkkaa. Jeesushan asetti itsensä uskon kohteeksi, Jumalan rinnalle.
Mutta se meni jo mahdottomuuksiin, että opetuslasten muka pitäisi syödä Häntä. Se oli se pahennus ja se oli pahennus uskonpuhdistuksen aikana ja on edelleen. Kristuksen todellisen ruumiin ja todellisen veren syöminen ja juominen. Mutta näin Raamattu opettaa.
**
Nyt ymmärrämme jotain siitä, miksi kristikunnassa on hajaannusta ehtoollisen suhteen. Jollekin se on uhri, toiselle vain taivaassa olevan Jeesuksen muistelua.
Meille se sen sijaan on meidän Herramme ja Vapahtajamme siunattu ja pyhä ruumis ja veri, joka on todellisesti läsnä leivässä ja viinissä. Ja tästä emme voi tinkiä tuumaakaan, koska emme halua luopua Jeesuksesta.
**
Mutta kuka sitten saa Jeesuksen ehtoollisessa?
Moni ajattelee niin, että vain uskovat ihmiset saavat Jeesuksen.
Muut saavat vain leipää ja viiniä he kun eivät usko edes Vapahtajaan.
Näin se ei kuitenkaan ole!
Eihän meidän uskomme luo Jeesusta.
Eihän meidän uskomme tee ehtoollisesta ehtoollista.
Ehtoollinen on Kristuksen ruumis ja veri, koska Jumalan sana liittyy siinä aineeseen. Jumalan sana luo ehtoollisen. Sana tuo Kristuksen meille läsnä olevaksi leivässä ja viinissä.
Siksi Luther opettaa näin: Pyhässä ehtoollisessa kaikki saavat Kristuksen todellisen ja olemuksellisen ruumiin ja veren, kun syövät ja juovat siunatun leivän ja viinin. Uskoville siinä on varma tae ja pantti siitä, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä. Epäuskoiset saavat siitä tuomion ja kadotuksen (Sasse, Tämä on …, 240)
Myös epäuskoinen saa siis Kristuksen ruumiin ja veren ehtoollisessa.
Tämä on se syy, miksi ihmisille pitäisi opettaa, ettei epäuskossaan saisi tulla nauttimaan Herran ehtoollista. Siitä ei ole epäuskoiselle mitään hyötyä vaan pelkästään haittaa.
Tässä ei nyt epäuskoisilla suinkaan tarkoiteta heikkouskoisia tai niitä arkoja sieluja, jotka ovat epävarmoja omasta kelvollisuudestaan. Heille ilman muuta kuuluu tämä uskon vahvistus, jonka ehtoollinen antaa.
Epäuskoiset sen sijaan ovat niitä, jotka eivät usko Jeesuksen voivan antaa syntejä anteeksi. Tai eivät usko Kristuksen olevan läsnä ehtoollisessa.
Tai elävät jonkun muun karkean harhan vallassa, joka kiistää sen, että Jeesus on todella Herra ja Jumalan Poika. Heidän tuomionsa vain kovenee ehtoollisella.
Jokainen saa siis käteensä Kristuksen ruumiin ja veren ehtoollispöydässä.
Tämä toivottavasti saa meidät entistä enemmän kunnioittamaan alttarin sakramenttia ja kaipaamaan sitä yhä kiihkeämmin.
**
Entäs sitten se kysymys, että mitä me ehtoollisessa saamme sellaista, jota emme saisi jo Sanan kautta? Emmekös me saa synnit anteeksi jo synninpäästön sanassa? Emmekö me kuule evankeliumin on Sanan saarnassa? Eikö Kristus tule meidän luoksemme jo luetussa ja julistetussa Sanassa? Tarvitaanko siis ehtoollista oikeastaan mihinkään?
Näinhän ihmiset järkeilivät valistuksen aikakaudella, 1700-luvulla. Siksi ehtoollisella käyminen vähentyi huikeasti tuon vuosisadan aikana ja sen jälkeenkin. Eikös usko ole vain yhteyttä Jeesukseen? Eikä siihen yhteyteen välttämättä tarvita ehtoollista! No onhan se ehtoollinen ehkä joskus hyvä tapa ja siunaava asia, mutta kyllähän ilman sitäkin voi Jeesukseen uskoa ja pelastua. Näin päättelivät pietistit. Ja sitten oltiin 1800-luvulla jo samassa jamassa kuin synkällä keskiajalla: ehtoollisella käytiin parin kertaa vuodessa, jos silloinkaan. Riitti kun luki postillaa kotona tai kävi joskus seuroissa.
*
Luther vastaa: Ei ole meidän asiamme kysyä, mitä erityistä hyötyä on ehtoollisen nauttimisesta tai vastata tällaisiin kysymyksiin. Jos Kristus asetti sakramentin ja kertoi meille: Tämä on minun ruumiini, meidän tulee noudattaa hänen käskyään ja uskoa hänen sanaansa.
Ei siis voida vastata kysymykseen, miksi Jeesus asetti ehtoollisen evankeliumin lisäksi. Meidän on jätettävä se Jumalan tutkimattoman viisauden haltuun.
Kukaan ei voi tietää, miksi Jumalalla on niin monta tapaa antaa meille synnit anteeksi.
Jos me saamme jouluna kaksi lahjaa, emme varmaankaan tee niin, että otamme vastaan toisen lahjan ja sanomme sitten: Kiitos, minä sain jo lahjan. Viekää tuo toinen takaisin kauppaan. En tarvitse sitä. En avaa sitä. Kyllä sekä sana että ehtoollinen on tarkoitettu meille avattaviksi lahjoiksi.
Jumala tietää mitä me tarvitsemme ja miksi sitä tarvitsemme.
Hän tietää, että me olemme ruumiillisia olentoja, jotka tarvitsemme myös aineellista vahvistusta uskollemme ja kehollemme.
Joskus heikkona hetkenä voi olla vaikea uskoa synnit anteeksi vain kuullun Sanan perusteella. Silloin avuksi tulee pyhä ehtoollinen. Saan käteeni ja suuhuni Hänet, joka vakuuttaa: Tyttäreni, poikani. Sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi.
Olenkin usein kehottanut ihmisiä vetoamaan ehtoolliseen, kun omatunto tai sielunvihollinen syyttää. Kun tuntuu, että olenko minä sittenkään saanut kaikkea anteeksi, kun en muutu yhtään paremmaksi. Silloin voi sanoa omalletunnolleen ja saatanalle:
Kyllä, syntinen olen syntymästäni saakka. Kaikki se on tottaa, mistä te minua syytätte, että puoliakaan tunne minun pahuudestani. Mutta olen saanut kuulla vapauttavan evankeliumin ja olen saanut syödä Hänet, joka puhdistaa kaikesta pahasta. Ja Hän vakuutti minulle, että tuo veri annettiin minunkin syntieni anteeksiantamukseksi. Olen saanut sen vastaanottaa ja uskon siihen.
**
Eikä siinä kaikki.
Päivän evankeliumissahan Jeesus monta kertaa vakuuttaa, että se joka tätä syö, ei kuole ja sillä, joka syö minun ruumiini ja juo minun vereni, on ikuinen elämä ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet (Joh. 6:47, 54).
Tässä luvataan Kristuksen ruumiin ja veren nauttijalle siis sekä kuolemattomuus että ylösnousemus.
Eikä meidän taaskaan tarvitse pistää suurta päätämme tähän väliin ja kysyä: No, mutta emmekö me saa ikuisen elämän jo pelkästään uskomalla Jeesukseen ilman ehtoollistakin.
Tällainen ihminen ei ymmärrä, että me olemme hauraita savimajoja.
Me tarvitsemme kaikkea sitä vahvistusta ja rohkaisua, jota Jumala tahtoo meille antaa. Kuolemanpelko valtaa helposti vahvankin uskovan, kun ruumiin ja sielun voimat alkavat hiipua.
Käytetään siksi mahdollisimman paljon, maksimaalisesti, kaikkia niitä välineitä, jotka Jumala on meille antanut uskon vahvistukseksi.
Ei hän ole antanut niitä turhaan.
Ja hän tietää, millaista tekoa me olemme, ja miten helposti sielunvihollinen ja epäilykset saavat meistä otteen.
Siksi tänne on katettu armopöytä JOKA SUNNUNTAI.
Me emme pärjää ehtoollisen avullakaan määrättömän pitkään.
Moni kokee seitsemän päivääkin jo pitkänä aikana ilman Kristuksen ruumista ja verta.
Ehtoollista ei voi syödä varastoon.
Hetken päästä tulee taas nälkä.
Mutta juuri tämän nälän avulla Kristus pitää meidät lähietäisyydellä itsestään. Me emme voi lähteä kauas.
Aina uudelleen pitää päästä täyttämään varastoja.
Sitten jaksaa taas Kristuksen kanssa kulkea kappaleen matkaa eteenpäin.