Monet uskonnolliset johtajat lupaavat näinä aikoina seuraajilleen pelkkää hyvää: iloa, rauhaa, menestystä, terveyttä jne. Jeesustakin pidetään usein onnen ja hyvänolon tuojana, joka nostaa meidät kaikkien vaikeiden asioiden yläpuolelle ja jota on helppo innostuneena seurata. Jeesus lupaa meille kuitenkin jotain ihan muuta. Hän lupaa, että hänen seuraajiensa tie täällä maan päällä on oleva samanlainen kuin hänen oma tiensä: ristin tie – kärsimyksen, ahdistusten ja hylätyksi tulemisen tie.
Yksin Jeesuksen seuraajien ei kuitenkaan tarvitse vaeltaa, sillä Jeesus lupaa myös, että hän on heidän kanssaan joka päivä aina maailman loppuun asti. Ja kun Jeesus on mukana matkassa, ristin tiellä koetaan toki myös rauhaa ja iloa.
Päivän evankeliumi antaa meille havainnollisen kuvan ristin tien kulkemisesta. Opetuslapset ovat siis tekemässä Jeesuksen kanssa matkaa Gennesaretin järven yli. Vanhastaan on ajateltu, että tämä matka voidaan ymmärtää myös vertauskuvallisesti: vene on kirkko, järvi maailma, tuuli saatana ja opetuslapset veneessä kastettujen uskovien joukko.
Edellä on kerrottu siitä, kuinka Jeesus teki ensimmäiset tunnustekonsa. Opetuslapset olivat varmaankin ihastuksissaan ja olisivat halunneet jäädä nautiskelemaan näkemästään ja kokemastaan. Sitä Jeesus ei kuitenkaan salli. Hän astuu veneeseen, ja opetuslasten on lähdettävä matkaan. Samalla tavoin Jeesus menettelee kaikkien seuraajiensa kohdalla. Me tahtoisimme pysytellä turvallisissa satamissa ja tehdä matkaa tyynissä vesissä, mutta se ei ole mahdollista.
Saatana ei antanut opetuslasten matkata mukavasti ja leppoisasti. Kaikki oli rauhallista, mutta heti kun Jeesus nousi opetuslapsineen veneeseen, myrsky nousi äkisti ja arvaamatta. Muut veneet saivat olla rauhassa, mutta se vene, jossa Jeesus oli, joutui myrskyn kouriin. Luther kirjoittaakin opetuslasten ja Jeesuksen matkaa selittäessään: “Kaikki johtuu ilkeästä perkeleestä, joka heti tuulinensa ja aaltoinensa alkaa raivota ja myrskytä maailmassa aina ja kaikkialla siellä, missä Kristuskin opetuslapsinensa tahtoo olla. … Yhtäkkiä hän saattaa nostattaa tuulen, toisin sanoen valhehenkensä…ja panna aallot ja vedenpaljoudet ärjymään. Ja vaikka he keskenänsä ovatkin erimielisiä ja riitaisia, toinen tuuli kun puhaltaa ja pauhaa tuonne ja toinen tänne ja aallot syöksyvät toisiaan vastaan, täytyy heidän kuitenkin tässä asiassa yksimielisinä palvella häntä hyökkäämällä Kristuksen veneen kimppuun. … Perkele raivostuu siinä määrin, ettei suo itselleen yön rauhaa eikä päivän lepoa, kunnes onnistuu yhdistämään kaikki tuulet ja aallot tämän venosen menoksi.”
Tällaista siis on ja tällaista tulee olemaan Kristuksen kirkon elämä täällä maan päällä, ja tällaista on myös jokaisen yksityisen kristityn elämä. “Meidän on mentävä Jumalan valtakuntaan monen ahdingon kautta”, kuten Apostolien teoissa sanotaan. (Apt. 14:22) Pietari puolestaan kirjoittaa, että “Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1. Piet. 5:8)
Mutta mitäs tästä, onhan Jeesus matkassa. Eli kaikki on sittenkin helppoa ja yksinkertaista, ja matkaa voidaan tehdä rentoutunein ja kevyin mielin Saatanan nostamista myrskyistä huolimatta? Vai kuinka?
Yksi ratkaiseva “mutta” on otettava huomioon: Jeesus on mukana matkassa, mutta hän vain nukkuu eikä välitä mitään myrskyn silmään joutuneiden opetuslasten hädästä. Toisella järvimatkalla, josta kerrotaan kolmannen vuosikerran evankeliumissa, Jeesus puolestaan lähettää opetuslapset yksinään järvelle ja jää itse rannalle. Ja kaiken huipuksi hän ei ainoastaan lähetä opetuslapsia Saatanan nostattamien aaltojen keskelle, vaan itse säikyttelee heitä: tulee pimeässä yön väsyttävimpinä hetkinä aaltojen päällä kävellen avuttomien opetuslasten luo, niin että nämä luulevat näkevänsä aaveen ja huutavat pelosta. Kun opetuslapset tarvitsevat apua ja rohkaisua, Jeesus vain nukkuu tai jopa lisää heidän pelkoaan.
Miksi Jeesus menettelee näin? Yksinkertaisesti siksi, että hän haluaa kasvattaa opetuslapsiaan ja haluaa opettaa heitä luottamaan yksin häneen ja elämään hänen lupaustensa eikä minkään muun varassa. Uskoa ei tarvita, kun kaikki sujuu ulkonaisesti hyvin ilman mitään ahdinkoa. Niinpä Jeesus sallii seuraajiensa joutua monenlaisiin Saatanan nostattamiin myrskyihin. Hänellä on oma salattu mutta hyvä tarkoituksensa, kun joudumme elämässämme kohtaamaan vastoinkäymisiä ja vaikeita asioita. Mutta ei sekään riitä, että joudumme ulkonaisesti ahtaalle, sillä emmehän me oikeastaan myrskyjenkään keskellä tarvitse uskoa, jos etenemme voittoisasti ja olemme rohkealla ja turvallisella mielellä. Se vasta on uskoa, kun turvataan Jeesukseen, vaikka ei tunneta mitään tai vaikka tunnetaan vain syntiä, pelkoa ja ahdistusta ja ollaan voimattomia ja avuttomia. Niinpä Jeesus antaa meidän joutua paitsi ulkonaiseen myös monenlaiseen sisäiseen ahdinkoon, jotta emme luottasi itseemme emmekä omiin tunteisiimme ja kokemuksiimme vaan yksinomaan häneen ja Jumalan sanaan.
Merkillistä kyllä Jumalan sanakin vain lisää entisestään meidän ahdistustamme, kun se kohtaa meidät lakina eli vaatimuksina, joita emme pysty täyttämään. Tämä on kuitenkin meille hyvin tarpeellista, sillä silloinkin Kristus vain loppujen lopuksi “leikkii kanssamme mitä rakkaimmalla tavalla”, kuten Luther sanoo. Kun Kristus käyttäytyy toisin, kuin me odotamme: jättää meidät ja on hiljaa tai kätkeytyy vastakohtaansa näyttäen meistä aaveelta tai jopa Perkeleeltä, hän haluaa opettaa meille, että asiat eivät ole niin, kuin me luulemme niiden olevan, ja miltä ne meistä näyttävät. Sillä ei hän todellisuudessa jätä meitä yksin myrskyjen keskelle, vaan on aivan lähellä. Ei hän todellisuudessa nuku välinpitämättömänä, vaan tietää paljon paremmin kuin me, mitä tapahtuu. Ei hän todellisuudessa ole aave eikä Perkele, joka esittää vaatimuksia ja painaa meitä alas, vaan rakas Vapahtaja, joka jo samassa tulee apuun ja nuhtelee tuulta ja aaltoja. Silloin tuuli lakkaa puhaltamasta, aallot asettuvat ja tulee aivan tyven. Silloin me hämmästymme ja sanomme: “Mikä tämä mies on? Hänen valtansahan ulottuu kaiken yli. Häntähän pahan valtakin tottelee.”
Aivan varmasti näin käy sinullekin, joka tänään olet ulkoisissa tai sisäisissä myrskyissä tai molemmissa. Jeesus auttaa sinua varmasti hädässäsi. Rukoile siksi opetuslasten tavoin: “Herra pelasta minut, ilman sinua minä hukun!”
Uudet myrskyt nousevat kuitenkin aina uudelleen, kunnes kerran matkamme päättyy ja pääsemme perille. Tätä meidän on vaikea hyväksyä. Haluaisimme olla aina Jeesuksen kanssa turvallisissa ja tyynissä vesissä, ja kaipaamme voimaa, iloa ja rauhaa elämäämme. Ja kaikkea tätä Jeesus meille itse kullekin antaakin siinä määrin kuin hän hyväksi näkee. Mutta ennen kaikkea hän tahtoo opettaa meille, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. On tärkeämpää, että Jeesus on voimamme kuin että hän antaa meille voiman; on tärkeämpää, että Jeesus on rauhamme kuin että hän antaa meille rauhan; on tärkeämpää, että Jeesus on ilomme kuin että hän antaa meille ilon. Jos Jeesus antaa voiman, ilon ja rauhan, voin rohkeana ja varmana kohdata ulkonaiset myrskyt, mutta kun Jeesus on voimani, rauhani ja iloni, luotan yksin häneen vastoin kaikkea ymmärrystäni ja kaikkia tunteitani: Vaikka omassa sydämessäni ei ole muuta kuin syntiä, ahdistusta, pelkoa, rauhattomuutta ja heikkoutta, luotan siihen, että hän ei missään tilanteessa hylkää eikä jätä ja voi yhdellä sanalla tyynnyttää ankarimmatkin myrskyt. Tätä on usko.
Uskomme on vähäinen. Meillä kaikilla on vielä paljon oppimista. Siksi Jeesus opettaa meille uskoa koko elämämme ajan.