4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 15: 10-17, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt!

Tänään meillä on kirkossa jälleen iso osa ensi kesän rippikoululaisista. Kutsuttuina olette myöskin te rippikoululaisten vanhemmat.

Sanna halusi laulaa tässä messussa. Kuulimme tuon laulun ”One of us” jos Jumalalla olisi nimi – mikä se nimi olisi? Jos sinulla olisi yksi kysymys, mitä kysyisit häneltä? Jos Jumalalla olisi kasvot – miltä hän näyttäisi ja haluaisitko nähdä hänet – jos se tarkoittaisi, että sinun pitäisi uskoa sellaisiin asioihin kuin taivas, Jeesus ja pyhät?

Niin – tämän äärellä me oikeastaan rippikoulussa olemme. Tämän äärellä me olemme tänään myös täällä kirkossa. Onko Jumalalla kasvot? Onko hän yksi meistä? Niinhän me kristityt uskomme.

Tämän rippikouluryhmän kanssa me olemme kokoontuneet jo pari kertaa – sen lisäksi, että he ovat ahkerasti käyneet tutustumassa niin messuihin kuin muihinkin seurakunnan tilaisuuksiin. Eräs piirre on kiinnittänyt minun huomioni – eikä se piirre ole voinut jäädä huomioimatta keneltäkään, joka noissa kokoontumisissa on ollut läsnä. Se piirre on tämä: kysymyksiä riittää. Eikä mitä tahansa kysymyksiä, vaan oleellisia, vaikeita kysymyksiä.

Elämän peruskysymysten esittäminen kertoo hyvästä elämänasenteesta. On tärkeä taito osata asettaa asioita kyseenalaiseksi. Toki on sitten myös tärkeä taito osata kuunnella ja pohdiskella yhdessä. ”Etsikää, niin te löydätte.” –sanoi Jeesus kerran. Vuosien varrella minulle on käynyt selväksi, että etsiminen ja löytäminen on koko elämän mittainen juttu. Ei ole vain niin, että jonakin päivänä oivallan: näin tämä elämä on, tällainen on Jumala ja tuollainen on Jeesus… ja sitten kaikki olisi jotenkin selvää. Ei suinkaan. Etsiminen ja löytäminen ovat elämän mittaisia juttuja. Kyse on asenteesta elämää kohtaan.

Jos Jumalalla olisi nimi… mikä se mahtaisi olla? Tai jos hänellä olisi kasvot – haluaisitko ne nähdä? Millaiset ne olisivat?

Olen rippikoulussa monesti aikaisemmin opettanut näin: Kun minä sanon jotain Jumalasta – niin tietäkää, että Jumala ei ole sellainen. Ja voin tuon opetuksen toistaa yhä. Kun sanon jotain Jumalasta – hän ei ole sellainen. En tietenkään tarkoita, että haluan pimittää jotain tai valehdella. Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että Jumala on aina enemmän kuin mitä kukaan meistä voi hänestä sanoa. Jumala on ja pysyy salaisuutena. Hän ei ole meidän toiveittemme täyttymys. Hän ei ole olemassa, että meillä olisi hyvä olla. Hän on, koska hän on. Hän on koko olevaisuuden perusta. Hän ei mahdu mihinkään määrittelyihin. Me voimme tietää hänestä vain sen, minkä hän itse näkee meille hyväksi kertoa. Tästä muuten johtuu se, miksi olen jo aika moneen kysymykseen ehtinyt vastata rippikoululaisille: en tiedä. Jumala on salaisuus – ja me olemme sen varassa, mitä hän näkee hyväksi kertoa itsestään.

Ja sitten tullaan siihen, mistä tämän sunnuntain Raamatun kohdat puhuvat. Meidän uskomme mukaan Jumala on tullut ihmiseksi. Hän tuli yhdeksi meistä. Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa. Siksi Jeesuksen seuraajat saattoivat sanoa: ”Me olemme itse nähneet, me olemme käsin koskettaneet.” Mitä he näkivät ja kuulivat silloin pari tuhatta vuotta sitten:

He näkivät mitä on rakastaminen. He näkivät kuinka Jeesus osoitti huolenpitoa ja hoivaa erityisesti niille, jotka jotenkin olivat kelkasta pudonneita. Syrjäytyneitä – niin kuin nykyisin sanoisimme. Siellä olivat sairaat, siellä olivat köyhät, siellä olivat ne, joita kutsuttiin syntisiksi. Jeesus rakasti. Näin hän paljasti meille ihmisille Jumalan mielenlaadun: rakkauden. Hän rakasti niin, että antoi jopa henkensä meidän puolestamme.

”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”

Taivas on maan päällä – siellä, missä rakkaus toteutuu. Taivas ei ole maan päällä – taivas on jotain, joka odottaa toteutumistaan. Me olemme kahden maailman kansalaisia. Olemme monenlaisen keskeneräisyyden keskellä, kaipauksen ja ikävän keskellä – mutta sydän tietää: Jumala on, taivas on. Meidän kaipauksemme on vahva todiste sen puolesta. Ilo voidaan aavistaa – koska Jumala tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä. Hän on Jeesuksessa paljastanut meille rakkautensa. ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”