4. sunnuntai pääsiäisestä (Cantate), Joh. 16:5-14, Martti Vaahtoranta

1.
Elämässä on tilanteita, jolloin aika tuntuu pysähtyvän.
Muuten se rientää vääjäämätöntä kulkuaan ja iän karttuessa aina vain nopeammin ja nopeammin. Vikkelimmin vilistävät työviikot. Viikkosiivoukseen ja muihin rutiineihin tuntuu suorastaan kompastuvan. Aina vain imuroidaan lattiaa ja pudistetaan mattoja! Onneksi lomalla ajan juoksu tuntuu hiukan hidastuvan, vaikkei suvi enää olekaan se rajattoman loputon ihanuuden aika, joka se oli lapsuudessa – ja silloin talvikin oli hienoa aikaa.
On kuitenkin tilanteita, jolloin ajan juoksu hetkeksi katkeaa. Jeesuksen opetuslasten elämässä niin kävi varmasti silloin, kun Golgatalta tuotiin viesti: ”Herra on kuollut”.
Meidänkin elämässämme rakkaan ihmisen kuolema saa ajan hetkeksi pysähtymään ja muuttamaan muotoaan. On kuitenkin myös vähemmän vakavia tilanteita, joissa eletään ikään kuin kahden ajan, menneen ja tulevan välissä. Eipä suotta puhuta ”terminaalista”, kun tarkoitetaan rakennusta, jossa matkalle lähtevät odottavat sen alkamista. Niin kuin viimeiselle ja lopulliselle matkalle lähtevän sanotaan olevan ”terminaalivaiheessa”, samoin pienille ajallisille matkoille lähdettäessä on ovi entiseen hetkeksi suljettu, mutta uusikaan aika ei ole vielä alkanut. Eletään ajatonta aikaa, kunnes lentokoneen ovi tai laivan lankongi avautuu matkustajille ja kun se lopulta purkaa lastinsa määränpäässä.
2.
Myös kirkkovuodessa elämme nyt sitä ”ajatonta aikaa”, jota Jeesuksen opetuslapset viettivät Herran riemullisen ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen, pääsiäisen ja helatorstain välissä. Jeesus oli jälleen omiensa luona, muttei enää samalla tavalla kuin ennen kärsimystään ja kuolemaansa. Hänet oli ristillä kohotettu ja ylösnousemuksessa kirkastettu uuteen, uudenlaiseen elämään.
Jeesus oli kyllä edelleen sama ihminen kuin ennenkin. Silti se jumaluus, jonka Hän ennen kuolemaansa usein kätki inhimillisen elämän rajoitusten alle, määräsi nyt näkyvämmällä tavalla sitä, kuinka Hän toimi ja kuinka Hänet nähtiin ja koettiin.
Oli Jeesus tosin ennenkin murtanut suljetun maailmamme rajat. Hän oli kävellyt vetten päällä. Hän oli tehnyt tyhjästä ruokaa, parantanut sairaita ja jopa herättänyt kuolleita. Hän tiesi asioita, joita muut eivät tienneet. Näissä teoissaan ja erityisesti Kirkastuksen vuorella Jeesus oli välähdyksenomaisesti paljastanut oman jumalallisen syntyperänsä ja voimansa – mutta vain tällaisina lyhyinä välähdyksinä. Muuten Hän oli synnitön, mutta silti nälkäinen ja väsynyt, unen tarpeessa ja janoissaan ja kaikkea muuta sellaista, mitä meidänkin ihmisyyteemme kuuluu.
Nyt, Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, tilanne oli toinen. Jeesus oli sama Jeesus kuin ennen kuolemaansakin. Hänet näki ja Hänet kuuli. Hänen kanssaan saattoi keskustella. Hän jopa söi ja joi omiensa kanssa. Hän ei ollut kuvajainen, ei näky eikä myöskään henkiolento. Hän oli todellinen, ruumiillisesti ylösnoussut Vapahtaja, tosi Jumala ja tosi ihminen.
Silti Hän oli toisenlainen. Ajan ja paikan rajat eivät enää ollenkaan rajoittaneet Häntä. Ja Hän oli lähdössä.
3.
Pääsiäisen jälkeen ja ennen helatorstaita aika oli pysähtynyt juuri sen tähden, että tiedettiin sen pian loppuvan. Oltiin ikään kuin lentoaseman terminaalissa hyvästelemässä rakasta Jeesusta, joka oli lähdössä pitkälle matkalle – todella pitkälle matkalle. Tiedettiin, että vaikka meidän tekisi mieli mukaan, kun Jeesus lähtisi, emme pääsisi Hänen kanssaan, vaan meidän pitäisi palata takaisin sinne, mistä tulimmekin. Meidän pitäisi jättää lentoaseman ajaton aika, ja jo nyt meillä oli ikävä Jeesusta.
Mutta entä Jeesus itse? Miltä Hänestä tuntui? Oliko Hänellä ikävä meitä?
Jeesus ei katsele haikeana taaksepäin. Hän suuntaa katseensa tulevaan, siihen matkaan, joka on edessä, ja määränpäähän, johon se johtaa. Hän ei tarraudu siihen, minkä Hän on jo melkein jättänyt taakseen.
Jeesus kuitenkin tietää, miltä Hänen rakkaistaan nyt tuntuu. Vain vähän aikaisemmin he näyttivät menettävän Herransa ja Mestarinsa, vieläpä kauhealla ja häpeällisellä tavalla. Sitten he saivat Hänet valtavan ihmeen myötä takaisin. Nyt uusi ero ylösnousseesta Herrasta tuntui entistä vaikeammalta. Pian he eivät enää näkisi Vapahtajaa. Kuinka he silloin kestäisivät, kuinka jaksaisivat?
Onneksi Jeesus tuntee omiensa tuskan eikä jätä heitä neuvottomina sen valtaan. Hän lohduttaa omiaan. Eikä Jeesuksen lohdutus ole koskaan tyhjiä toivotuksia eikä turhaa puhetta. Näin Hän sanoo omilleen:
Mutta nyt minä menen sen tykö, joka minun lähetti, ja ei teistä minulta kenkään kysy: kuhunkas menet? Vaan että minä olen näitä teille puhunut, niin murhe täyttää teidän sydämenne. Kuitenkin sanon minä teille totuuden: se on teille tarpeellinen, että minä menen pois; sillä ellen minä mene pois, niin ei Lohduttaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen pois, niin minä hänen teille lähetän.
4.
Jeesus on menossa Isänsä luo. Isää ei ole kukaan koskaan nähnyt, ei kukaan meistä ihmisistä. Me emme tuntisi Häntä, ellei ainokainen Poika olisi Häntä ilmoittanut.
Jumala ei ole pelkässä, puhtaassa jumaluudessaan käsin kuvattavissa, ei kynällä piirrettävissä eikä siveltimen maalattavissa. Tämän Jumalan, tämän Isän luo Hänen ainosyntyinen Poikansa on menossa – eikä Häntäkään sitten enää voi nähdä. Se surettaa Jeesuksen omia. Mihin katosivat ne rakkaat kasvot, jotka ennen hymyilivät minulle? Missä Jeesus nyt on? Missä Taivaallinen Isä?
Emme näe Häntä maallisilla silmillämme. Näemme vain Hänen tekonsa. Näemme ne luomakunnassa ja itsessämme. Onhan meidät luotu Jumalan kuvaksi, josta syntiinlankeemuksen jälkeenkin on – tosin melkein tuntemattomaksi vääristyneenä – yhä jotakin näkyvissä.
Varsinainen Jumalan kuva meissä eli meidän vanhurskas suhteemme Jumalaan on syntiinlankeemuksessa kokonaan tuhoutunut. Silti siitä on ikään kuin haamukipuna ja muistijälkinä jotakin jäljellä meissä ja suhteessamme toinen toisiimme. Uskossa, jonka Pyhä Henki synnyttää Jeesukseen Kristukseen, Jumalan kuva uudistuu meissä, ja uudistuksen vaikutukset alkavat kasvattaa alaa syrjäyttäen kuollutta kudosta, jota muuten olemme täynnä. Missä siis syntinsä anteeksi saaneet Jumalan omat rakastavat toisiaan ja kaikkia ihmisiä, Jumalan kuvasta näkyy uudelleen jotakin, tosin yhä niin kuin kiillotetun kupariastian kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta yhtä kaikki.
Kirkkaana ja selvärajaisena tämä kuva näkyy ainoastaan Jumalan ainoassa Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen täydellisessä rakkaudessaan meitä ihmisiä kohtaan. Jeesuksessa näkymätön Jumala ja Hänen toimintansa meidän pelastukseksemme on tullut näkyväksi ja käsin kosketeltavaksi.
5.
Mutta entä nyt, kun Jeesus menee takaisin sinne, mistä Hän tuli meidän luoksemme – Isän kunniaan ja kirkkauteen, jota emme näe. Onko kaikki se mennyttä, mistä kolmenkymmenen ja kolmen vuoden ajan iloittiin? Missä ovat nyt Jeesuksen rakkaat kasvot?
Tämä on järjelle vaikea kysymys. Siihen on kristikunnan historiassa pyritty vastaamaan monin eri tavoin. Vastaukset ovat myös synnyttäneet harhaoppeja, jotka on torjuttu. Ne ovat ehkä olleet järkeviä, mutta silti vääriä yrityksiä selittää, mitä se tarkoittaa, että Jeesus sanoo menevänsä pois, mutta on silti luvannut aina olla omiensa luona.
Jätämme nyt kokonaan syrjään sellaisen harhaopin, joka ei usko uskomme koko olemisen luonnetta koskevaan suureen salaisuuteen, yhden Jumalan kolminaisuuteen . Tämä harhaoppi väittää, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat vain yhden Jumalan erilaisia ”rooleja”, joita hän esittää eri aikoina ja eri tilanteissa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Ei Jeesus sanonut häviävänsä eikä muuttuvansa toiseksi, kun Hän lohdutti omiaan lupaamalla lähettää heille Pyhän Hengen. Jeesus ei lakkaa olemasta meidän Jeesuksemme, kun Hän helatorstaina astuu Isänsä kirkkauteen.
Ei Jeesus myöskään riisunut ylösnousemuksessa yltään ihmisyyttä niin kuin vaatetta, jota ei enää tarvita. Jeesus nousi ihmisenä kuolleista, ja ihminen Hän on yhä myös Jumalan, Isän luona asuessaan. Hän on aina ja ikuisesti sekä Jumala että mies. Sellaisena ja vain sellaisena Hän on ja voi olla meille, ihmisille, kulkukelpoinen Tie Jumalan yhteyteen.
Eihän meillä ole mitään välitöntä yhteyttä Jumalaan, ei tietä ohi Jeesuksen. Ei meistä myöskään voisi tulla ”uusia jeesuksia”, jotka omassa persoonassaan voisivat yhdistää Jumalan ja ihmisen. Siinä leikissä me, syntiset, tuhoutuisimme Jumalan pyhyyden tulessa.
Sen onkin vain Jeesus tehnyt. Vain Jeesus on yhdistänyt omassa Persoonassaan Jumalan ja ihmisen. Sen tähden Hän on myös ainoa Välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Hän ei ole ainoastaan oikeudellisessa mielessä sovittanut meidän syntejämme, vaan Hän on myös lampaiden inhimillinen Portti oman jumaluutensa ja koko Pyhän Kolminaisuuden yhteyteen ja osallisuuteen.
6.
Mutta missä Hän nyt on, tämä Portti, että löytäisimme Hänet ja voisimme käydä siitä sisälle? Sanoohan Jeesus itsekin opetuslapsilleen, etteivät he pian enää voisi nähdä Häntä. Mutta toisaalta Hän on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti.
Näinhän Jeesus sanoo ylösnousemisensa jälkeen ja ennen taivaaseen astumistaan:
Minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä. Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. (Matt. 28:18-20)
Suuressa jäähyväispuheessaan Jeesus puolestaan sanoo omilleen:
En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne. (Joh. 14:18)
Eikä Hän tule vain meidän tykömme, vaan Hän suorastaan tulee meihin, kun uskomme Häneen, sillä näin Hän myös sanoo:
Ja minä julistin heille sinun nimes, ja vielä julistan: että se rakkaus, jolla sinä minua rakastit, heissä olis, ja minä myös heissä. (Joh. 17:26)
Mutta kuinka Jeesus tulee tykömme? Kuinka Hän on kanssamme yhä vielä ja maailman loppuun asti? Kuinka Hän voi asua meissä?
Tähän kysymykseen on usein vastattu näin: Jeesus on nyt viemässä näkyvää ihmisyyttään Isän kirkkauteen, johon meidän katseemme eivät yllä. Siellä Hänen inhimillinen ruumiinsa odottaa viimeistä päivää, jolloin sen taas näemme. Sillä välin Häntä edustaa maan päällä yhden Jumalan kolmas Persoona, Pyhä Henki. Hänet Jeesus on lähettävä Isän luota lohduttamaan ikävöiviä opetuslapsia ja opettamaan heille kaikkea sitä, mitä he eivät vielä ole ymmärtäneet eivätkä oppineet.
Näin opetetaan laajalti kristikunnassa. Silti tämä opetus on puutteellinen yritys selittää selittämätöntä. Siinä on kaksi suurta ongelmaa: ensinnäkin se sivuuttaa Jeesuksen lupauksen, jonka mukaan ei vain Pyhä Henki, vaan myös Hän itse on oleva omiensa luona. Toiseksi se ei vastaa siihen kysymykseen, jonka tässä nyt esitän:
7.
Jumala on pyhä ja Jumala on henki. Me ihmiset sen sijaan olemme maahan, aikaan, aineeseen ja tiettyyn paikkaan sidottuja syntisiä ihmisiä. Kuinka siis voisimme kohdata Jumalan salatun Pyhän Hengen? Kuinka voisimme kuulla kirkkauden Jumalan puhetta?
Eikö Jumalan iankaikkinen Sana, Jeesus Kristus, juuri sitä varten tullut ihmiseksi, että me Hänessä kuulisimme omilla, inhimillisillä korvillamme Jumalan puheen ja näkisimme Hänen ihmiskasvoissaan Jumalan itsensä kirkkaat rakkauden kasvot? Ilman Häntä me näemme vain Jumalan työt ja ehkä kuulemme Pyhän Hengen kohinan puiden lehvistössä. Häntä itseään me emme kuitenkaan voi nähdä emmekä kuulla.
Eikö siis Jumala juuri sen tähden ole jo aikojen alussa sitonut lakinsa ja evankeliuminsa julistuksen inhimilliseen puheeseen, joka resonoi, värähtelee Herran Jeesuksen ihmisyydessä, siinä, jonka Hän – tosin ilman syntiä – jakaa meidän kanssamme? Eikö Jumala meidän pelastuksemme tähden ole sitonut puhettaan niihin ilmestyksiin, joissa Herra Jeesus enkelin hahmossa kohtaa ihmiset – heidät, joille Hän lupaa pelastuksen Pojassaan ja joka sikiää Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyy ihmiseksi, jotta Hänessä näkisimme ja kuulisimme Jumalan ja Hänen suuret pelastustekonsa meidän puolestamme?
Jos siis Jeesus veisi ihmisyytensä kokonaan meidän korviemme ja silmiemme tavoittamattomiin, kuinka enää voisimme kohdata Jumalan niin, että ymmärrämme Hänen puheensa ja näemme Hänen armokasvonsa? Kuitenkin Helatorstaina Jeesus ihan oikeasti nousee taivaan pilvissä Isän oikealle puolelle. Siitä lähin Hän ei todellakaan ole samalla tavoin meidän ruumiillisten silmiemme nähtävänä kuin Hän oli sitä maan päällä kulkiessaan, töitä tehdessään, kärsiessään ja kuollessaan.
Missä siis ikinä joku sanoo siinä mielessä ja sillä tavalla ”nähneensä” Herran, siellä kertoja on nähnyt huijarin ja petkuttajan. Kun Jeesus uudelleen tulee näkyvällä tavalla maailmaan, kaikki näkevät Hänet ja kaikki tietävät näkevänsä Hänet. Nyt Hän ei ole samalla tavalla maailmassa kuin sinä ja minä.
Yhtä lailla harhaantunut on kuitenkin myös sellainen kristitty, joka väittää olevansa välittömässä yhteydessä Jumalan Pyhään Henkeen sivuuttaen sillä tavoin Herran Jeesuksen ja Hänen pyhän ihmisyytensä. Kuinka se edes onnistuisi? Kuinka kuoleva ja rajallinen ihminen voisi olla välittömässä yhteydessä Jumalan Pyhään Henkeen?
Ei hän voikaan! Sen tähden Pyhä Henki, joka ”lähtee Isästä ja Pojasta”, on ihmiseksi tulleen ja ihmisenä pysyvän Herran Jeesuksen Henki. Hän ei vaikuta pelastavalla tavalla koskaan eikä missään ulkopuolella eikä ohi Jeesuksen. Pyhä Henki on yhdessä Kolminaisuudessa persoonallinen jumalallisen rakkauden side Isän ja Pojan välillä, ja Jumalan Rakkautena Hän yhdistää myös meitä Herraan Jeesukseen. Emme silti silloinkaan ole välittömässä yhteydessä Herran pyhimpään jumaluuteen, vaan Pyhä Henki kirkastaa meille Kristuksen meidän puolestamme ristiinnaulittuna Ihmisen Poikana ja meidän edeltämme ylösnousseena Vapahtajana, jonka ihmisyys on meille tie Hänen jumaluutensa ja koko Kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen. Näin Jeesus itse sanoo:
Vaan kuin se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teitä kaikkeen totuuteen; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu, ja tulevaisia hän teille ilmoittaa. Hän on minua kunnioittava; sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.
Hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille. – Mutta missä Pyhä Henki tekee niin? Pyhässä Sanassa.
Herra Jeesus itse sitoo läsnäolonsa meidän keskellämme, niin kuin myös Pyhä Henki pelastavan työnsä, Raamatun sanaan. Se kertoo Jumalan suurista teoista historian kuluessa viitaten siihen Sanaan, joka lopulta tuli lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa ja ”asui meidän seassamme” ja jossa ”me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä, täynnä armoa ja totuutta”. Tämä ihmiskorvin kuultava Sana on viety kirjoihin, sitä luetaan ja julistetaan. Kuullussa ja luetussa Sanassa kohtaamme Herran itsensä ja Hänen Pyhän Henkensä, joka siinä kirkastaa Hänen armoaan ja totuuttaan meidän puolestamme ristiinnaulittuna ja ylösnousseena Vapahtajana.
Saman Hän tekee sitoutuessaan pyhiin sakramentteihin. Herra Jeesus itse sitoutuu Sanan kautta ja Sanan voimasta sakramenttien aineellisiin elementteihin, Kasteen veteen ja Ehtoollisen leipään ja viiniin. Niissä Herra on meidän kuultavissamme, nähtävissämme, kosketettavissamme ja jopa syötävissä ja juotavissa – ei sillä tavoin, kuin Hänet nähtiin ja koettiin ennen Hänen kuolemaansa, vaan vieläkin läheisemmällä ja kaikkialle maailmaan ulottuvalla sakramentaalisella, salatulla, mutta silti todellisella ja Pyhässä Hengessä vaikuttavalla tavalla.
Pelastushistoriallinen Raamatun sana ja jumalanpalvelus, jossa aina uudelleen vietämme Herran suurten tekojen muistoa, luovat yhteyden meidän ja sen välille, mikä on kerran tapahtunut ja mikä kerran toteutuu näkyvällä tavalla. Se tulee todeksi meille, kun tulemme kirkkoon, tunnustamme syntimme, ylistämme Jumalaa ja kuulemme Hänen itsensä puhuvan ja lopulta saamme Herran totisen ruumiin ja veren syödä ja juoda. Juuri alttarin sakramentti osoittaa, kuinka se, mitä muistelemme, ei jääkään kauas historiaan eikä myöskään taivaan tavoittamattomaan kirkkauteen, vaan tulee jopa ruumiillisessa mielessä todeksi meille tässä ja nyt, kun Herran kärsimyksen muistoa viettäessämme Hän itse seisoo keskellämme näyttäen kätensä ja kylkensä ja sanoo: ”Minun ruumiini ja vereni, sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.” Ja Pyhä Henki piirtää loistavan sädekehän Herran haavoitetun ja ylösnousseen ruumiin ympärille erottaen Hänet historian harmaasta taustasta ja meidän kuohuvasta arkipäivästämme niin, että vaikkei Hän enää ole samalla tavalla keskellämme kuin ennen kuolemaansa, Hän on todellisesti ihmisenä ja Jumalana läsnä antaen itsensä meille ja yhdistäen meidät Pyhässä Hengessä omaan ruumiiseensa ja lopulta koko Pyhään Kolminaisuuteen asettuen vihdoin asumaan meissä. Näin Herra itse sanoo:
Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä. (Joh. 14:23)
8.
Rakkaat ystävät! Profeetta Hesekielin kirjassa on merkillinen näky. Muuan mies kuljettaa profeettaa ja näyttää hänelle Jerusalemin temppelin ja antaa siihen kuuluvia määräyksiä. Sitten hän vie profeetan portille, joka antaa itää kohti. Näin profeetta itse jatkaa:
Ja katso, Israelin Jumalan kunnia tuli itätietä, ja pauhasi, niinkuin suuri vesi pauhaa; ja maa kirkastui hänen kunniastansa. […] Ja minä lankesin maahan kasvoilleni. Ja Herran kunnia tuli templiin itäisen portin kautta. Ja henki otti minun ja vei sisälliseen esikartanoon; ja katso, huone oli täynnä Herran kunniaa. (Hes. 43:2-5)
Sitten profeetta jatkaa vaikealla lauseella, joka Bibliassa kuuluu näin:
Ja minä kuulin puheen minun tyköni huoneesta, ja yksi mies seisoi minun tykönäni, joka sanoi minulle: sinä ihmisen poika, tämä on minun istuimeni paikka ja minun pöytäjalkaini sia, jossa minä tahdon asua Israelin lasten seassa ijankaikkisesti. (Hes. 43:6-7)
Kenestä miehestä tässä puhutaan? Siitä samasta, joka oli tähänkin mennessä kuljettanut profeettaa. Nyt Jumalan kirkkaus täytti idästä käsin temppelin – se Jumalan kirkkaus, jota ihminen ei voi tuhoutumatta lähestyä. Mutta profeetan vierellä seisoi muuan mies. Hän seisoi profeetan vierellä, mutta puhui silti Jumalan itsensä suulla Jumalan sanoja: ”Tämä on minun istuimeni paikka ja minun pöytäjalkaini sia, jossa minä tahdon asua Israelin lasten seassa ijankaikkisesti”.
Kuka oli tämä mies, joka seisoi profeetan rinnalla? Kuka oli tämä ihminen, joka silti puhui ensimmäisessä persoonassa Jumalan itsensä sanoja. Kuka oli tämä mies, jonka rinnalla seisten Jumalan kirkkaus ei tuhonnut profeettaa?
Sinä tunnet Hänet. Hän ei ole sinusta kaukana. Hän on meidän luonamme sanassaan ja sakramenteissaan. Pyhä Henki kirkastaa meille Hänet ja opettaa meidät tuntemaan Hänet, uskomaan Häneen ja löytämään Hänessä turvallisen tien Jumalan kirkkauden kohtaamiseen ja iankaikkiseen elämään Hänessä.
Hän on Jeesus Kristus, meidän ylösnoussut Vapahtajamme. Häntä varmasti tarkoittaa profeetan näyssä tapaama salaperäinen mies. Pyhä Henki ammentaa meille Hänen omastaan ja avaa Hänessä meille oven Isän kirkkauteen. Pyhä Henki on Jumalan tuntemisen suloinen tuoksu Kristuksessa, joka rakastaa meitä. Eikä Hän jätä meitä koskaan yksin. Amen.