Tiedätkö, mikä tämä keppi on? Tämä on noin 160 senttimetriä korkea, ja tässä on punainen raita 120 cm:n ja vihreä raita 140 cm:n kohdalla. Tämä on huvipuiston mittatikku. Tällä mitataan tiettyihin hurjiin laitteisiin pääseviä. Jos pituutta on sen verran, että pää ulottuu punaiseen raitaan asti, pääsee vanhemman mukana huvipuiston laitteeseen. Jos pituutta on vihreään raitaan saakka, pääsee yksin laitteeseen. Jos jää alle punaisen raidan, ei pääse laitteeseen kieppumaan ja pyörimään lainkaan.
Huvipuisto ei ole ainoa paikka, jossa meitä ihmisiä mitataan erilaisilla mittatikuilla, mittareilla ja pisteillä. Meitä arvostellaan, arvioidaan, meille annetaan numeroita ja arvosanoja yhtenään. Arvostelemme toisiamme ja arvioimme itseämme. Vertailemme itseämme toisiin milloin missäkin asiassa, ulkonäöstä ja persoonallisuudesta työn tuloksiin ja saavutuksiin saakka.
Jo syntymässä meille annetaan pisteitä, yleensä vauvat ovat 9 tai 10 pisteen lapsia. Sitten päiväkodissa ja koulussa opetellaan arviointia, saadaan todistuksia ja myöhemmin suoritetaan tutkintoja ja työelämässä meitä arvioidaan monilla mittareilla.
Arvostelun ja arvioinnin keskellä yritämme tietysti olla mahdollisimman hyviä ja onnistuneita. Mittatikkuja ja -keppejä riittää, itse tehtyjä ja muiden antamia. Huomaamatta mittaaminen ulottuvat myös uskonelämään. Arvioimme omaa ja toistemme hengellistä elämää ja suhdetta Jumalaan. Olenko muita huonompi vai parempi? Vai olenko vain keskinkertainen, tavallinen? Kelpaanko ja riitänkö, olenko uskossani parempi vai huonompi kuin muut?
Jumalallakin on oma mittansa. Sillä hän arvioi meitä. Hänen mittatikkunsa ei ole huvipuiston mittakeppi, ei oppilaitoksen tutkintotodistus, ei esimiehen määrittelemä mittari, ei itsearviointilomakkeen täyttäminen. Hänen mittansa on toisenlainen. Siitä kertoo tämän pyhäpäivän evankeliumi.
Tuhlaajapoikavertauksessa kiinnitämme yleensä huomiota kahteen veljekseen. Vertauksen perimmäinen päähenkilö ei kuitenkaan ole tuhlaajapoika eikä hänen vanhempi veljensä. Kertomuksen päähenkilö on isä. Tuhlaajapoikavertaus kertoo, millainen Jumala meillä on. Olennaista ei ole se, mitä ihminen tekee vaan mitä Jumala tekee.
Tuhlaajapoikavertaus paljastaa Jumalan mitan. ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” Jumalan mitta on syli, johon jokainen ihminen mahtuu. Isä sulki oman lapsensa syliin. Sinne mahtuvat ne, jotka erilaisista arvioinneista saavat hyvät arvosanat. Mutta siellä on tilaa myös niille, jotka eivät tunne täyttävänsä ihmisten asettamia mittoja tai omia mittojaan, ei ehkä Jumalankaan mittoja. Siellä on tilaa niillekin, joiden arvioinnit eivät yllä edes siihen punaiseen raitaan saakka.
Siksi sinä olet Jumalalle arvokas, ainutkertainen ja tärkeä sellaisena kuin olet. Arvioit sitten itseäsi miten tahansa, saat muilta millaisen arvioinnin tahansa, olet sitten onnistunut tai epäonnistunut uskossa ja elämässä, olet Jumalalle äärettömän rakas, et itsesi ja ansioittesi, et edes uskosi vuoksi, vaan Jeesuksen Kristuksen tähden. Jumalan käsittämätön armo on tullut ilmi Jeesuksen sovitustyössä, hänen kärsimisessään, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan.
Pyhässä kasteessa Jumala ottaa ihmisen nimeltä mainiten omakseen. Hän itse lupaa: ”Älä pelkää, minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jes. 43:1). Katekismuksen mukaan ”Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.” (Katekismus, kohta 35).
Tänään tässä kastemessussa Tainionkosken kirkossa liitytään kirkon vuosituhantiseen traditioon. Piispa kastaa lapsen, joka siten liitetään Kristuksen sovitustyön osallisuuteen. Pian kastettavan otsaan ja rintaan tehdään ristinmerkki. Se muistuttaa Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Ristinmerkki vakuuttaa, että kuulumme Jumalalle, että hän on meidän Isämme. Hän näkee ja tuntee omansa. Hän sulkee meidät syliinsä. Hänen omakseen, Kristuksen kirkon jäseneksi ja taivaan perilliseksi kastamme tänään Maiju ja Antti Nirosen lapsen.