”Astuessani sisään kahvihuoneeseen keskustelu hiljenee, lounaalla kukaan ei tule istumaan pöytääni ja minut jätetään toistuvasti ulos työporukan yhteisöllisistä hetkistä.”
”En vain koskaan tunne kuuluvani joukkoon. Mitä teen väärin? Vai olenko vain hankala luonne, vaikea ihminen tykättäväksi?”
”Koulukiusaaminen ja yksin jätetyksi tulemisen kokemukset vaikuttavat vielä vuosien jälkeen siten, etten osaa olla luontevasti yhteydessä muihin ihmisiin. Tunnen itseni aina ulkopuoliseksi.”
Tällaisia kokemuksia saa nykyisin lukea usein niin lehdistä kuin sosiaalisesta mediasta. Ulkopuolisuuden tunteella on sanottu olevan samanlainen merkitys kuin kivulla ihmisen selviytymisen kannalta. Tutkijoiden mukaan sosiaalinen hyljeksintä – ryhmän ulkopuolelle jättäminen – on luultua haitallisempaa. Kokemus ulkopuolisuudesta johtaa herkästi yksinäisyyteen ja heikentää terveyttä. Näkymättömyys ja huomiotta jättäminen tuottavat paljon emotionaalista tuskaa, haavoittavat ja horjuttavat itseluottamusta.
Kokemus ulkopuolisuudesta ei ole vieras karjalaisillekaan. Monet evakot ovat kertoneet riipaisevasti siitä, miten uudelle kotipaikkakunnalle oli vaikea juurtua. Erilaiset tavat, ruokatottumukset, murre ja monet ennakkoluulot erottivat muista. Kokemus ulkopuolisuudesta ja pikemminkin toisten tiellä olemisesta pyrkivät pintaan. Niin kävi sille kivennapalaiselle isännällekin, joka matkusti ajan tavan mukaan täydessä junassa. Suurin osa matkustajista oli sijoituspaikkaansa hakevia karjalaisia. Joku tukeva ja arvonsa tunteva hämäläisisäntä käski Kivennavan miehen siirtyä pois tieltä. Rajan mies ei malttanut olla sanomatta: ”Se o tää evakko ain tiel, jossei hää oo rautatiel eikä maantiel eikä saunatiel, ni hää o ainakii muihe ihmisii tiel.”
Tämän sunnuntain evankeliumissa kohtaamme yhteisön ulkopuolelle jätetyn tullimies Matteuksen. Tullimiehet eli publikaanit olivat halveksituimpia ja vihatuimpia ihmisiä juutalaisten keskuudessa. Rooman miehitysvalta antoi verojen ja tullien keruun paikallisten tehtäväksi. Publikaanin keräämistä varoista meni melkoinen osa muiden taskuihin ennen jäännöksen päätymistä valtion kassaan ja keisarille. Ensimmäinen lenkki tässä ketjussa oli tulliasemalla istuva publikaani. Jo asettumalla vihatun miehitysvallan palvelukseen publikaanit joutuivat oman yhteisönsä ulkopuolelle. Sen lisäksi heidän ahneutensa sai ihmiset vihaamaan. Yksikään kunnon ihminen ei halunnut eikä edes voinut olla missään muissa tekemisissä heidän kanssaan kuin maksaessaan vaaditut verot ja tullit. Publikaanit olivat kunnon juutalaisille ja varsinkin fariseuksille saastaisia syntisiä.
Tullimies Matteus oli mätäpaise. Hänestä oli tullut veronkeruutyönsä vuoksi yhteisöstä ulossuljettu, nimetön ja kasvoton, jopa vihattu henkilö. Hän oli häpeäksi kansalleen ja Jumalan kunnialle, jota kansa edusti. Hän riisti omaa kansaansa, Jumalan kansaa, roomalaisten miehittäjien hyväksi.
Sitten tapahtui odottamaton ihme, joka muutti Matteuksen elämän. ”Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.”
Jeesus kutsui Matteuksen seuraansa, meni hänen kotiinsa ja söi aterian Matteuksen ja hänen seurassaan olleiden kanssa. Ihminen hakeutuu mielellään kuuluisien ja mielenkiintoisten henkilöiden joukkoon. Jeesus toimi toisin. Hän etsi yhteisön ulkopuolelle joutuneita, syrjäytettyjä, yksinäisiä, köyhiä, sairaita ja syntisiä. Juuri nämä tarvitsivat kipeästi Jeesusta. Heitä varten Jeesus oli tullut. Jeesus halusi heidät ateriayhteyteen, kutsua ulkopuolisiksi sysättyjä veljiksi ja sisariksi.
”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat”, Jeesus sanoo. Hän on kiinnostunut kaikesta siitä, mikä on haavoittunut ja vioittunut, särkynyt ja rikki, työnnetty syrjään ulkopuoliseksi. Näitä ihmisiä on meidän aikanamme hyvin paljon. Kuluneella viikolla vieraanani oli Laatokan ja Pietarin ortodoksisen hiippakunnan sosiaalisen työn osaston johtaja rovasti Nikolai Brindin. Hän arvioi aikaamme, että materiaalista hyvää on nykyisin kyllin, mutta rakkaudesta on jatkuva puute. Kirkkojen tehtävä on tuoda yhteiskuntaan ja yhteiseen elämään sitä rakkautta, joka lähtee Jumalasta. Laupeudentyö on tämän rakkauden ilmentymää.
Fariseukset kuvittelivat kunnioittavansa Jumalaa ja pitävän hänen liittonsa uhrimenoilla ja muilla säädetyillä teoilla. Jeesuksen mukaan kuitenkin laupeus jäi toteutumatta. Hurskaus, Jumalan kunnioittaminen tulee todeksi erityisesti laupeuden osoittamisen kautta, ei sen kustannuksella. Jumalaa kunnioitetaan auttamalla köyhiä, kiusattuja ja sorrettuja, kutsumalla ulkopuolisia mukaan joukkoon. Jeesus sanoo: ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.” Jeesus korosti lähimmäisen rakastamisen tärkeyttä erityisesti silloin, kun näennäisen Jumalan rakastamisen varjolla pidettiin yllä säälimättömyyden muuria.
Hyvät seurakuntalaiset. Karjalaisia kesäjuhlia vietetään nyt 70. kertaa. Kesäjuhlaviikonloppu on karjalaisen heimon ja karjalaisten ja karjalaisuuden ystävien yhdessäolon ja elämysten viikonloppu. Se vahvistaa karjalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, kokemusta kuulumisesta joukkoon. Se on kesäjuhlien yksi tärkeistä tavoitteista. Samalla tämän sunnuntain evankeliumi muistuttaa yhteisestä tehtävästämme. Meidän vastuullamme on pitää huolta siitä, ettei kukaan jäisi ulkopuoliseksi ja syrjään sysätyksi.
Tullimies Matteus koki Jeesuksen varauksettoman rakkauden ja hyväksynnän. Se muutti hänen elämänsä. Ennakkoluulojen muurit murtuivat, kun Jeesus aterioi syntisten luona. Kun Jeesus kohtaa ihmisen, tapahtuu muutos. Jumalan rakkaus tekee ehjäksi särkyneen, kutsuu ulkopuolisen yhteyteen, johtaa laupeuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen.