4. sunnuntai loppiaisesta, Joh. 6:16-21, Hans-Christian Daniel

Kirkkomme arkkitehdin Timo Suomalaisen mukaan tässä kirkossa vastakkaiset elementit luovat pyhyyden tunteen. Rosoiset kivet ja katon tiheät linjat, betonipintojen rosoisuus ja kuparipintojen hillitty kiilto, tuolien geometriset rakenteet ja puupintojen eloisuus, ne kaikki kätkevät elämän moninaisuuden sisällään ja luovat tilan, jossa meidän kaikkien erilaiset olotilat saavat sijan olla ja rauhoittua. Itse seison täällä kirkkolaivan kölin alla. En tiennytkään kuinka vakavasti sairastuin, ennen kuin minua tutkinut lääkäri passitti suoraan sairaalaan. Minulla on täällä paikka ikään kuin hukkuneen perspektiivissä. Mutta se laiva ei kiirehdi pois, vaan odottaa minua.
Me elämme itsemääräämisoikeuden harhassa, kunnes Herra pysäyttää. Tänään kuulemamme evankeliumi osoittaa meille ihmisvoimien pienuutta ja sitä, että emme koskaan tunne Herraa Jeesusta. Emme voi laskelmoida sitä, missä hän kulkee, miten hän etenee ja milloin hän tulee. Hänen Sanansa poistaa pelon. Vaikka hän itse ei astukaan veneeseen, hänen Sanansa tuo hänet läsnä olevaksi. Hänen Sanansa luo sijan elämän vastakkaisten elementtien myrskyssä.
Armo suuren Jumalamme avarasti hengittää, hoitaa meitä matkallamme kohti rantaa seestyvää. Edessä on ensin yö, johon pelon aalto lyö. Mutta kuolemankin säällä Herra kulkee vetten päällä (virsi 825: 1; Niilo Rauhala). Aamen.