Luuk. 15: 1-10
Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”
Raamatun neljästä evankelistasta juuri Luukas on ollut ahkerin vertausten kirjoittaja. Tänäänkin kuulimme niistä kaksi; vertaukset kadonneesta lampaasta ja kadonneesta hopearahasta. Jeesus opetti usein vertausten kautta. Väki kokoontui hänen ympärilleen kuuntelemaan puhetta. Joskus Raamatun nykylukijan on vaikeaa ymmärtää Jeesuksen vertauksia ensimmäisellä lukemalla, mutta esimerkit ovat sijoittuneet kuulijoiden arkipäiväiseen elämään.
Maaseudulla lammaspaimen oli melko tavanomainen mutta ei erityisen arvostettu ammatti. Paimenen näkökulmasta tuntui luultavasti mielettömältä jättää koko muu lauma vartioimatta ja lähteä etsimään yhtä lammasta autiomaasta. Toisen vertauksen hopearaha taas oli luultavasti osa naisen morsiuslahjaa, pääkoristetta, joka muodostui kymmenestä hopearahasta. Se oli luultavasti köyhän vaimon ainoa oma omaisuus, joka oli arvoton, jos yksikin lantti puuttuu. Pimeässä mökissä nurkkaan vierineen kolikon löytyminen vaati sinnikästä tihrustamista.
Tämän sunnuntain otsikkona on ”kadonnut ja jälleen löytynyt”. Joskus tuntuu, että se voisi olla minun elämäni kertomuksen otsikko. Oman elämänsä kaaoksen keskellä voi kenties samaistua tuohon suureen löytymisen iloon. Kun kiireessä pitäisi päästä juuri lähtemään jonnekin, mutta hukassa ovat avaimet, sukat, puhelin tai milloin mikäkin. Yhtenä päivänä etsin kotona kadonnutta korvakoruani. Pelkäsin, että se oli joutunut imurin kitaan. Naapurin lapsetkin tulivat ihmettelemään touhujani, kun istuin takapihan portailla tyhjentämässä pölypussia. Loppujen lopuksi korvakoru löytyi aivan muualta, mutta iloitsin sen löytymisestä, enkä enää harmitellut pölypussin tonkimisesta likaantuneita kynnenalusiani. Jos siis ilo voi olla suuri jo näin pienestä asiasta, niin tokihan Jumala iloitsee vielä enemmän jokaisesta löytyneestä ihmisestä.
Luukas haluaa evankeliumissaan korostaa erityisesti Jeesuksen roolia syntisten ystävänä. Hän vakuuttaa, että Jumala rakastaa juuri heitä, joita muut hyljeksivät. Jumala on tullut kutsumaan eksyneitä, ja iloitsee jokaisesta löytyneestä niin että taivaan enkelitkin yhtyvät tähän iloon. Luukkaan kertomuksissa näyttää toistuvan usein sama kaava, kuin näytelmä. Vertauksissa on erilaisia rooleja: Jumalaa edustava taho kuten isäntä, emäntä tai paimen. On fariseukset ja lainopettajat, jotka tulevat moittimaan Jeesusta, joka viettää aikaa ja aterioi syntisten kanssa. Ja sitten on katuvan syntisen rooli joka lopulta löytää tiensä takaisin kotiin. Luukas haastaa meidät kysymään itseltämme, mikä on meidän roolimme? Saatamme huomata, että löydämme itsestämme sekä fariseuksen että syntisen piirteitä. Fariseus meissä edustaa pelkoa, täydellisyyden tavoittelua ja vaatimuksia, eikä hyväksy heikkoutta, epäonnistumista tai keskeneräisyyttä. Syntinen taas kuvastaa epäonnistumisen ja eksymisen kautta löydettyä nöyryyttä, toivoa ja uutta rohkeutta luottaa Jumalaan.
Sekä lammas että hopearaha kuvastavat sitä, miten kaikki ihmiset ovat Jumalalle yhtä tärkeitä. Vaikka yksi katoaa, hänet etsitään. Jumala iloitsee jokaisesta ihmisestä, jokaisesta löytyneestä, myös epäonnistuneesta, väsyneestä ja matkalla rähjääntyneestä. Hän ei lakkaa etsimästä ja kutsumasta meitä. Jumala auttaa kaikkia ihmisiä, mutta huomaa erityisesti ne, jotka tarvitsevat apua ja johdatusta.
Kuulen tässä Luukkaan vertauksessa myös kutsun yhteyteen. Lauma ei ole kokonainen, eikä koru ole ehjä ilman yhtä puuttuvaa osaa. Ehjän korun arvo on suurempi kuin yksittäiset kolikot yhteensä. Ja vaikka paimen joutuu jättämään laumansa vartioimatta lähtiessään etsimään yhtä kadonnutta, loput lampaat ovat turvassa laitumella. Sen sijaan yksinäinen lammas on alttiimpi joutumaan petojen hampaisiin. Luukas haastaa meitä hyväksymään laumaamme myös sellaisia, joiden kanssa emme välttämättä haluaisi olla missään tekemisissä, mutta Jumalalle yksikin on tärkeä. Meitä kutsutaan liittymään yhteiseen iloon, iloitsemaan toistenkin puolesta.
Rippikoululeirin aikana puhuimme paljon uskosta, tiedosta ja niiden suhteesta. Elämässämme tapahtuu asioita, joiden syytä emme voi ymmärtää. Vaikka olemme saaneet lahjaksi tiedon ja taidon, teemme elämänvalintoja, jotka eivät aina perustu järkeen ja päättelyyn. Katoamisesta ja harhapoluistakin voi lopulta seurata jotakin hyvää. Voi löytää vielä enemmän kuin mitä on kadottanut. Aikaisemmin Luukkaan evankeliumissa, luvussa 9 Jeesus sanoo: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava.” Löydetyksi tuleminen vaatii heittäytymistä ja luottamista johdatukseen elämän poluilla.
Hyvät rippikoululaiset. Rippikoulumatkan aikana olette heittäytyneet, tutustuneet uusiin ihmisiin ja jakaneet rohkeasti omia ajatuksianne. Elämän matkalla saatte luottaa siihen, että Jumala ei hylkää. Kasteen kautta Pyhä Henki on saanut vaikuttaa teidän elämässänne, ja hän rohkaisee teitä elämään Jeesuksen opetuslapsina. Jumala on antanut seurakunnalleen pyhän sanansa, ehtoollisen ja rukouksen uskon vahvistukseksi. Tästä lähtien saatte osallistua itsenäisesti ehtoolliselle. Saatte myös oikeuden kummin tehtävään. Yhdessä seurakunnan kanssa myös rukoilemme teidän puolestanne ja lähetämme teidät kulkemaan elämän tietä.
Hyvät vanhemmat, kummit ja muut seurakuntalaiset. Nämä nuoret tarvitsevat ihmisiä, jotka rukoilevat heidän puolestaan ja auttavat heitä kasvamaan. Olkaa te heidän tukenaan elämän eri tilanteissa, kulkekaa heidän rinnallaan, ihmetelkää elämää ja Jumalaa yhdessä. Jumala antakoon myös teille vanhemmille, kummeille ja muille läheisille voimaa omissa tehtävissänne.