4. sunnuntai pääsiäisestä (Cantate), Joh. 17: 6-10, Martti Vaahtoranta

1.
”Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.” Näin P. Paavali opettaa meitä Roomalaiskirjeessään päivän epistolassa [Room. 8:9-11], jonka kuulimme alttarilta. ”Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.”
Ja joka ei ole Kristuksen oma, on muutenkin osaton – ei ehkä vielä tässä elämässä, mutta viimeistään silloin, kun kirjat avataan ja kysytään, kenen nimi on Elämän Kirjassa, kenen ei. Ja siellä on vain niiden nimi, jotka ovat Kristuksen omia.
Niillä taas, joilla ei ole osallisuutta Kristukseen, ei ole osallisuutta myöskään iankaikkiseen elämään. Vain Kristuksessa meille on tarjolla syntien anteeksiantamus. Vain Hän on voittanut kuoleman vallan. Sen tähden vain osallisena Hänestä, Hänen täydellisen uhrinsa ansiosta ja Hänen riemullisen ylösnousemuksensa voitosta syntisellä on anteeksiantamus, iankaikkinen elämä, taivaan kansalaisuus jo täällä maan päällä ja sitten iäti kirkkaudessa.
Vastaavasti Kristuksesta osattoman osana on jopa kaiken maallisen menestyksen ja onnen keskellä osattomuus jo täällä ajassa ja sitten iäti kadotuksessa. Kristuksesta osattoman osana on iankaikkinen kuolema. Ja mitä se on? Se on loputonta ja täydellistä eroa elämästä ja rakkaudesta.
2.
Sillä Jumala on elämän Jumala, ja Hän on rakkaus. Niinpä P. Paavalin mukaan juuri tästä rakkaudesta eli Jumalan Pyhästä Hengestä on oltava osallinen sen, joka tahtoo olla Kristuksen oma ja Hänessä osallinen syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Jolla ei ole Pyhää Henkeä, on osaton myös Kristuksesta, sillä Pyhä Henki on Kristuksen Henki.
Missä on Kristus, siellä on myös Pyhä Henki. Ja niin kuin Pyhän Hengen on sanottu olevan Jumalan persoonallinen Rakkaus Isän ja Pojan välillä, niin Hän Jumalan Rakkautena vaikuttaa myös meidän pelastavan yhteytemme Kristukseen ja tekee meidät osallisiksi Hänen hyvistä teoistaan, Ristin ansiosta ja ylösnousemuksen voitosta.
Se taas, ”jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei … ole hänen omansa.” Jolla ei ole elämän ja rakkauden Henkeä, ei ole osallinen Jumalan rakkaudesta eikä Hänen suuresta lahjastaan, iankaikkisesta elämästä. Niin asia näyttää olevan.
3.
Sen tähden meidän on pakko tehdä muutama kysymys. Kysyn sekä sinulta että itseltäni: onko sinulla Kristuksen Henki? Oletko Kristuksen oma? Entä minulla? Olenko minä Pyhästä Hengestä ja Jumalan armosta ja iankaikkisesta elämästä Kristuksessa osallinen?
Näin kysyessäni katson peiliin ja kurkistan myös sisäiseen elämääni. Niin teet varmasti myös sinä. Mitä näemme?
Näemmekö peilissä jumalallista elämää ja Hengen iloa säteilevän veljen tai sisaren? Näemmekö hänet innostuneena antamassa sanoin ja teoin eteenpäin Pyhän Hengen lahjoja. Näemmekö itsemme kertomassa Jeesuksesta uskosta osattomille, jakamassa maallista hyvää sekä Jumalan seurakunnan käyttöön että aineellista hätää kärsivien avuksi? Olemmeko palvelemassa iloiten ja kyselemättä lähellä olevia kaikkein kaukaisimpiakaan lähimmäisiä unohtamatta? Seisommeko rohkeasti totuuden puolella ja valhetta vastaan? Tunnustammeko pelotta uskoamme luopumatta edes pakon edessä Jumalan sanasta? Rakastammeko myös vihollisiamme?
Entä sydämemme? Löytyykö sieltä runsain määrin ”iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä”? Pulppuaako sisimmästämme Elämän Veden virta niin, että sitä kuunnellessa sielumme hyrisee hyvää mieltä, ja suummekin on naurua täynnä? Tai kun vastoinkäymiset kohtaavat meitä, koemmeko syvää sisäistä lohdutusta tuntien Pyhän Hengen läsnäolon meissä?
Entä lankeemuksen tapahduttua? Pyhinkin uskova on samalla syntinen. Jopa apostolit lankesivat, kuten muistamme P. Pietarista P. Paavalin joutuessa nuhtelemaan häntä ihmispelosta ja silmänpalvomisesta. Kuinka emme siis me lankeaisi jopa usein ja joskus raskaasti? Eikö meidän elämämme ole oikeastaan pelkkä lankeemuksien suuri jatkumo?
Kuulemmeko silloin selvästi ja kirkkaasti Pyhän Hengen nuhtelun sisimmässämme? Suostummeko siihen yrittämättä kieltää syyllisyyttämme, mutta myöskään ajautumatta epätoivoon syntiemme tähden? Tunnemmeko väkevästi myös Jumalan anteeksiantamuksen uskossa Kristukseen, josta osallisuus Pyhästä Hengestä todistaa?
4.
Ehkä joskus todella koemme jotakin kaikesta tästä. Ehkä mieli on joskus niin kevyt ja herkkä, käsi niin antelias ja sydämen lohdutus niin selvästi koettavissa, että voimme aavistella sen olevan merkki Pyhän Hengen läsnälosta. Ainakin jokin kuvassamme peilissä tai sydämemme syvyyksissä näyttäisi kertovan Hengen työstä meissä.
Vai uskottelemmeko vain? Me olemme mestareita pettämään itseämme ja aika hyviä huijaamaan myös muita, jos vain riittävästi tahdomme ja yritämme. Ovathan panokset kovat! Jos emme voi osoittaa itsellemme emmekä muille, että Pyhä Henki on meissä ja toimii meidän kauttamme, emme voi toivoa osallisuutta Kristuksesta, Hänen ansiostaan ja voitostaan. Osamme on silloin kadotus. Niin ajattelemme ja yritämme itse luoda sen, minkä pitäisi olla Pyhän Hengen työ.
Petos on silti petosta. Kauneimmatkin puheet ovat pelkkää huulten helinää, jos todellinen osallisuus Pyhästä Hengestä, Jumalan Rakkaudesta, puuttuu. Hienoimmatkin teot ovat silloin pelkkää omaa yrittämistä. Niistä voi olla hyötyä niille, joiden hyväksi toimitaan, mutta tekijälle ne ovat oman hengettömyyden peitettä, jos Pyhä Henki ei asu hänessä.
Ja tunteet: ne nyt ovat sellaisia, jotka tulevat ja menevät. On helppo sekoittaa yleinen onnellisuus ja hyvä mieli siihen rauhaan, joka on merkki Pyhän Hengen asumisesta sydämessä. Eikä hyvää mieltä yleensä tarvitse kovin paljon koetuksilla naarmuttaa, kun pinnan alta paljastuu epätoivoa, katkeruutta, vihaa ja kaikkea muuta sellaista, minkä luultiin kokonaan hävinneen Pyhän Hengen vallatessa sydämen.
5.
”Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.” Mitä siis tehdä tilanteessa, jossa en löydäkään itsestäni merkkejä Pyhän Hengen asumisesta minussa todistuksena osallisuudestani Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen voittoon? Mitä tehdä, kun en ole varma siitä, että Pyhä Henki asuu minussa? Mitä tehdä, jos sydän tuntuu olevan kokonaan tyhjä, kova ja itkuinen ja mieli epäilyksiä täynnä? Mitä tehdä, kun rakkaus on hidas ja toimimaton? Mitä tehdä, kun en näe elämässäni muuta kuin epäonnistumisia ja lankeemuksia ja kapinamieltä Jumalaa ja jopa kaikkea hengellistä kohtaan?
Olenko toivoton tapaus? Eikö lupaus syntien anteeksiantamuksesta ja Taivaan valtakunnan kansalaisuudesta koske ollenkaan minua? Olenko osaton Pyhästä Hengestä ja Kristuksesta?
6.
Tähän kysymykseen päivän evankeliumi antaa omalla tavallaan vastauksen. Sitä on ensi lukemalla ehkä vaikea löytää ja ymmärtää. Siellä se kuitenkin on. Näin Jeesus puhuu Isälleen:
Minä ilmoitin sinun nimes ihmisille, jotkas minulle maailmasta annoit. He olivat sinun, ja minulle sinä ne annoit, ja sinun sanas he kätkivät. He tiesivät nyt kaikki olevan sinusta, mitkä sinä minulle annoit. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, annoin minä heille, ja he ne ottivat vastaan ja totisesti tunsivat minun sinusta lähteneen ja uskoivat, että sinä minun lähetit.
Huomaatko: Jeesus puhuu tässä omistaan. Hän puhuu niitä ihmisistä, jotka Isä on Hänelle antanut. Sen sijaan Jeesus ei tässä puhu sanaakaan näiden ihmisten rakkaudesta eikä hyvistä teoista, ei heidän suurista tunteistaan eikä edes sisäisestä varmuudesta.
Sen sijaan Jeesus puhuu Jumalan Nimestä, jonka Hän on itsessään ilmoittanut. Jeesus puhuu itsestään Jumalasta lähteneenä iankaikkisena Sanana, joka tuli meidän keskellemme ilmoittamaan Jumalan, Hänet, jonka Nimi on ihmeellinen ja jonka kasvoja yksikään luotu ei koskaan ole nähnyt. Jeesus tuli ihmiseksi maailmaan näyttämään itsessään Jumalan kasvot, Jumalan armokasvot meille.
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, ja me näimme hänen kunniansa, niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä, täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1:14)
Näin P. Johannes todistaa evankeliumikirjansa alussa. Pojassa, lihaksi tulleessa Sanassa, näimme Isän kunnian. Me näimme Jumalan, mutta emme silti tuhoutuneet. Näimme Hänessä armollisen Jumalan ja näemme Hänet yhä.
7.
Tähän yhteyteen kuuluu Pyhän Hengen työ ja osallisuus Hänestä. Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei voi olla Hänen omansa, sillä Pyhä Henki on Kristuksen Henki. Se on totta. P. Paavalin sana toimii kuitenkin myös toisinpäin: jolla ei ole Kristusta, Hänellä ei voi olla Pyhää Henkeä. Sillä Pyhä Henki on ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan Henki.
Niin kuin Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, niin myös Pyhä Henki Jumalan kolmantena Persoonana on kaikkialla läsnä ja vaikuttaa kaikessa. Luomakunnan Herrana Hän yhdessä Isän ja Pojan kanssa vaikuttaa myös siinä omassatunnossa, joka langenneellakin ihmisellä on itsessään luomisesta jäljellä.
Se ei kuitenkaan ole sitä pelastavaa osallisuutta Pyhään Henkeen, josta Paavali kirjoittaa. Emmekä me siinä mielessä ja merkityksessä tavoitakaan Jumalan Henkeä, emme omin silminemme, emme myöskään oman henkemme voimin. Pelastavalla tavalla voimme kohdata Hänet ainoastaan siellä, missä Hän ”lähtee Isästä ja Pojasta” ja lähestyy ihmiseksi tulleen Kristuksen Henkenä ja Hänessä itsessään meitä. Niin kuin Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, lihaan tullutta, samoin lihaan tullut Kristus tuo mukanaan ja antaa meille Pyhän Hengen siinä pelastavassa mielessä ja merkityksessä kuin me Häntä nyt etsimme, kumarramme ja kunnioitamme.
8.
Pyhä Henki on siis meihin nähden ensisijaisesti Kristuksen Henki ja myös silloin, kun Hän ei vain lähesty meitä, vaan suorastaan asuu uskon kautta sydämessämme. Siellä asuu silloin myös lihaan tullut Sana, Jeesus Kristus, meidän Uusi ihmisemme, ja Hänessä koko pyhä Kolminaisuus. Näin uskomme ja opetamme.
Mutta onko tästä uskostamme, tästä Jumalan asumisesta uskovien sydämessä meidän autuutemme perustaksi? Näemmekö Hänet, kun katsomme peiliin tai kurkistamme sisimpäämme? Ja kuinka Jumala ylipäätään voisi asua syntisen ihmisen sydämessä? Kuinka epäilevä ja lankeava ihminen voisi olla Pyhän Hengen asuinsija?
Nämä ovat hyviä kysymyksiä. Oikea vastaus niihin on Jumalan armo Kristuksen tähden ja Kristuksessa ja syntien anteeksiantamus uskon kautta. Jumalan armoa emme kuitenkaan löydä sisimmästämme, emme sydämestämme emmekä peilikuvasta, johon katsomme. Emme myöskään usko omaan uskoomme emmekä turvaudu siihen.
Sen sijaan etsimme armoa itsemme ulkopuolelta. Etsimme osallisuutta Pyhästä Hengestä ja Herraamme Jeesusta sieltä, missä Hän ilmoittaa itsensä ja missä Pyhä Henki kirkastaa Hänessä meille syntiemme Sovittajan ja kuolemamme Voittajan.
Ja niin tapahtuu siinä sanassa, jonka Jeesus itsessään ilmoitti ja jossa Hän ilmoittaa itsensä meille. Se tapahtuu ulkonaisessa, kuullussa, luetussa, saarnatussa ja vastaanotetussa Raamatun sanassa, jossa lihaksi tullut Sana on itse läsnä ilmoittaen Pyhän Hengen valossa Jumalan Nimen ja Isän armokasvot meille. Se tapahtuu niissä sakramenteissa, joissa Jumala Kristuksessa sitoutuu näkyviin ja kuuluviin toimituksiin ja jopa ruokaan ja juomaan ja toimii niissä Pyhässä Hengessään.
Toinen kastaa meidät, emme me itse. Sana saarnataan ja Kristuksen ruumis ja veri jaetaan meille meidän ulkopuoleltamme. Ne ovat meistä riippumaton objektiivinen ja sakramentaalinen todellisuus, jota me emme tuo omassa uskossamme kasteen veteen, saarnastuolin juurelle emmekä alttarin ääreen, vaan joka meille sieltä julistetaan ja annetaan meille uskomme syntymiseksi ja vahvistamiseksi tai sitten tuomioksi, jos epäuskossa torjumme Hänet, joka ne meille antaa.
9.
Sen tähden, kun kysymme, ”onko meillä Pyhä Henki” ja ”olemmeko osallisia Kristuksesta”, meidän pitää kääntää katseemme pois omasta elämänvaelluksestamme ja sisimmästämme. Kun haluamme varmistua asiasta, emme saa etsiä todistuksia Pyhän Hengen vaikutuksista itsestämme. Hän kyllä vaikuttaa meissä ja meidän kauttamme, jos olemme osalliset Hänestä. Pyhän Hengen asuminen ja tämän asumisen vaikutukset meissä ovat kuitenkin seurauksia Hänen työstään meidän ulkopuoleltamme käsin ja meitä koskien.
Sillä Pyhä Henki, joka vaikuttaa sanan ja sakramenttien objektiivisessa todellisuudessa meidän ulkopuoleltamme käsin, mutta meidän parhaaksemme, on itse pelastavan uskon syvin salaisuus. Hänen läsnäolonsa Kristuksen sanassa ja pyhissä sakramenteissa ja Hänen toimintansa niissä ja niiden kautta edeltää, ei ehkä ajallisesti, mutta asiallisesti meidän ensimmäistäkin hurskasta ajatustamme, tunnettamme ja kaikkia hyviä tekojamme. Jopa kysymyksemme, vaikuttaako Pyhä Henki meissä, on Hänen toimintansa vaikutusta meissä!
10.
Pyhän Hengen pelastava osallisuus ei siis ole ensi sijassa jotakin, mikä koetaan, tunnetaan ja nähdään. Se ei ole ensi sijassa Hänen vaikutuksiaan meissä, ei uskon seurauksia meidän kauttamme, vaan sen syvin salaisuus meitä koskien. Pyhän Hengen pelastava osallisuus on ”Kristus meidän puolestamme” sellaisena, kuin Hän antaa itsensä meille sanassaan ja sakramenteissaan ja jollaisena Pyhä Henki kirkastaa Hänet meille.
Tämä pelastava usko osallisuutena Kristukseen Pyhässä Hengessä ja Kristuksen kaikkiin hyviin tekoihin ilmenee meissä ja meidän kauttamme kyllä monin eri tavoin. Sen tuleekin muuttua elämäksi, sanoiksi, tunteiksi ja teoiksi. Ensin se kuitenkin tuntuu tuntumattomuutena. Se tuntuu enemmän katumuksena ja synnin suruna kuin Jumalan lapsen viattomana riemuna. Mutta kyllä se vaikuttaa meissä myös iloa syntien anteeksisaamisesta ja lohdutusta Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen tähden. Ja ilman muuta se näkyy rakkautena ja uutena elämänä, haluna vaeltaa Jumalan tahdon tietä Hänen kunniakseen ja lähimmäisen parhaaksi. Ne ovat Pyhän Hengen osallisuuden ja Kristuksen meissä asumisen suorastaan välttämättömiä seurauksia.
11.
Näitä uskon ja Pyhän Hengen työn ilmenemismuotoja ja vaikutuksia meissä ei kuitenkaan pidä sekoittaa itse pelastavaan uskoon. Sillä pohjimmiltaan usko on vanhurskas suhde, jonka Jumalan rakkauden Henki vaikuttaa meidän, syntisten, ja syntiemme Sovittajan, Jeesuksen Kristuksen välillä liittäen meidät Häneen ja Hänessä Hänen ansioonsa ja voittoonsa, jotka uskossa, juuri tässä Hengen luomassa uskon suhteessa luetaan meidän hyväksemme.
Tätä uskon suhdetta me emme itse luo oman rakkautemme emmekä edes oman, koetun, ääneen lausutun tai sydämessä koetun uskomme voimin. Sen luo Jumala itse Pyhän Hengen kautta Hänen pukiessaan Kristuksen ansion ja voiton meidän yllemme ja Hänen vanhurskautensa valkoisen puvun kätkiessä meidän syntimme vanhurskaan Jumalan tutkivalta katseelta. Tämä Kristuksen vanhurskauden päälle pukeminen on jo kerran kertakaikkisesti tapahtunut elämässämme ja useimpien meistä kohdalla niin, ettemme itse muista sitä emmekä varmasti olleet itse myötävaikuttamassa siinä. Sillä se tapahtui, kun meidät kastettiin.
Tätä kastettamme me nyt käytämme oikein, jos vaellamme uskossa ja sillä tavoin pysymme osallisina Kristuksen Pyhästä Hengestä. Niin tapahtuukin, jos kuulumme niihin, joista Jeesus tänään meille puhuu:
Minä ilmoitin sinun nimes ihmisille, jotkas minulle maailmasta annoit. He olivat sinun, ja minulle sinä ne annoit, ja sinun sanas he kätkivät. He tiesivät nyt kaikki olevan sinusta, mitkä sinä minulle annoit. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, annoin minä heille, ja he ne ottivat vastaan ja totisesti tunsivat minun sinusta lähteneen ja uskoivat, että sinä minun lähetit.
Ne, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan ja siinä itsensä Kristuksen ja uskovat Hänen olevan Jumalan Poika, meidän syntiemme Sovittaja ja Isän ilmoittaja ja jotka pitäytyvät Raamatun sanassa silloinkin, kun oma sydän on tyhjä ja syyttää tai kun oma liha kiusaa luopumaan sanasta ja mukautumaan maailmaan; ne, jotka tahtovat pitää kaiken, mitä Jeesus on käskenyt meidän pitää silloinkin, kun se kovin huonosti onnistuu – niillä on Pyhä Henki ja osallisuus Kristukseen ja pelastukseen Hänessä. Katso siis sanaan ja sakramentteihin ja sanassa ja sakramenteissa Kristukseen, kun synti syyttää sinua ja epäusko tahtoo ottaa sinut valtaansa! Tuo ne Jumalan eteen ja anna Hänen olla sinun Pelastajasi, se viimeinen, pysyvä, lopullinen totuus ja todellisuus, joka sinun ulkopuoleltasi käsin armahtaa sinua tehdäkseen sinut lapsekseen ja pitääkseen sinut aina luonaan, asettuakseen sinuun asumaan ja tehdäkseen sinut uskossa osalliseksi itsestään ja maailman sinun kauttasi osalliseksi Hänen totuudestaan ja rakkaudestaan! Amen.