Tälle sunnuntaille kirkkokäsikirja antaa otsikon Taivaan kansalaisena maailmassa. Päivän profetiatekstimme kertoo siitä, mitä parhaimmillaan on elää Jumalan lapsena täällä maailmassa. Päivän toinen aihe – Kaatuneiden muistopäivä – puolestaan kertoo siitä, kuinka kristitty joutuu täällä maailmassa tekemään joskus raskaitakin päätöksiä. Kaikki ei aina ole niin kuin tuo profetia kuvaa.
Kristitty elää toisaalta taivaan kansalaisena mutta kantaa vastuuta myös täällä ajassa. Tämä vastakohtaisuus on kristikunnassa selitetty eri aikoina ja eri uskonsuunnissa eri tavoin. Voidaan sanoa, että ääripäinä on toisaalta englantilaisen John Bunyanin tunnetussa romaanissaan Kristityn vaellus esittämä kuva maailmasta Turmeluksen kaupunkina, josta kristityn tulee paeta kohti Taivaallista Jerusalemia. Tämä ajattelu esiintyy myös useissa maailmasta vetäytyvissä uskonnollisuuden muodoissa. Toisena ääripäänä on 1800-luvun lopulla syntyneen ns. Sosiaalisen evankeliumin julistus, joka näki Jumalan valtakunnan kokonaan tämänpuolisena. Maailma on Jumalan luomakunta ja siten Hänen omansa. Jumalan valtakunnan levittäminen tarkoittaa silloin Vt:n kahden keskeisen idean – rauhan ja oikeudenmukaisuuden – levittämistä täällä maailmassa.
Tämän kaksinaisuuden keskellä mekin elämme ja meidän useimpien tulkinta tästä kysymyksestä on varmaankin jossain noiden kahden ääripään välillä.
Mutta tarkastellaan hieman tuota tekstiämme ja sen taustoja.
Eräässä mielessä se on aika ajankohtainen meidän nykyisessä maailmanpoliittisessa keskustelussammekin. Tekstin taustalla on Assyrian nousu suurvallaksi 700-luvun puolivälissä eKr. Vuosisadan loppupuolella Assyria valtasi Galilean ja Samarian ja piiritti myös Jerusalemia. Tässä poliittisessa tilanteessa oman aikansa juutalaiset reaalipoliitikot kehottivat kääntymään Egyptin puoleen ja pyytämään siltä apua. Jesaja kehotti kuningasta luottamaan Herran apuun. Kun Assyrian piiritysarmeijan keskuudessa puhkesi kulkutauti johon suurin osa sotilaista menehtyi, se tulkittiin Jerusalemissa Herran puuttumisena asiaan. Jerusalem säästyi mutta Juuda oli käytännössä samankaltaisessa tilanteessa kuin Suomi sodan jälkeen: suurvalta saneli ehdot, joilla pieni valtio säilytti itsenäisyytensä.
Jesajan kirja on useimmille meistä tuttu vain joidenkin jouluna ja pääsiäisenä luettujen Messiaaseen viittaavien katkelmien pohjalta.
Jesajan kirja on kokoelma useamman kirjoittajan teksteistä, jotka on laitettu ajan tavan mukaan Juudan hovissa vaikuttaneen ylhäisöön kuuluvan Jesajan nimiin.
Suurena linjana Jesajan kirjassa – samoin kuin muissakin profeetallisissa kirjoissa – on vanhurskauden vaatimuksen toteuttaminen. Vanhurskaus on sikäli mielenkiintoinen termi, että se on eräällä tavalla keksitty sana sellaiselle heprean termille, jolla ei ole vastinetta missään länsimaisessa kielessä. Se on pohjimmiltaan suhdetermi, ei ominaisuus. Vanhurskasta on se, mikä edesauttaa yhteisön kiinteyttä ja sen säilymistä. Tähän liittyy hyvin voimakas oikeudenmukaisuuden vaatimus: jokaisesta yhteisön jäsenestä on pidettävä huolta Syntiä puolestaan kaikki se, mikä katkoo suhteita: suhdetta Jumalaan, suhdetta lähimmäiseen, suhdetta luontoon, suhdetta omaan itseen.
Jesajan profetian ytimessä on ajatus siitä, että kun kansa pysyy uskollisena Jumalalle, Jumala pitää oman osansa liitosta ja suojelee Juudaa. Vanhurskauden seurauksena on tekstissämme kuvattu lähes paratiisinomainen tila.
Jos vertaamme tuota tilaa omaan maahamme, niin huomaamme tiettyjä yhtymäkohtia. Myös meidän maamme on ilmasto-olosuhteiltaan ankara – autiomaan kuivuuden sijasta meillä on kylmyys.
Mutta samoin kuin autiomaa puhkesi hedelmätarhoiksi vanhurskauden seurauksena, on Suomikin rakennettu Jumalan Sanan varassa – ja sillä on ollut omat siunauksensa.
Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat ylipäätään pitkälti olemassa siksi, että täällä on noudatettu noita Raamatun antamia ihanteita. Uskonpuhdistajamme Martti Luther on pitkälti vastuussa sen synnystä. Hän siteerasi Vt:sta lausetta ”teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä (5 Ms 15:4)” ja ymmärsi sen käskynä. Tämän seurauksena Luther uudisti Pohjois-Saksan kaupunkien kaupunkijärjestykset, yhdisti kiltojen ja sääntökuntien avustusrahastot ja antoi ne kaupunkien raatien valvottavaksi. Näin hän loi mallin kunnalliselle sosiaalihuollolle.
Myöhemmin herätysliike nimeltä pietismi lähti poistamaan köyhyyttä koulutuksen avulla. Samalla se loi modernin koululaitoksen sekä koulutti Preussiin ja Tanskaan virkamieskunnan, joka käynnisti ensimmäiset hyvinvointivaltioprojektit.
Näiden toimien seurauksena kansa on opetettu lukemaan ja köyhyys samanlaisena kurjuutena kuin se näyttäytyy muualla maailmassa, on melko vähäistä. ”vanhurskaudella on majansa – jos ei hedelmätarhojen keskellä” – niin ainakin menestyvän teollisuuden katveessa.
Aina se ei ole ollut helppoa – ja kuten jo alussa sanoin – siitä kertoo päivän toinen aiheemme Kaatuneiden muistopäivä. Tänäänkin me kokoonnumme sankarihautausmaille laskemaan seppeleemme sekä muistamaan ja kunnioittamaan sankarivainajiemme muistoa heidän uhrattuaan henkensä puolestamme. Olemme siinä mielessä onnellisia, että he ovat saaneet leposijansa oman kirkkomaan mullissa. Suomi oli ainoa 2. maailmansodassa ollut valtio, joka toi kaatuneensa omien kotipitäjiensä hautausmaille. Kaveria ei jätetty edes hänen kaaduttuaan.
Maan rakentaminen vanhurskauden avulla on eettisesti ollut melko ongelmaton asia. Tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta on helppo kannattaa. Sodan ja rauhan kysymykset ovatkin sitten aivan eri asioita. Miten kristityn tulee suhtautua sotaan ja asepalvelukseen. Siinäkin kristikunta on jakautunut: ääripäinä ovat ne, jotka ovat kokeneet taistelevansa pyhää sotaa pakanoita vastaan ja ne, jotka eivät tartu miekkaan lainkaan. Taaskin meidän useimpien kanta on tuossa jossain välissä.
Kristillinen etiikka on varsin usein sitä, että joutuu valitsemaan kahden väärän välillä. Raamatun mukaan ei saa tappaa mutta vielä enemmän väärin olisi ollut se, että omalla pidättyväisyydellään olisi sallinut vastapuolen tappaa tai orjuuttaa omat rakkaat. Etiikka on sitä, että uskaltaa valita vääristä vaihtoehdoista ja elää tuon valintansa kanssa.
Tuo Jesajan kirjan kuvaus on osittain totta siellä missä rauha ja oikeudenmukaisuus vallitsevat. Täällä ajassa se on kuitenkin vielä vajavaista. Täydellisesti se toteutuu vasta kun enkelit ottavat nämä tehtävät hoitaakseen. Siihen asti me vajavaiset ihmiset elämme synnin vaikutuspiirissä ja se tuo mukanaan myös kivun ja kärsimyksen.
Tuo Jesajan kirjan teksti antaa meille kuitenkin näyn siitä, millaiseksi Jumala haluaa meidän vajavaisinakin rakentavan tätä maailmaa. Sitä rakennetaan sekä suurin linjauksin kuten Luther ja pietismi tekivät että yksittäisen ihmisen jokapäiväisin teoin omalla paikallaan. Se on hyvien tapojen ja lähimmäisenrakkauden opettamista lapsille. Se on kunnioittavaa suhtautumista työtoveriin. Se on hädän tunnistamista sekä lähipiirissä että kauempana ja auttamista. Se on joskus vain ystävällinen sana vastaantulijalle. Kaikki tuo, mitä Raamatussa puhutaan maallisesta vanhurskaudesta, on kiteytetty Kultaiseen sääntöön: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12).
Tuon vanhurskauden valtakunnan rakentajiksi Jumala kutsuu meitä kaikkia. Me vastaamme tuohon kutsuun nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan…