Rakkaat seurakuntalaiset! Tänään on äitienpäivä. Mielemme täyttää kiitollisuus kaikkia äitejä kohtaan. Ja sitä kautta myös Jumalaa kohtaan, sillä hän on luonut meistä jokaisen oman äitimme kautta.
Äiti on Jumalan luomistyön väline. Äitinä oleminen on siksi Luojan antama kunniatehtävä. Se on ihmiskunnalle äärettömän tärkeä asia. Ketään meistä ei olisi olemassa ilman äitiä. Äiti ei ole yksistään kantanut meitä sisällään ja synnyttänyt meidät. Ei, vaan sen lisäksi äiti on pitänyt meitä sylissään, imettänyt, hoivannut, rakastanut, hymyillyt, opettanut kävelemään ja puhumaan. Tästä kaikesta meidän tulee olla omalle äidillemme ja kaikille ihmiskunnan äideille kiitollisia.
Tämän näkee jo kymmenen käskyn järjestyksestä. Ensin on tärkeimmät kolme käskyä, jotka koskevat suhdettamme Jumalaan. Sitten tulee seitsemän käskyä, jotka käsittelevät suhdetta toisiin ihmisiin. Mikä niistä tulee ensin? Ensimmäisenä niistä tulee neljäs käsky: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.”
Jumala arvostaa siis ihmisyydessä kaikkein eniten vanhemmuutta. Sillä isämme ja äitimme kautta Jumala on meidät on luonut. Siksi Jumala antaa äideille osan omasta kunniastaan ja käskee ensimmäisenä ihmisiä koskevana käskynä meitä rakastamaan äitiä.
On myös huomattava, että Jeesuksella, Jumalan Pojalla, oli inhimillinen äiti, neitsyt Maria. Ajatelkaa, Jeesuksessa jumaluus oli ihmisestä riippuvainen. Jumala oli äidistään riippuvainen. Kaiken luoja lepäsi äitinsä rinnoilla ja sai niistä ravintonsa.
Voi sanoa, että Raamatun kertomus liikkuu kahden äidin, Eevan ja neitsyt Marian välissä.
1. Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Ja mies antoi vaimolleen nimeksi Eeva, sillä hänestä tuli kaikkien ihmisten kantaäiti.” Tästä johtuu hänen nimensä hepreankielinen muoto Hawwa, joka muistuttaa heprean verbiä haja eli ”elää”.
Mutta vaikka Eeva on ihmiskunnan kantaäiti, niin hän ei yksin riitä. Sillä Eeva ja hänen miehensä Aadam lankesivat syntiin, pois Jumalan yhteydestä. Kaikki me ihmiset olemme heidän jälkeläisiään. Siksi me emme ole perineet äidiltämme ja isältämme ainostaan sitä, että Jumala on luonut meidät. Me olemme perineet äidiltämme ja isältämme myös sen, että me olemme syntisiä. Siksi me teemme syntiä ja olemme luonnostamme erossa Jumalasta.
Siksi äitiyttä ei pidä äitienpäivänäkään ihannoida liikaa. Muuten äitiydestä tulee naisille liian iso taakka. Sillä syntiinlankeemuksen takia kukaan äiti ei enää kykene olemaan täydellinen äiti. (Eikä kukaan isä kykene olemaan täydellinen isä).
Siksi Raamatussa on Eevan lisäksi toinen merkittävä äiti, Maria. Hän synnytti meille Vapahtajan, jonka kautta Eevalta ja Aadamilta meihin periytynyt syntisyys on voitettu.
Tästä kertoo vertauskuvallisella tavalla tämän päivän Vanhan testamentin teksti. Se alkoi näin:
”Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki.” (Jes. 32:15-20).
Ai miten on oleva? Siitä ei tuo lukupulpetista luettu pätkä sano, mutta jos katsomme Raamatusta, niin juuri tuon pätkän edeltä selviää, että kyse on jumalasuhteen kannalta ankeista asioista. Tällaisia vertauskuvia käytetään: ” Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi – – linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä.” Ja naisista, myös äideistä, profeetta sanoo näin: ” Nouskaa, te huolettomat naiset, kuunnelkaa minua! Kuulkaa, te itsevarmat tyttäret, pankaa mieleen, mitä minä sanon! – – lyökää surusta rintoihinne ihanien peltojen tähden, hedelmällisten viiniköynnösten tähden, kansani viljelysmaiden tähden – orjantappuraa ja ohdaketta ne silloin kasvavat.”
Tällainen on koko ihmiskunnan tilanne jumalasuhteen kannalta pelkän Eevan perusteella: se kasvaa orjantappuraa ja ohdaketta. Mutta onneksi meillä on se toinenkin esiäiti, neitsyt Maria. Onneksi meillä on tämän äidin meille synnyttämä Vapahtaja, Jeesus. Ja Jeesuksen vaikutusta on se, mistä profeetta kirjoittaa vertauskuvallisesti näin:
Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla (Jes. 32:15-18).
Nostan tuosta tekstistä esiin vain yhden sanan, hankalan mutta tärkeän sanan, nimittäin vanhurskaus: ”Vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä.”
Jos et jaksa opetella ymmärtämään yhtään teologista sanaa, niin opettele kuitenkin yksi. Se on ”vanhurskaus”. Se tarkoittaa ”Jumalalle kelpaamista”. Vanhurskas ihminen on sellainen, että hän saa elää Jumalan yhteydessä, koska kelpaa Jumalan yhteyteen.
Juuri sen me olemme menettäneet vanhemmiltamme perimän synnin takia. Eikä kukaan saa sitä Jumalalle kelpaamista takaisin omien kykyjensä eikä edes oman äitinsä kykyjen kautta. Mutta Jeesuksessa, jonka äiti Maria meille synnytti pelastajaksi, hänessä me saamme takaisin vanhurskauden eli Jumalalle kelpaamisen. Se johtuu siitä, että Jeesus otti päälleen meidän syntimme; sekä meidän omat syntimme, että myös sen synnin, jonka olemme esivanhemmiltamme perineet. Ja sitten hän kuoli niiden sovituksena. Hänet haudattiin ja sitten hän nousi kuolleista, osoituksena siitä, että tuo kaikki on tosiaan voitettu ja pyyhitty pois.
”Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä.” Vaikka ihminen olisi oman itsensä varassa hengellisesti kuollut kuin autiomaa ja syntinen kuin orjantappuraviidakko, niin Jeesuksen tekemän pelastustyön takia hän saa Jumalalle. Sillä synnit on sovitettu ja niiden tilalle on tullut Jeesuksen tuoma Jumalalle kelpaaminen. Se ei perustu siihen, millainen sinä olet. Vaan se perustuu siihen, millainen sinun Vapahtajasi Jeesus on ja mitä hän on tehnyt sinun hyväksesi.
Sen saa omakseen uskomalla, että se on totta. Ei tarvitse itse ansaita sitä. Kunhan uskoo, että se on totta, turvautuu siihen, että vaikka minä en kelpaa, niin onneksi Jeesus kelpaa minun puolestani. Silloin se Jumalalle kelpaaminen tulee sinun omaksesi.
Mitä siitä seuraa? Siitä seuraa tämä: ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.”
Oman itsemme kautta, meillä ei voi olla rauhaa Jumalan kanssa. Eikä edes hyvien tekojemme kautta, tai edes äitimme tai isämme kautta. Mutta onneksi meillä Eevan lisäksi toinenkin esiäiti, Maria. Hänen meille lahjoittaman Jeesuksen kautta me saamme jumalasuhteessamme ”asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla.”
Olkaamme siis kiitollisia omalle äidillemme, jonka kautta Jumala on meidät luonut. Ja olkaamme kiitollisia äiti Marialle, jonka kautta Jumala on tuonut meille Vapahtajan ja Jumalalle kelpaamisen.
Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.