Kadonnut ja jälleen löytynyt
Olemme tänään Jeesuksen vertauksen äärellä, joka on yksi hienoimmista Raamatun kertomuksista, ehkä jopa kaikkein kaunein ja puhuttelevin. Ainakin se on innoittanut monia taiteilijoita. Yksi vaikuttavimmista tähän liittyvistä teoksista on Pietarin Eremitaasissa oleva Rembrandtin maalaus: ”Tuhlaajapojan paluu.”
Usein olemme keskittyneet tuohon poikaan. Hänen mielenliikkeistään on tehty oppeja siitä, kuinka kääntyminen ja paluu Jumalan luokse tapahtuu (ensin on lapsenusko, sitten suruttomuuden aika, herääminen, parannus, usko, vanhurskauttaminen ja pyhitys). Tänään katson kertomusta hieman toisin. Kyllä ihmiset – tuhlaajapojat ja tyttäretkin palaavat, kun elämä tarpeeksi ahdistaa. Onhan olemassa ihan supisuomalainen sanontakin, joka ihmistä tarkoittaessaan on tosin aika julmaa kieltä: ”Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.” Kun ei kovasta, jäätyneestä maasta saa enää mitään syötävää irti, alkaa nälkä ahdistaa ja sen mukana ajatus kääntyy kohti kotia. Paluun ajatus alkaa houkuttaa – vaikkapa vain palkkalaiseksi; saisipahan ainakin ruokaa.
Päähenkilö tässä kertomuksessa ei kuitenkaan ole tuo poika, vaan ISÄ. Ei pojan paluussa ole siis mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Erikoista kertomuksessa on Isän ihmeellinen rakkaus. Kertomus oli tarpeellinen Jeesuksen aikana ja on sitä vielä tänäänkin, sillä meiltä niin helposti hämärtyy Jumalan todellinen olemus. Kun katselemme, kuinka isä suhtautuu pojan paluuseen, ymmärrämme, minkälainen Jumala meillä on. Hän on täynnä rakkautta. Meidän on vain usein vaikea sitä ymmärtää, sillä aika usein kuulemme puhuttavan hänen rakkaudestaan ja vihastaan samanaikaisesti, siten, että jää vähän epäselväksi, kuka hän oikein on.
Kyllä Jumala on rakkaus. Miksi meillä muutoin olisi tuhlaajapoika-kertomus. Meillä on Isä, joka on joka päivä vain odottanut pojan paluuta, ja siksi jo kaukaa rientää juosten sulkemaan hänet syliinsä ja halaa häntä lujasti. Voiko tämän kauniimpaa kuvaa olla Jumalan rakkaudesta? Ja miksi me kuitenkin sitä epäilemme: me asetamme ehtoja Jumalan rakkaudelle, vaikka meillä on tällainen kertomus Raamatussa, vieläpä Jeesuksen kertomana – ja itsekin epäilemme – emmekö voisi uskoa sen rakkauden, joka Jumalalla on meitä kohtaan. Me olemme hänen rakkaita lapsiaan – piste.
”Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä” (1.Joh.4:16).
Jumalan rakkaudesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että meidän tulee lukea Vanhaa testamenttia aina Jeesuksen sanoman kautta. Toisaalta on myös niin, että Jumalasta ei tullut rakastava isä vasta Uudessa testamentissa. Kyllä hän on ollut sama rakkaus jo Vanhan testamentin aikana. Siellä vain niin monet tilanteet on historian valossa tulkittu toisin – on myös kestänyt aikansa, ennen kuin ahtaasta heimojumalan käsitteestä on päästy profeettojen julistamaan yhteen, koko maailmaa hallitsevaan Jumalaan, joka rakastaa kaikkia ihmisiä. Meille on vain niin perin inhimillistä ajatella, että Jumala olisi vain meidän Jumalamme ja aina vain meidän puolellamme, että hän vihaisi niitä, joita mekin vihaamme. Mutta näin ei ole. Jumala on puhdas rakkaus, joka monin tavoin pyrkii ohjaaman meitä oikeaan ja hyvään.
Profeetta Hoosean kirja on huippuesimerkki Jumalan rakkaudesta:
Hoosean tuli ottaa vaimokseen prostituoitu nainen. Tuo avioliitto oli vertauskuvana Jumalan äärettömästä rakkaudesta monin tavoin langennutta Israelin kansaa kohtaan. Hoosean kirja antaa ymmärtää, että tuo avioliitto oli aivan todellinen, ja profeetta todella teki niin kuin Jumala käski, vaikka joutuikin sitten monin tavoin kärsimään tuon naisen uskottomuudesta. Jumala oli ottanut Israelin puolisokseen, vaikka se ei olisi sitä ansainnut, ja rakasti sitä, vaikka se edelleen juoksi rakastajiensa perässä. Käsittämätön rakkaus.
Jumala rakastaa uskotonta Israelia. Kirjan kolmannen luvun alussa Jumala sanoo profeetalle näin: ”Sinun tulee vielä rakastaa naista, jolla nyt on rakastaja ja joka rikkoo avion. Samoin minä, Herra, rakastan israelilaisia, vaikka he kääntyvät muiden jumalien puoleen ja rakastavat rypälekakkuja, joita tuovat uhrilahjoiksi.” (Hoos.3:1). Hoosean kirjasta löytyvät myös nämä kauniit Jumalan lupauksen sanat: ”Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran” (2:21-22). Myös näin siellä sanotaan: ” Sen sijaan että heille nyt sanotaan: ”Te ette ole minun kansani”, heille sanotaankin näin: ”Te olette elävän Jumalan lapset.” (2:1b) ja vähän myöhemmin: ”Sanokaa silloin veljillenne: ”Te olette ’Minun kansani’!” Sanokaa sisarillenne: ”Teidän nimenne on ’Rakastettu’!” (2:3)
Jeesuksen sukupuu Matteuksen evankeliumissa on myös loistava esimerkki siitä, kuinka Jumalan suunnitelma ja johdatus kulkevat inhimillisesti katsoen aivan väärien ihmisten kautta. Jumalan rakkaudella ei näytä olevan mitään rajoja (1:1-17). Siellä on lapsia jotka ovat syntyneet mitä erikoisimmista suhteista, myös sellaisista, jotka Raamattu itse kieltää. Käyn lyhyesti läpi joitakin heistä:
Ensinnäkin siellä on Tamar, jonka miehet kuolivat yksi toisensa jälkeen. Hänen appiukkonsa Juuda ei enää antanut hänelle kolmatta pokaansa, vaikka maan tapa olisi niin vaatinut, vaan lähetti hänet kotiinsa. Hänen kohtalonsa olisi jäädä yksin ja lapsettomaksi. Kun Tamar kuulee leskeksi jääneen appensa olevan tulossa sinnepäin lampaankeritsijäisiin, hän pukeutuu portoksi, ja kuinka ollakaan Juuda iskee silmänsä häneen, makaa hänen kanssaan, ja tuloksena ovat kaksoset, joista toinen, Peres nimeltään, kuuluu Daavidin kantaisiin, ja on Jeesuksen sukupuussa. (1.Ms 38).
Jeesuksen sukuluettelossa on myös Rahab. Joosuan kirjassa hänestä sanotaan, että hän oli Rahab-niminen portto. Hän otti israelilaiset vakoojat vastaan ja auttoi heidät pakenemaan. (Joos.2 ja 6; Hepr.11) Hänen uskoaan ylistetään myös heprealaiskirjeessä.
Moabilainen Ruut mainitaan myös Jeesuksen sukuluettelossa. Häneltäkin oli mies kuollut, mutta hän halusi seurata anoppiaan Israelin maahan. Anoppinsa neuvoja noudattamalla hän pääsi sukulunastajansa suosioon ja käytti myös tämän humalatilaa hyväkseen, saadakseen Boaksen ottamaan hänet puolisokseen. Hän synnytti Daavidin isoisän Obedin (Ruut 4:13-17 ja 21,22).
Jeesuksen sukuluettelossa on myös Urian vaimo, jonka kanssa Daavid teki aviorikoksen. David yritti peittää rikostaan, ja kun ei muutoin siinä onnistunut tapatti Urian lähettämällä hänet taistelun eturintamaan. Batsebasta tuli Salomon äiti. (2.Sam.11-12).
On merkittävää, että kaikki nämä naiset ovat Jeesuksen sukupuussa. Jos ei tämä riitä meille kertomaan Jumalan äärettömästä rakkaudesta, niin mikä sitten? Meidän tulee ymmärtää, että Jumalan rakkaudella ei ole rajoja; myös, että ketään ei tule halveksia syntyperänsä puolesta.
Jeesuksesta myös kerrotaan, että hän aterioi yhdessä huonomaineisten ihmisten kanssa, ja häntä myös siitä moitittiin – Näin tekemällä hän antoi heille arvon. He eivät olleet huonompia, he kuuluivat joukkoon. Jumalan rakkaus ei erottele. Me olemme kaikki hänen äärettömän rakkautensa kohteina.
Jumala ei tuomitse, kuten me usein teemme. Jos joku mokaa, me muistamme sen aina – uuden alun mahdollisuus on vaikeaa; varsinkin julkisuuden henkilöillä. Näin ei saa olla.
Mutta palataanpa vielä tämän päivän kertomukseen tuhlaajapojasta. Kertomuksessa on myös tuo vanhempi poika. Hän oli uskollisesti palvellut Isäänsä toisen kierrellessä iloisesti maailmalla tuhlaamassa etukäteen pyytämäänsä perintöä. Ja nyt tuo tuhlaaja tuli vielä samoille apajille hänen kanssaan? Se oli vanhemmasta veljestä liikaa.
Isä puhutteli poikaa lempeästi sanoen: ” Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.” Kertomus jää kuitenkin auki, aivan kuin meistä itse kunkin vastattavaksi. Raha vai rakkaus? – viimeiseen asti menevä oikeudenmukaisuus vaiko armo ja laupeus? Sinä valitset. Puhuimme tästä talvella rippikoulussa ja tämä uusi näkökulma avautui nuorten kanssa keskustellessa.
Yhteys ja rakkaus – vaiko kovat markkinatalouden arvot, laskelmointi ja omista eduista kiinnipitäminen. Eikö kuitenkin se, että kaiken tuhlannutkin saa vielä aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä? Että hänelle puetaan uudet vaatteet. Ei tämä tuhlaajapoikakertomus kerro meille vain Jumalan rakkaudesta, vaan myös siitä, kuinka meidän tulisi rakastaa toisiamme.
Kuka on se isä, joka ei lastaan armahda ja auta? Jeesuksen sanat ovat vaikuttaneet meihin. Olemme kristitty kansa, tahdoimmepa itsellemme sellaista leimaa tai emme. Arvomme ovat kristillisiä. Se näkyy kaikessa, ja saamme olla ylpeitä siitä. Kristillisyys ei ole toisten sormella osoittelua, ei sitä, että toisten pahat teot ja lankeemukset muistetaan, ei oman paremmuuden osoittamista.
Hyvä esimerkki kristillisyydestämme on vaikkapa siinä, kuinka kaidalta polulta hairahtunut saatetaan kärsimään rangaistusta teoistaan. Rangaistus ei ole hänelle kosto, vaan rangaistus on muotoiltu siten, että oikealta polulta langenneen olisi mahdollista tulla takaisin yhteiskuntaan. Palata puhtain paperein toisten joukkoon.
Jeesuksella on myös kertomus kuninkaasta, joka antoi palvelijalleen sunnattoman suuren velan anteeksi, mutta ei hyväksynyt sitä, että velan anteeksi saanut ei armahtanutkaan kanssapalvelijaansa. Tuhlaajapoikakin sai velkansa anteeksi. Ei hänestä tehty palkkalaista, vaan hän sai palata lapsen asemaan. Hän sai jopa isänsä sinettisormuksen sormeensa. Sillä hän saattoi yhdessä toisten kanssa osallistua perheen raha-asioiden hoitoon.
Isä järjesti ilojuhlat. Poika todella otettiin takaisin perheeseen.
Mitä teki vanhempi poika? Mitä sinä teet?
Isä juoksi poikaa vastaan. Hän oli jo kauan odottanut poikaa palaavaksi – kaunein kuva Jumalan rakkaudesta; ja miksi me aina sitä epäilemme: me asetamme ehtoja Jumalan rakkaudelle, vaikka meillä on tällainen kertomus Raamatussa – ja me itsekin epäilemme – emmekö voisi uskoa sen rakkauden, joka Jumalalla on meitä kohtaan. Me olemme hänen rakkaita lapsiaan. Ollaan sitä myös veljinä ja sisarina toinen toisillemme.
”Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.” (1.Joh.4:16)