Suomessa on puoli miljoonaa kesämökkiä ja vapaa-ajanasuntoa. Tarkalleen tuo luku oli viime vuoden vaihteessa Tilastokeskuksen mukaan 498 700. Täällä Taipalsaarella vapaa-ajanasuntoja on lähes 3400. Yksi niistä on minun ja veljeni yhteinen. Olen ollut Taipalsaaren mökkiläinen liki viisi vuosikymmentä. Vanhempani ostivat vuonna 1967 kesämökin Vitsain kylästä.
Ja mikäs Taipalsaarella on kesälomaa ja vapaa-aikaa viettää, onhan kunta tunnettu ”välkkyvistä rannoistaan” ja 700 saaresta. Puolet kunnan pinta-alasta on sinistä Saimaata. Rantaviivaa on yli 1000 kilometriä. Erityisesti kesäaikaan me mökkiläiset vietämme lomaamme ja aikaamme vapaa-ajanasunnoilla. Heinäkuussa noin miljoona suomalaista pitää kesälomansa. Se näkyy Taipalsaarenkin kylänraitilla, teillä ja vesillä, onneksi myös kaupoissa ja palvelujen tarjoajilla. Kesäasukkaat näkyvät myös seurakunnan elämässä. Moni viettää vapaa-ajanasunnossaan pitkiäkin aikoja vuodessa. Siksi mökkikunta ja –seurakunta ovat kuin toinen kotikunta ja –seurakunta.
Kun tulemme mökille tai vietämme vapaa-aikaa, odotamme lepoa ja irtautumista arjesta. Tällaiset odotukset ainakin minulla ovat mielessä. Mökillä puuhastelu ja ruumiillinen työkin ovat minulle rentoutumista, kun ne poikkeavat arkityöstä. Toivon, että mökillä oleminen tuottaisi iloa; että siitä jäisi iloinen ja kiitollinen mieli.
Ilo on myös tämän kesäasukkaiden kirkkopyhän evankeliumin ydinviesti. Ilo on koko Luukkaan evankeliumin 15. luvun iskusanoja. Se mainitaan luvussa yhteensä kymmenen kertaa.
Tuhlaajapoikavertauksessa molemmat pojat tahtoivat iloita elämästään ja elämässään. Kuitenkaan kumpikaan pojista ei saavuttanut omin avuin sitä mihin pyrki.
Nuorempi veli vaati perintönsä ennenaikaisesti ja muutti sen rahaksi voidakseen viettää ulkomailla iloista elämää. Hänen elämänsä ajautui umpikujaan, jossa elämän perusedellytyksetkin puuttuivat. Paitsi että hän oli tuhlannut perintönsä ja kaikki varansa, hän oli menettänyt pojanoikeutensa, maineensa huonon elämäntyylinsä takia ja myös ystävänsä. Mutta ei tässä vielä kaikki. Katovuosi aiheutti työttömyyden ja nälänhädän. Tilanne pakotti pojan ottamaan vastaan sellaista työtä, joka oli täysin vastoin juutalaisuutta. Sika oli saastainen eläin ja nyt pojasta tuli sikopaimen. Työllään hän menetti oman identiteettinsä juutalaisena ja paikkansa yhteisössä. Mutta alamäki jatkui yhä. Hänet katsottiin jopa sikoja huonommaksi, kun hän ei saanut syödä edes niiden ruokaa. Näin poika menetti oikeastaan jopa ihmisoikeutensa. Illuusio kaukaisesta maasta, rahan tuottamasta onnesta ja ilosta olivat särkyneet. Samalla oli särkynyt koko hänen elämänsä. Ihminen, joka rikkoo Jumalan käskyjä, särkyy lopulta itse. Mutta särkyneenä, ilon menettäneenä, pohjalla ollessa pojalle tulee mieleen hyvän isän muisto. Se sai hänet lähtemään takaisin kotiin, kun muita vaihtoehtoja ei ollut jäljellä.
Pojalla ei ollut mitään, mihin vedota isänsä edessä. Hänellä oli vain häpeä ja oman arvottomuuden tunne. Isän hyvyys veti poikaa puoleensa. Vertauksessa korostuu isän hyvyys ja rakkaus poikaansa kohtaan. Ensinnä kaikesta päätellen isä oli odottanut poikaansa hartaasti. Isä oli jatkuvasti tähyillyt tielle päin. ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi.” Käännöksen ”heltyi” on liian lievä ilmaisu alkutekstin ajatukselle. Käytetty kreikan sana on voimakkain sääliä ja rakkautta ilmaiseva sana. Isän riemua ja odotusta kuvaa juokseminen poikaa vastaan. Juokseminen on ollut todella harvinaista itämailla ja liittynyt lähinnä tärkeiden sanomien viemiseen ja pakenemiseen. Anteeksianto ilmenee siinä, että isä sulkee pojan syliinsä. Parhaat vaatteet ja sormus merkitsevät erityistä arvonantoa. Kengät olivat itämailla vapaan miehen tuntomerkki. Poika oli tullut kotiin orjan tavoin paljain jaloin. Isän käsky noutaa syöttövasikka ja valmistaa juhla osoittaa, että hän todella on odottanut pojan paluuta hartaasti. Maailma oli kieltänyt pojalta sikojenkin ruoan, isän kodissa tarjottiin juhlaruokaa. Nuorempi poika löysi ilon, jota oli elämäänsä etsinyt. Se löytyi kotoa, hyvän isän luota.
Ilo oli isänkin reaktio pojan paluuseen. ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.”
Myös vanhempi veli tahtoi iloa elämäänsä. Hän oli uskollisesti tehnyt työtä kotona vuosikaudet. Nyt kuullessaan syyn juhlaan, hän syytti isäänsä. ”’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa.” Vanhempi veli puhuu ylpeästi ja loukatulla itsetunnolla. Hän on ollut mallikelpoinen poika. Hän on palvellut isäänsä orjan lailla raataen. Kreikan kielen verbi tarkoittaa orjatyön tekemistä. Vanhempi veli ei ollut lainkaan tajunnut asemaansa isän poikana. Hän tunsi olleensa kuin orja, joka hammasta purren puurtaa.
Vanhempi veli katsoi oikeudekseen ryhtyä sanelemaan, kuinka perheen vaatteita, karjaa ja sormuksia pitäisi käyttää. Hän suuttui, kun isä ei vaatinutkaan nuoremmalta pojaltaan kaikkea sitä, minkä mukaan vanhempi oli elänyt. Vanhemmasta veljestä oli sietämätöntä, että ottamalla nuoremman pojan jälleen perheeseen ja perillisekseen, isä samalla pienensi vanhemmalle veljelle aikanaan tulevaa perintöä.
Vanhemmalle veljelle tarjottiin mahdollisuutta ilahduttaa isää yhtymällä tämän iloon ja osallistumalla tuhlaajapojan paluun kunniaksi järjestettyyn juhlaan. Tämä ei sopinut vanhemmalle veljelle. Sen sijaan hän pyrki hallitsemaan isää vetoamalla omaan kunnollisuuteensa ja kun se ei onnistunut, jäi ulos murjottamaan.
Isän rakkaus näkyi myös vanhemman veljen kohdalla. Hän ei suutu poikansa puheesta, vaan muistuttaa häntä pojan asemasta. ”’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.” Isän luona löytyy vanhemmallekin veljekselle elämän ilo. Se on läsnä koko ajan, jos vain poika sen oivaltaa ja elää siitä.
Hyvät kirkkovieraat. Tuhlaajapoikavertaus on maailmanhistorian helmiä. Sitä on kutsuttu ”evankeliumiksi evankeliumissa”. Vertaus tuhlaajapojasta on innoittanut tarinankertojia, kirjailijoita, säveltäjiä, kuvataiteilijoita, runoilijoita ja elokuvantekijöitä. Tuhlaajapoika-vertaus on lohduttanut, puhutellut ja koskettanut ihmisiä aina ja kaikkialla. Se on samanaikaisesti sekä yleinen että henkilökohtainen. Se panee meidät katsomaan peiliin.
Tuhlaajapoika-nimitys on peräisin kirkkoisä Augustinukselta. Hän näki siinä omankin elämänhistoriansa. Ehkä juuri siksi hän nimitti tämän Jeesuksen vertauksen Tuhlaajapoika-vertaukseksi. Mutta se johtaa ajatuksemme helposti vain toiseen veljeksistä. Siksi aivan yhtä hyvin vertauksen nimenä voisi olla kertomus kahdesta veljeksestä.
Kummasta roolista sinä löydät itsesi? Jos tunnet olevasi kuin tuhlaajapoika, muista että sinua odotetaan kotiin, ovi sinne on auki. Jumalan armo riittää sinunkin kohdallasi. Se on rakkautta, jonka saat lahjaksi ilman omia ansioitasi. Apostoli Paavali vakuuttaa: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti … Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.” (Room. 5:6,8) Siitä syntyy ilo, kestävä ilo aina taivaaseen saakka.
Vai tunnetko olevasi kuin vanhempi veli, joka ahertaa kuuliaisesti isän vainiolla odottaen saavansa kaikesta tästä kiitosta ja ehkäpä myös jonkun oikeutetun palkkion? Vanhemman veljen löytää talousneuvos Reijo Telarannan mukaan ”useimmin sieltä, missä uskonnollisuus on näyttävää, organisaatiokaaviot selkeät, seurakuntien rajat ja säännöt tarkasti piirretyt, pappien ja maallikoiden työnjako tarkoin vartioitu, allakat täynnä hengellisiä tilaisuuksia ja housujen takamus paljosta kirkonpenkissä istumisesta kiiltävä”. Muista, että isä rakastaa sinuakin. Olet Jumalan lapsi ja taivaan perillinen, et itsesi ja tekojesi tähden, vaan Kristuksen ansion vuoksi. Siitä saat joka päivä iloita. Apostoli Paavalin sanoin: ”Kaikkihan on teidän … maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva … mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.” (1 Kor. 3:21-23)
Tai ehkä meissä kaikissa on aineksia molemmiksi veljiksi. Meissä on piirteitä niin isän luo palaavasta tuhlaajapojasta kuin veljestä, joka katkeruuttaan puhkuen kadehtii kotiin palaavaa ja sydämellisen vastaanoton saavaa pikkuveljeään. Lohdullista on se, että isä rakasti kumpaakin poikaa. Hän tuli ulos molempia vastaan. Hän halusi molemmat mukaan juhlaan. Ovi oli kummallekin avoinna. Niin se on yhä. Jumalan suurin ilo syntyy siitä, kun ihminen katuu syntejään ja saa ne anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden. Siinä näkyy Jumalan rakkaus.
Jeesuksen vertauksen ydin ei ole lopulta siinä, millaisia veljekset tai ylipäänsä ihmiset ovat. Keskus on siinä, millainen Jumala on. Hän on lapsiaan rakastava Taivaallinen Isä. Hän on täynnä armoa ja laupeutta.