Tämän päivän evankeliumi on osa kolmen lyhyen kertomuksen sarjaa, jossa Jeesus tekee pesäeroa kirjanoppineiden eli papiston kultilliseen puhtauskäsitykseen, fariseusten pikkutarkkaan lain noudattamiseen sekä Johanneksen opetuslasten, eli käytännössä essealaisten, askeesiin. Nämä oman aikansa uskonnolliset valtavirtaukset eivät saaneet Jeesuksen hyväksyntää, koska ne sulkivat ulos merkittävän osan kansaa.
Jeesuksen julistuksen keskeisimpiä teemoja oli erilaisten poissuljettujen ryhmien kutsuminen. Uskonnollisesti näitä kutsuttiin joko syntisiksi, saastaisiksi tai epäpuhtaiksi. Ennen kuin käsittelen päivän tekstiä, on hyvä hieman tutkia mitä tuo epäpuhtaan käsite tarkoittaa. Vaikka sillä on usein selkeä hygieeninen merkityksensä, termin peruskäyttö oli kuitenkin uskonnollinen. Sen ymmärtämiseksi meidän on katsottava asiaa Lähi-Idän kulttuurialueen yleisten arvostusten näkökulmasta. Usein näemme antiikista vain Kreikan ja Rooman kulttuurien vaikutuksen ja katsomme Raamatun ajan Lähi-Itääkin lähinnä hellenistisen kulttuurin osana. Hellenismi oli kuitenkin suhteellisen uusi muotivirtaus muinaisen Mesopotamian laajalla kulttuurialueella. Hellenismiä Lähi-Idässä voisi verrata esimerkiksi Valistukseen Euroopassa: se oli uusi näkökulma mutta kulttuurin pohjavire oli syvemmällä.
Mesopotamialaisen kulttuurin alueella epäpuhdas tarkoitti jotain, joka oli jumalille vastenmielistä. Kyseessä ei välttämättä ollut eettisen normiston rikkominen vaan pikemminkin rikkomus etikettiä vastaan. Samoin kuin meikäläisissä juhlissa herättää pahennusta jonkun esiintyminen risaisissa vaatteissa ja hieltä haisten, samoin epäpuhdas oli Mesopotamian jumalille vastenmielinen.
Tämä ajattelu siirtyi sellaisenaan myös yksijumalaiseen juutalaisuuteen. Vastenmielistä ei ollut ainoastaan joidenkin normien ja tapojen rikkomus vaan myös ihmisen ulkoinen olemus saattoi aiheuttaa epäpuhtauden. Siten nainen oli kuukautisvuotonsa aikana epäpuhdas, samoin rujot ja vammaiset olivat vastenmielisiä ja siten epäpuhtaita.
Epäpuhtaus saattoi syntyä myös elämäntavoista mikäli se loukkasi yleisesti hyväksyttyjä normeja tai etikettiä. Fariseuksille ja kirjanoppineille oli erityisen tärkeää noudattaa moraalinormistoa, jota nimitettiin ’lain aitaukseksi’ tai isien perinnäissäännöiksi. Se oli systeemi, jonka avulla kielloilla ja käskyillä pyrittiin eliminoimaan jopa mahdollisuudet itse Mooseksen lain käskyjen rikkomiseen. Uudessa testamentissa on paljon esimerkkejä sapattisäädöksistä, joilla pyrittiin takaamaan kolmannen käskyn noudattaminen.
Tässä päivän evankeliumitekstissä on kyse ateriayhteyssääntöjen noudattamisesta. Mesopotamialaisella kulttuurialueella ateria oli eräänlainen taivaallisen jumalten aterian pienoisesitys. Se ei ollut samalla tavalla vain ravinnon nauttimista kuten meillä, vaan se oli pyhä toimitus jossa omat koti- ja sukujumalat olivat läsnä. Juutalaisilla aterialla oli sama pyhä merkitys. Muun muassa heprean sana liitto tulee samasta sanasta, jolla tarkoitetaan lihan leikkaamista. Ateria oli aina liiton ja yhteyden ilmaus juutalaisille.
Pyhänä toimituksena ateria edellytti kultillista puhtautta. Tästä johtuen aterioitsijat pesivät kätensä ja myös kaikki ruokailuvälineet puhdistettiin. Ateriapöytään ei saanut tuoda mitään epäpuhdasta. Tämä koski myös aterialle osallistuvia. Juutalainen hurskas ei voinut kuvitellakaan aterioitsevansa epäpuhtaiden henkilöiden seurassa. Mooseksen laki puhui selvästi siitä, että epäpuhtaaseen koskeminen saastutti myös koskettajan. Tätä tulkittiin joskus niin tiukasti, että jopa oleminen samassa tilassa saastutti. Heidän käsityksensä mukaan Jeesus saastutti itsensä aterioimalla epäpuhtaiksi katsottujen kanssa.
Kuten sanottu, epäpuhtaus oli vastenmielisyyttä niitä kohtaan, jotka rikkoivat vallitsevaa uskonnollista tapakulttuuria. Tässä suhteessa sapattisäännöt olivat eräs merkittävimmistä epäpuhtauden aiheuttajista. Oli ammatteja, jotka edellyttivät työskentelyä myös sapattina. Tällaisia olivat mm. paimenet, kalastajat ja tullimiehet. Kun edellisillä ryhmillä oli luonnolliset syyt, viimeisen ryhmän kohdalla kyse oli siitä, etteivät roomalaiset tunnustaneet sapattia työstä poissaolon perusteeksi. Siten he olivat saastaisia ja juutalaisesta jumalanpalvelusyhteisöstä eristettyjä.
Jeesus korosti julistuksessaan näiden poissuljettujen ihmisten oikeutta lähestyä Jumalaa. Poiketen Babylonian jumalista Israelin Jumala ei ollut elitistinen. Jumalalle ei yksikään hänen lapsistaan ole vastenmielinen.
Erityisen merkittäväksi tämä Jeesuksen julistus tulee kun vertaamme tämän päivän evankeliumia Markuksen vastaavaan kertomukseen. Matteus on liittänyt Markuksen alkuperäiskertomukseen Hoosean (6:6) kirjan kohdan ”Armahtavaisuutta minä tahdon enkä uhria.” Saman hän tekee hieman myöhemmin käsitellessään erästä sapattikertomusta. Sapatti ja ateriayhteys lienevät olleen jo ennen Jeesusta käytännön esimerkkejä siitä, miten kyseistä Hoosean kirjan jaetta tulisi tulkita.
Tämä Jeesuksen tapa kutsua ulkopuolelle suljetut mukaan yhteyteen mahdollisti evankeliumin julistamisen myös pakanoille, jotka myös olivat epäpuhtaita juutalaisesta näkökulmasta. Jeesus ei sulkenut ketään pois pöydästään. Kristillinen kirkkokaan ei voi sitä tehdä.
Se missä tämä teksti haastaa meidät nykyajan ihmiset on kahdessa asiassa. Toisaalta on kyse meidän yksityisestä elämästämme. Hyväksymmekö me joukkoomme kaikki Jumalan luomat ihmislapset vai katsommeko joidenkin olevan tavoiltaan tai muuten niin vastenmielisiä, että fariseusten tavoin suljemme heidät yhteisöjemme ulkopuolelle? Kristillinen etiikkamme punnitaan niissä tilanteissa, joissa joudumme kohtaamaan meille jostain syystä vastenmieliseltä vaikuttavan ihmisen. Silloin on muistettava hänenkin olevan samanlainen Jumalan kuva kuin itsekin on.
Toinen asia, jossa tämä teksti haastaa meidät, liittyy ekumeniaan. Kirkkojen johtajat pitävät valitettavasti edelleen kiinni ajatuksesta, että opillisista kysymyksistä on saavutettava yksimielisyys ennen kuin kristityt voivat osallistua yhteiseen ehtoollispöytään. Uuden testamentin ateriayhteyttä ja ehtoollista käsittelevien kohtien mukaan tämä on täysin kestämätön kanta. Kristuksen kirkossa on aina ollut erilaisia teologioita eivätkä ne saaneet olla ateriayhteyden esteitä. Merkittävin tätä käsittelevä kohta on Galatalaiskirjeessä (2:11-14), jossa Paavali kertoo julkisesti nuhdelleensa Pietaria siitä, että hän rikkoi ateriayhteyden.
Kristuksen pöytä on avoin kaikille, jotka haluavat osallistua aterialle hänen kanssaan. Kristus itse kutsuu jokaista ihmistä riippumatta siitä millainen hän on. Jumalan silmissä ei ole vastenmielisiä, epäpuhtaita ihmisiä. On vain rakkaita lapsia. Hän itse on puhdistanut jokaisen lähettämällä Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Tähän me uskomme ja tämän uskomme me nousemme nyt yhdessä tunnustamaan:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…