4. sunnuntai helluntaista, Lk. 15: 1 – 10, Esko Väyrynen

Me olemme huomaamattamme tottuneet siihen ajatukseen, että herännyt ihminen on maailmankielteinen ja itseensä sulkeutunut. Tämän vuoksi kuulostaa yllättävältä nyt jo lepoon päässeen heränneiden maallikkosaarnaaja Aku Rädyn väite eräälle ulkomaalaiselle kirkonmiehelle, kun hän sanoi, että juuri me olemme niitä maailmallisia. Tuo saarnaajan sana yllättää meidät siksi, että me ajattelemme heränneistä, että he pitävät itseään muita kristittyjä parempina.
Jeesuksenkin ajan ihmiset joutuivat toteamaan, että heidän ennakkoarviointinsa kanssaihmisistä oli ollut väärä. Sen ajan uskovaiset, fariseukset ja kirjanoppineet, pitivät publikaaneja ja syntisiä niin turmeltuneina, että niiden seuraa oli kartettava kaikin keinoin. Oli suorastaan pidättäydyttävä kanssakäymisestä heidän kanssaan.
Fariseukset ja kirjanoopineet pitivät publikaaneja ja syntisiä raukkamaisina ihmisinä, jotka eivät uskalla alistua lainalaiseen elämään, heikkoluontoiset ihmiset eivät uskalla siihen antautua. Nuo kurjat elävät mieluummin ilman lakia arkuutensa vuoksi. He olivat täysin jumalattomia, joiden seuraa oli kartettava kaikin mahdollisin keinoin.
Nämä lain noudattamisestaan ylpeilevät fariseukset Jeesus löi ällikällä menemällä halveksittujen syntisten luo. Jeesus ei vain halunnut sietää syntisen läsnäoloa, vaan hän tahtoi osoittaa heille todellista rakkautta ja ystävyyttä vierailemalla heidän kodeissaan. Fariseukset sanoivatkin Jeesuksesta, että hän syö ja juo syntisten kanssa. Aterialle osallistuminen tarkoittaa aina erikoisen läheistä yhteyttä.
Seurustelullaan syntisten kanssa Jeesus avasi heille aivan uudella tavalla armon portin. Syntiset eivät etsineet Jeesusta nähdäkseen merkkejä ja tunnustekoja Jeesuksen messiaanisuudesta. Eivät ravinnon toivossa tai saadakseen apua ja lievitystä kipuihin ja sairauksiin. He tulivat kuulemaan lohdun sanomaa syntiselle sielulle. Ja sen tähden Jeesus tahtoi päästä heidän kanssaan läheiseen yhteyteen. Kuuleminen, kuuleminen avoimin korvin on uskon ensimmäinen edellytys, jotta syntinen löytäsi armon.
Fariseusten ei tarvinnut kuulla Jeesusta, koska he luulivat olevansa täysin synnittömiä. Fariseusten mielestä vain joku suuren tai törkeän rikoksen tekijä, kuten esim. ihmisiä jatkuvasti petkuttava publikaani, oli syntinen. Juuri publikaanit olivat fariseusten mielestä kaikkein suurimpia syntisiä ja rakkaudettomia syntisiä. Fariseukset vetivät tästä sen johtopäätöksen, että koska Jeesus haluaa olla noiden julkisyntisten, publikaanien, ystävä, niin hänen itsensä täytyy olla syntinen.
Mutta Jeesus halusi opettaa fariseuksille heidän omaksi häpeäkseen, että Jumalan armo etsii kadotettua syntistä. Jeesus seurusteli syntisten kanssa nimenomaan sitä varten, että syntiset oppisivat tuntemaan Jumalan armahtavan rakkauden.
Juutalaisten käsityksen kukaan vanhurskas oli Jumalalle kalliimpi kuin katumuksen tekijä. Mutta Jeesus korostaa sitä, että jumalallinen huolenpito ulottuu jokaiseen, myös kaikkein vähäpätöisimpäänkin, joka uskoo häneen. Jeesus itse varoittaa: ”Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.” Mt. 18 : 10.
Jumalan etsivä rakkaus ei väheksy mitään vaivoja löytääkseen kadonneen.
Publikaaneilla ei ollut tuntemusta Jumalan tahdosta. Hän on avuttomin, ei osaa yksin, ei pysty puolustautumaan, väsyy helposti.
Ihmisen arvo on siinä, että myös publikaanit ovat Jumalan ja Jeesuksen omaisuutta. Synti on eksyttänyt.
Fariseukset ovat ne 99 tallella olevaa lammasta.
Jumalan seurakunnalla ei ole varaa kadottaa yhtäkään jäsentä.