“En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.” Mitä tämä merkitsee? Voimme etsiä vastausta rippikouluopetuksessa käytetyn vankilavertauksen avulla.
Riparilla puhuttiin siitä, että käytännöllisesti katsoen kaikkiin uskontoihin liittyy yksi tärkeä yhteinen piirre: erilaiset uskonnot opettavat, että ihmiskunta elää ikään kuin suuressa vankilassa, josta sen täytyisi vapautua. Ymmärrämme hyvin, mistä tällainen ajatus on syntynyt ja syntyy, jos katselemme ja kuuntelemme, mitä ympärillämme tapahtuu: Ihmiset sotivat keskenään ja tappavat toisiaan. Luonto saastuu ihmisen toimien seurauksena. Toiset näkevät nälkää ja kuolevat sairauksiin, jotka voitaisiin hoitaa pienellä rahalla, kun toiset samanaikaisesti elävät vauraudessa eivätkä ehkä edes tiedä, mihin kaikki rahansa kuluttaisivat jne. Ihan henkilökohtaisestikin joudumme kohtaamaan elämässämme monenlaista kärsimystä. Kaikki tässä meidän maailmassamme ei ole niin kuin pitäisi olla tai voisi olla, ja elämme tosiaankin ikään kuin vankilassa.
Moniin uskontoihin ja myös joihinkin uskonnonkaltaisiin aatteisiin sisältyy ajatus, että joskus aikaisemmin, ihmiskunnan alkuhämärissä, asiat ovat olleet paremmin kuin tällä hetkellä. Eli ihmiskunta on jossain vaiheessa joutunut syystä tai toisesta nykyiseen vankilaansa. Myös ihan maallisissa yhteyksissä tulee eri tavoin esille kaipuu “kadotettuun paratiisiin”. Vaikuttaa siltä, että ihmiskunnan yhteiseen alitajuntaan on jäänyt jäljelle hämärä aavistus siitä, että joskus on tapahtunut jotain ratkaisevaa ja traagista, joka koskettaa meitä kaikkia.
Eri uskonnot selittävät eri tavoin sen, miten vankilan muurin ovat syntyneet. Esimerkiksi idän uskontojen mukaan tämä meidän maailmamme on itsessään paha, ja ihmisen ongelma on elämän jano, joka sulkee hänet vankilaansa. Kun elämän jano sammuu, ihminen sulautuu persoonattomaan jumaluuteen ja vapautuu vankilastaan.
Uskonnot antavat erilaisia vastauksia myös siihen, miten ihminen pääsee vankilastaan, mutta pohjimmiltaan eri uskontojen vastaukset ovat kuitenkin siinä mielessä samanlaisia, että kaikkien uskontojen mukaan ihminen voi ja hänen myös täytyy pelastaa vankilasta itse itsensä. Ihminen voi ikään kuin pystyttää pitkät tikkaat, joilla hän kipeää vankilan muurin yli tai hän voi kaivautua myyrän tavoin muurin ali tai hän voi yrittää hakata muuriin reiän. Esimerkiksi Islam opettaa, että paratiisiin päästään, kun täytetään tarkasti määritellyt velvollisuudet, joita ovat rukous, paasto, almujen antaminen ja pyhiinvaellusmatka Mekkaan kerran elämässä mahdollisuuksien mukaan. Idän uskonnot puolestaan korostavat mietiskelyn merkitystä.
Ainoastaan yksi säännön vahvistava poikkeus on olemassa: meidän kristillinen uskomme. Raamattu opettaa, että ihmiskunta on joutunut vankilaansa synnin tähden. Synti on pohjimmiltaan sydämen luopumista Jumalasta, ja synti on rakentanut läpäisemättömän muurin ihmisen ja Jumalan välille. Siksi ihmisen luota ei ole mitään tietä Jumalan luo eli tilanteemme on toivoton, eikä meillä ole mitään mahdollisuutta päästä pois vankilastamme.
Mutta kristinusko on ainutlaatuinen myös siinä mielessä, että ihmisen ei tarvitsekaan pelastaa itse itseään. On tapahtunut jotain täysin käsittämätöntä, jotain sellaista, mikä on täysin vierasta kaikille uskonnoille: Jumala on tullut meidän ihmisten keskelle pelastamaan meidät ja syntynyt yhdeksi meistä. Kristinusko ei olekaan varsinaisesti uskonto – sana uskontohan viittaa ihmisen uskonnon harjoittamiseen – vaan uskoa Jeesukseen Kristukseen, joka on tehnyt kaiken puolestamme.
Syntymällä ihmiseksi Jumala asettui meidän asemaamme ja ilmoitti itsensä meille eli kertoi, millainen hän on ja miten hän suhtautuu meihin. Heprealaiskirje alkaa sanoilla: “Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan.” Ihmiset eivät kuitenkaan kuunnelleet Jumalan puhetta, vaan naulitsivat Auttajansa ristille. Miksi näin tapahtui? Meillä ei ole nyt aikaa ryhtyä pohdiskelemaan tätä tärkeää kysymystä. Jokainen voi pohdiskella sitä mielessään – ja pohdiskeltavaa riittää koko elämän ajaksi. Merkillisellä tavalla Jeesuksen ristinkuolemassa toteutui kuitenkin Jumalan tarkoitus. Jeesus voitti kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan synnin vallan ja teki vankilamme muuriin ristinmuotoisen aukon. Kenenkään ei tarvitse enää ryhtyä toivottomiin tikkaanpystytys-, kaivuu- tai muurin särkemisyrityksiin. Tämä on tietysti käsittämättömän hyvä sanoma, joka kannattaa viedä kaikille ihmisille kaikkeen maailmaan. Mikään ei ole sen tärkeämpää.
Kun kristitty ihminen kuolee, hän kulkee Jeesuksen synnin vankilan muuriin tekemästä ristinmuotoisesta aukosta Jumalan luo tai oikeammin Jumala ottaa tästä aukosta hänet luokseen.
Mutta kuka on kristitty? Kristitty on ensinnäkin sellainen ihminen, joka on kastettu. Meille on kasteessa lahjoitettu henkilökohtaisesti kaikki se, mitä Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan tehnyt koko ihmiskunnan hyväksi. Kaste merkitsee Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen kastamista, ja kasteemme toteutuu lopullisesti silloin, kun kuolemme.
Toiseksi kristitty on sellainen ihminen, joka elää kasteensa todeksi. Kasteen todeksi eläminen tarkoittaa yksinkertaisesti Jeesukseen turvautumista. Olemme tulleet alkuperäisen kysymyksemme äärelle, sillä vain syntinen tarvitsee Jeesusta ja turvautuu häneen. Hurskas tarkoittaa päivän evankeliumissa vanhurskasta eli sellaista, joka kelpaa Jumalalle. Jeesus ei tullut kutsumaan tällaisia ihmisiä, koska he kelpaavat ilman häntäkin Jumalalle.
Viime kädessä Jeesus tietysti tuli kutsumaan kaikkia ihmisiä Jumalan valtakuntaan, koska me kaikki olemme samalla tavalla syntisiä, yhtä toivottamassa tilanteessa synnin vankilan muurien piirittäminä. Mutta siinä mielessä kutsu ei koske omasta mielestään Jumalale kelpaavaa, että sillä ei ole hänelle mitään merkitystä.
Olemmeko me Jeesusta tarvitsevia syntisiä vai hurskaita? Hurskaita löytyy useita eri lajeja, jokaisella meistä on taipumus olla omalla laillaan hurskas. Päivän evankeliumissa puhutaan fariseuksista, joita harmitti ja joiden hurskautta loukkasi se, että Jeesus seurusteli häntä tarvitsevien syntisten kanssa. “Hurskaita” ovat myös esimerkiksi ne, jotka kuvittelevat näkevänsä lähimmäisensä hurskauden eli siis sen, että tämä pitää itseään hyvänä ihmisenä, joka kelpaa Jumalalle. Samoin ne ovat “hurskaita”, jotka vähättelevät syntejään, tai ne, jotka haluavat ymmärtää Jeesuksen liikkumisen syntisen parissa niin, että Jeesus hyväksyy synnin tekemisen.
Tänään nämä nuoret tunnustavat, että he ovat Jeesusta tarvitsevia syntisiä, eli he tunnustavat hänen seuraajikseen. He tunnustavat, että he haluavat olla kristittyjä ja elää kasteensa todeksi ja haluavat käydä kerran synnin vankilastasta ristin muotoisen aukon läpi ikuiseen elämään.
Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin kymmenen luvun kymmenennessä jakeessa: “Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Kuinka eri tavoin Jeesus puhuukaan kuin idän uskontojen opettajat! Jeesus ei tullut sammuttamaan elämän janoa vaan päinvastoin antamaan elämän, ennen kaikkea ikuisen elämän luonaan taivaassa mutta samalla myös elämisen arvoisen elämän täällä maan päällä. Jeesus ei opettanut, että tämä meidän maailmamme on itsessään paha vankila, josta meidän täytyy vapautua. Jumala on päinvastoin luonut kaiken hyväksi, mutta synti rakentaa muurit, jotka erottavat Jumalasta, ja estävät meitä iloitsemasta Jumalan luomistyöstä.
Hyvät nuoret, te olette suuria ihmeitä, kuten Suvin leirillä lukemassa psalmissa sanottiin. Jumala on tehnyt teistä ihmeellisiä, ja te olette hänelle äärettömän tärkeitä ja rakkaita. Hän haluaa siunata ajallisen elämänne ja tehdä sen elämisen arvoiseksi ja
hän haluaa viedä teidät luokseen taivaan kotiin. Miten hienoa onkaan, että saatte tänään Jumalan siunauksen elämänne matkalle ja saatte tunnustautua kristityiksi, Kristuksen seuraajiksi.
Olen huomannut viime aikoina törmääväni jatkuvasti tähän ajatukseen: Miten perin ahdistavaa, turvatonta, sattumanvaraista, toivotonta ja tarkoituksetonta kaikki olisi, jos Jumalaa ei olisi olemassa tai jos Jumala olisi erilainen kuin Raamattu opettaa.
Mutta Jumala on, meitä jokaista käsittämättömän paljon rakastava Jumala, ja vankilamme muurissa on ristinmuotoinen aukko – meitä jokaista varten!