Hautausmaalla on useita eri tehtäviä, vaikka harvoin tulemme sitä ajatelleeksi. Näin on myös laita 100-vuotta täyttävällä Kaunissaaren hautausmaalla. Ensinnäkin se on tietysti paikka, johon voidaan haudata. Ihmisyyden merkki ja sivistyksen mitta on se, miten me kohtelemme vainajia. Ihmistä ei voi kuoltuaankaan jättää heitteille. Siksi on tärkeää, että kuolleita varten on tietty paikka, johon heidät voidaan haudata. Hautausmaa on tätä varten.
Toiseksi hautausmaa on paikka surutyölle. Läheisen kuolema on usein vakava isku ja syvä menetys omaisille. Surun läpikäyminen on oma, aikaa vievä prosessinsa. Haudan hoitaminen, kukkatervehdykset, kynttilät ja hiljentyminen vainajaa muistellen ovat osa surutyötä. Hautausmaa tarjoaa paikan matkalle, jota sureva tekee. Näin on tapahtunut täällä Kaunissaaressakin jo sadan vuoden ajan. Monen suvun ja perheen jäsenet ovat täällä surreet poismenneitä läheisiään.
Kolmanneksi hautausmaa kokoaa paikkakunnan historiaa. Kaunissaaren vuosisataiseen historiaan on sadan vuoden ajan kuulunut hautausmaa. Menneen ajan merkit ovat täällä hyvin havainnollisella tavalla läsnä. Kyse on yhtäältä niiden 163 ihmisen elämänhistoriasta, jotka tänne on haudattu. Heillä kullakin on ollut omanlainen elämä kuljettavanaan. Heitä saamme tänään muistaa. Teille kaunissaarelaisille tietoisuus siitä, että tulette aikanaan haudatuksi sukunne hautakummun alle, sitoo teidät kauniilla tavalla menneisiin sukupolviin. Toisaalta hautausmaa on tämän saaren, kylän ja paikkakunnan historiaa. Se kertoo elämästä, ihmisistä ja aikojen vaihtumisesta. Hautausmaa kuvastaa ihmisten kuulumista pitkään sukupolvien ketjuun.
Neljänneksi hautausmaa on kuva ihmiselämän lyhyydestä. Hautausmaa kertoo avoimesti kuoleman todellisuudesta. Näin tekee pelkällä olemassaolollaan myös Kaunissaaren hautausmaa. Oma aikamme pyrkii torjumaan kuoleman. Sitä ei haluta ajatella tai kohdata muuta kuin pakon edessä. Kuitenkin kuolema on väistämätön osa elämää. Sen torjuminen tietoisuudestamme on harhaa. Aikamme kuluu, halusimme sitä tai emme. Hautausmaa on paikka elämän perusarvoihin hiljentymiseen.
Erityisesti kristillinen hautausmaa on vahva viesti ihmisen arvosta, ihmiselämän lyhyydestä ja kuoleman todellisuudesta, mutta ennen kaikkea kuoleman voittamisesta ja tulevaisuuden toivosta. Jumalalle jokainen ihminen on arvokas ja rakas. Tämän sunnuntain evankeliumin sanoma on siksi riemullista kuultavaa.
Jeesus puhuu vertauksessa kahdesta hyvin tavallisesta asiasta. Lampaiden eksyminen laumasta oli jokapäiväinen asia Palestiinan kukkuloisessa maastossa ja vuoristossa. Paimen jätti laumansa ja lähti etsimään yhtä kadonnutta lammasta. Rahojen hukkaaminen vaatimattomassa ja pimeässä, maapohjaisessa savimajassa on myös arkipäiväinen asia. Oli sytytettävä lamppu ja tehtävä perusteellinen suursiivous. Kun omistaja löytää kadonneen lampaan tai hävinneen rahan, ilo on suuri. Se oli jaettava naapurien ja ystävien kesken.
Näiden kahden tavallisen ihmisen kokemuksiin Jeesus vertasi Jumalan suhtautumista ihmisiin. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat, sillä jokainen on hänelle arvokas ja rakas. Tämä on alkuperäisessä yhteydessään käänteentekevä sanoma. Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat opettivat, että ihmisen arvo määräytyi hänen suhteestaan Jumalan lakiin. Siksi toisten arvo oli suurempi, toisten pienempi.
Jeesuksen ajan fariseukset mittasivat ihmisarvoa lain ja perinnäissääntöjen avulla. Vähempiarvoisina syntisinä pidettiin niitä, joiden elämä oli epämoraalista. Samaan kartettavaan väkeen luettiin ne, jotka toimivat miehitysvallan roomalaisten palveluksessa tai joiden täytyi tehdä töitä sapattina tai jotka joutuivat tekemisiin saastaisina pidettyjen eläinten kanssa. Tällaiset ihmiset eivät pitäneet kiinni lain määräyksistä. Sen vuoksi lakia noudattavan ei pitänyt olla tällaisten kanssa tekemisissä. Siksi fariseukset paheksuivat, kun Jeesus hyväksyi luokseen tulleet syntiset, tullimiehet ja veronkantajat, prostituoidut ja paimenet, nahkurit ja sikopaimenet.
Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat opettivat, että Jumalalla on varaa kadottaa ne, jotka elämällään olivat osoittaneet, etteivät kuulu liiton kansaan. Tämän ajattelun Jeesus käänsi päinvastaiseksi. Hän ei tahtonut luokitella ihmisiä. Jokainen on hänelle tärkeä. Jeesus ei tullut etsimään hurskaita ja itseriittoisia ihmisiä. Hän tuli varta vasten etsimään syntisiä, epäonnistuneita ja särkyneitä ihmisiä, elämän murjomia ja kärsimyksen keskellä eläviä ihmisiä. Niitä, jotka eivät pitäneet itseään lainkaan hyvinä ja täydellisinä, vaan pikemminkin kelvottomina ja avuttomina.
Jeesuksen vertaus kertoo, kuinka Jumala suuressa rakkaudessaan etsii ihmistä. Se osoittaa, kuinka tärkeä ihminen on Jumalalle. Eikä ainoastaan ihmiset yleensä, vaan jokainen yksityinen ihminen. Sinä olet Jumalan silmissä suunnattoman arvokas. Jumala on valmis näkemään vaivaa sinun vuoksesi. Jumala rakasti meitä niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen. Niin paljon Jumala oli valmis tekemään meidän puolestamme.
Tänään täällä Kaunissaaren hautausmaalla tajuamme ihmiselämän rajallisuuden. Samalla kuulemme Jeesuksen viestin, että jokaisen ihmisen elämä on arvokas. Kaikki ovat Jumalalle yhtä rakkaita. Siksi Jeesus etsii eksyneitä ja kutsuu syntisiä yhteyteensä. Siellä on paikka jokaiselle. Kutsu on yhä voimassa.