Kun Luterilaisen Maailmanliiton yleiskokous oli Helsingissä 1963, tuolta ajalta kerrotaan kaskua siitä kuinka arkkipiispa Martti Simojoki, silloinen LML:n puheenjohtaja, silloin Helsingin yliopiston kansleri, Mikko Juva ja Ruotsin kirkon arkkipiispa Nathan Söderblom menivät Simojoen mökille kalastamaan. Aikansa kun herrat onkivat veneestä, Simojoen vaimo tuli rannalta huutamaan, että Martille olisi puhelu. No, Simojoki astui veneen reunan yli ja käveli rantaan, puhui puhelunsa ja käveli takaisin. Söderblom katsoi tätä silmät pyöreänä. Hetken päästä Juvalle tuli puhelu ja tällä kertaa hän käveli rantaan ja tuli puhelun jälkeen takaisin. Söderblom oli aivan ihmeissään ja kun Simojoen vaimo huuteli häntä puhelimeen, hän ajatteli, että kai hänenkin uskonsa oli yhtä vahva kuin suomalaisten veljien, astui reunan yli – ja upposi. Silloin Juva tuumasi Simojoelle, että ”Martti, olisikohan meidän pitänyt kertoa hänelle missä ne kivet ovat.”
Vitsi kertoo asemasta, jonka tämän päivän evankeliumitekstimme on saanut kristikunnassa. Tämänkaltaisia vitsejä löytyy nimittäin useita muitakin, kuten se vanha koululaisvitsi, että ”miksi Jeesus diskattiin Gennesaretin järven ympärijuoksukilpailussa? Koska hän oikaisi järven poikki.”
Tämänkaltaiset kaskut kertovat ihmisten asenteesta siihen, että vaikka tuo veden päällä kävely olisikin ollut Jeesukselle mahdollista, niin lieneekö se sitä meille. Moderni ihminen kyseenalaistaa usein myös Jeesuksen kyenneen siihen.
Kieltämättä on tunnustettava, että olisi sitä helpommankin saarnatekstin voinut eteensä saada.
Kertomus sijoittuu Matteuksen evankeliumissa jaksoon, jossa Jeesus on julkisen esiintymisensä jälkeen vetäytynyt ihmisten ilmoilta. Edellisenä kertomuksena on Ruokkimisihme ja sen alussa Matteus kertoo Jeesuksen kuulleen Johannes Kastajan kuolemasta ja kuinka ”Jeesus lähti veneellä autiolle seudulle.” Verbi, jota Matteus käyttää tarkoittaa vetäytymistä vaarallisesta paikasta tai pakenemista. Kuten Vt:n profeettoja vainottiin, niin Johannesta ja Jeesustakin vainottiin. Kuten Elia joutui pakenemaan, niin joutui Jeesuskin. Ehkä nimenomaan Eliaasta käsin näiden tämän jakson kertomusten merkitys aukeaa.
Elia pakomatkallaan asusti erään Sarpatin lesken luona ja koko sinä aikana lesken kulhosta ei loppunut vilja eikä öljykannusta öljy (1 Kun 17:13). Kertomus Jeesuksen ruokkimisihmeestä on vastaava kertomus Jeesuksesta.
Ruokkimisihme ja tämä sitä seurannut veden päällä kävely ovat tyypillisiä itämaisia merkkihenkilöistä kerrottuja legendoja. Niitä on pyritty selittämään joko ihmeinä tai sitten niille on pyritty löytämään luonnollisia selityksiä. Jälkimmäisen kohdalla nuo vedenalaiset kivet löytyvät nekin päivän tekstimme modernista tulkintaperinteestä.
En lähde tässä spekuloimaan kummankaan tulkintaperinteen puolesta tai vastaan vaan keskityn enemmän tekstiin ja niihin merkityksiin, joita Matteus kirjoittajana ja alkuseurakuntalaiset tekstin lukijoina sille antoivat. Se on aika selvää, että tuota ihmettä ei tuona aikana mitenkään epäilty.
Muodoltaan tämä on samanlainen ilmestyskertomus kuin Vt:n kertomukset Jumalan ilmestymisestä Moosekselle tai Elialle, Johanneksen evankeliumin ilmestysvuori-kertomus tai Jeesuksen ilmestymiset opetuslapsille ylösnousemuksensa jälkeen. Niissä jumalallinen ilmestyy täällä maan päällä.
Kertomus on jo Markuksella hieman lyhyempänä ja on todennäköisesti se on jo vanhaa kristillistä galilealaista kansanperinnettä ja sieltä Johanneskin lienee sen saanut. Luukkaalta kertomus puuttuu kokonaan.
Matteuksen erityispiirre on kertomukseen lisätty episodi Pietarin yrityksestä kävellä myös veden päällä. Muilta se puuttuu mutta Johanneksella on samankaltainen kertomus liitettynä ylösnousseen Jeesuksen ilmestymiseen opetuslapsille Tiberianjärven – eli Gennesaretinjärven – rannalla. Siinä kertomuksessa Pietari hyppäsi järven rantaveteen kahlaamaan päästäkseen nopeasti Jeesuksen luo. On hyvin mahdollista että tämä Johanneksen kertoma episodi olisi Matteuksella muuttunutkin Jeesuksen elinaikana tapahtuneeksi.
Nyt on muistettava kaksi asiaa. Ensinnäkin, että evankelistat eivät kertoneet asioita aikajärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä, mikä palveli heidän tarinaansa. Siksi sama kertomus saattaa olla eri evankeliumeissa hyvinkin eri paikoissa tarinaa. Toiseksi on muistettava, että alkuseurakunnalle ei ollut väliä oliko kyse ihminen Jeesuksen teosta tai ylösnousseen Herran teosta. Heille Hän oli yksinkertaisesti sama Jumalan Poika sekä eläessään että ylösnoustuaan. Siten on hyvinkin mahdollista, että kertomus olisi alun perin liitetty nimenomaan ylösnousseen ilmestymisiin. Mitään varmuutta siitä ei kuitenkaan ole.
Kertomuksen painopiste on siinä, että Matteus samaistaa kristillisen seurakunnan tuohon veneeseen. Opetuslasten hätähuuto oli aito ja Jeesus tuli heidän luokseen auttamaan. Tässäkin Matteus muuttaa Markuksen tekstiä. Markuksella oli Mooseksen ja Elian ilmestysten tavoin maininta siitä, että ”Herra kulki ohi.” Matteuksella Jeesus tuli opetuslapsia kohti. Hän tuli heitä auttamaan.
Teksti korostaa opetuslasten pelkoa – mihin kristittyjen vainot myös Syyrian ja Palestiinan alueella antoivat aihetta. Pelko tasoittuu kun Jeesus ilmaisee itsensä vanhatestamentillisesti Jumalan nimeä käyttäen: ”Minä olen.” Sen jälkeen Hän toteaa Pietarin vähäisen uskon ja epäilyksen. Sana, joka on käännetty epäilyksi tarkoittaa varsinaisesti kaksijakoisuutta tai ristiriitaisuutta. Jaakob puhuu kirjeessään (1:8) kaksiluontoisuudesta. Pietari uskoo kyllä Herraansa mutta vilkuilee peloissaan samaan aikaan korkeaa aallokkoa. Tällainen Herran käskystä huolimatta ympäröiviä vaaroja vilkuileva ihminen on vähäuskoinen.
Pietarin kävelemis- ja uppoamisepisodi on huippukohdassaan silloin, kun Pietari on uppoamassa ja huutaa hädissään ”Herra, pelasta minut!” Silloin hänellä ei ollut mitään omaa, jonka varassa hän olisi voinut olla.
Se, että nimenomaan Pietari – seurakunnan ja apostolien johtaja – kuvataan tällä tavalla avuttomana, korostaa nimenomaan sitä, mitä piispa Aimo T. Nikolainen joskus sanoi: ”Jumalan mahdollisuudet alkavat ihmisten mahdollisuuksien haudoilla.” Parhainkin meistä on avuton maailman myllerryksissä ja joutuu turvautumaan Herramme apuun. Se ei ole häpeä vaan lahja.
Veden päällä käveleminen on usein liitetty kuoleman voittamiseen. Alkuseurakunnassa ei eroteltu moderniin tapaan ihmisenä elävää ja ylösnoussutta Jeesusta. Hän oli Jumalan Poika.
Teksti jatkuu kertomuksella myrskytuulen tyynnyttämisestä. Kristillinen kirkko joutuu elämän merellä kohtaamaan erilaisia myrskyjä. Matteuksen evankeliumin kirjoittamisaikana 80-luvun alussa oli tosin tyynempää – keisari Neron vainoista oli jo yli vuosikymmen ja Domitianuksen vainot olivat vasta edessäpäin. Kuitenkin kristityt myös Palestiinassa olivat saaneet kokea sekä vainoja että nälänhätää. Niitä oli vielä myös tulossa kuten Matteus myöhemmin luvussa 24 kuvaa tulevia ahdinkoja.
Tekstin lohdutus kirkolle on kuitenkin siinä, että hädänkin keskellä Kristus kulkee vierellä. Tyynnyttää myrskyn ja auttaa eteenpäin. Olimmepa me kuinka peloissamme tahansa.
Kaikkien pelkojemme keskellä me turvaudumme Herraamme nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…