Päivän otsikkona on Taivaan kansalaisena maailmassa.
Seurakunta kulkee Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti täydellistä iloa taivaassa. Pyhän Hengen johtamina kristityt saavat jo nyt elää taivaan kansalaisina maailmassa.
Minulle nousee päivän otsikosta, sen merkityksestä yksi sana mieleen: kasvaminen. Jeesus antaa päivän tekstissä meille rankan tehtävän: rakastakaa toisianne; siinä tehtävä, joka ei ihan helppo ole. Kasvaminen tuohon tehtävään taitaa alkaa jo nuorella iällä.
Kun me katsomme tänään täällä näitä pikkuisia pirpanoita ja näitä vanhempia nuoria, niin ei taida tuottaa kenellekään tuskaa sanoa: Upeita, hienoja lapsia, nuoria. Mutta kun me katsomme täällä kirkossa ympärillemme, ja kun me lähdemme täältä kirkosta ulos, niin toteutuvatko Jeesuksen sanat, Jeesuksen käsky meidän elämässämme.
Psykologiassa tiedetään, miten lapset imevät jo pienestä pitäen vanhemmiltaan asenteita, arvoja, tapoja jne. Jossain vaiheessa nuoret sitten enemmän tai vähemmän kapinoivat niitä vastaan, mutta kyllä niistä sinne syvälle aina jotain jää.
Minun lempifilosofini Sören Kierkegaard kirjoitti aikanaan seuraavan lauseen: Ihminen voi ajatella itsestään mitä vaan, omista kyvyistään, omasta identeetistään mitä vaan, mutta se todellinen, aito identiteetti, todellinen minämme tulee esiin, kun me kohtaamme toisen ihmisen.
Kasvaminen, niin, teologi Henry Nouwen kirjoitti kirjassaan Tuhlaajapojan paluu, miten isän rooli tuossa raamatun kertomuksessa on upea. Armollinen, rakastava, avoin isä. Olen pohtinut miten minusta voisi tulla hänenlaisensa ihminen. Nouwenin mukaan me taidamme jokainen olla omalla tavallamme tuhlaajapoikia ja tuhlaajatyttöjä. Mutta vaikka löydämmekin itsestämme tuhlaajapojan tai tytön roolin helposti, niin jotta pääsisimme isän paikalle, on meidän löydettävä itsestämme myös tuo katkera kateellinen veli. Vasta kasvaminen ulos tuosta veljen roolista mahdollistaa pääsyn isän, tai vastaavanlaisen äidin rooliin. Rakastaminen, kunnioittaminen on aina ehdollista jos kateus, katkeruus muodostavat asenteittemme pohjan.
Kasvaminen, ja sana kasvattaminen, ne kuuluvat yhteen, sillä jos me vanhemmat, isovanhemmat emme itse kasva, niin silloin me opetamme lapsemme rakastamaan ja kunnioittamaan vain niitä arvoja, asioita , joita me itse rakastamme tai kunnioitamme? Toteutuvatko silloin Jeesuksen sanat: rakastakaa toisianne?
Hyvä kuulijat, Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta ei Jumala taida rakastaa jokaista ihmisen tekoa ja sanaa.
Sören Kierkegaardia hieman mukaillen: Tärkeintä elämässä ei ole se, kuinka hienoja meistä elämässämme kilvoittelun kautta tulee, tärkeintä on se, että me tosissamme yritämme toteuttaa Jeesuksen opetuksia elämässämme, sillä vasta silloin me ymmärrämme, miksi me jokainen tarvitsemme elämässämme Jumalan armoa.
Hyvät ystävät, kasvaminen Jumalan armon varassa antaa meille jokaiseen päivään toivon. Meidän Jumalamme haluaa ohjata meitä jokaista, sinua ja minua, Hän haluaa siunata meitä, Hän haluaa varjella meitä kaikkia, pienimmästä isoimpaan, sillä me jokainen olemme hänelle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Hänen kanssaan me voimme kasvaa aitoina ihmisinä.