Kun Keravan seurakunta perustettiin 60 vuotta sitten, Suomi ja maailma olivat kovin toisennäköisiä tähän päivään verrattuna. Koko maailmaa ravistellut sota oli päättynyt vain kymmenen vuotta aiemmin, Suomessa vähän ennemmin. Oltiin edelleen toipumassa raskaista sotavuosista ja jälleenrakennus oli käynnissä. Nopea teollistuminen ohjasi asukkaita maakunnista kasvaviin asutuskeskuksiin. Keravan kehitykselle niin tärkeä rautatie osoittautui yhä tärkeämmäksi. Yhä useampi löysi asuinpaikkansa Keravalta, Tuusulan pitäjän entisestä itälaidan taajamasta.
Suomalaisten taajamien ja asutuskeskusten kehityksessä on ollut mukana yksi tärkeä piirre. Kun on kypsytty ajatukseen omasta kunnasta, on samalla myös ryhdytty miettimään oman seurakunnan mahdollisuutta. Keravalla oman seurakunnan syntymiseen johtanut prosessi kesti kolmisenkymmentä vuotta sen jälkeen, kun Kerava oli irronnut valtioneuvoston päätöksellä Tuusulasta omaksi kauppalakseen. Tämän monivaiheisen kirkollisen itsenäistymisen selkeänä johtotähtenä oli ajatus: oma seurakunta pitää saada.
Tällaisena juhlapäivänä on luonteva tilaisuus pohdiskella, miksi seurakunta oli keravalaisille tuolloin niin tärkeä? Miksi haluttiin oma seurakunta? Samalla voimme miettiä, mitä seurakunta keravalaisille tänään, 60 vuotta myöhemmin merkitsee?
Kun omia seurakuntia on maassamme puuhattu, syyt ovat olleet osin yhteneväiset. Kirkkomatkat ovat olleet pitkiä ja siksi kaivattiin omaa kirkkoa. Kun vastuuta haluttiin kantaa oman lähiyhteisön asioista, ei mielenkiinto eivätkä resurssit riittäneet enää koko emäseurakunnan hyväksi. Katsottiin parhaaksi palkata omat papit, kanttorit ja muut työntekijät. Ryhdyttiin hankkimaan omaa kirkkoa, ellei sellaista vielä ollut. Seurakunnan asioista päättämään saatiin oman alueen ihmisiä. Näin seurakunta sekä syntyi että vahvistui siitä tunteesta, että tarvitaan oma seurakunta ja että ollaan riittävän vahvoja ottamaan vastuu omasta seurakunnasta.
Muun muassa tällaisten syiden vuoksi siis Keravallekin perustettiin oma seurakunta. Mutta seurakunnan syntyminen on aina niin tärkeä tapahtuma ja prosessi, että sen taustalla voi nähdä jotakin vielä syvempää ja suurempaa, paljon periaatteellisempaa. Kyse ei ollut ainoastaan itsenäisyystahdosta tai halusta päättää itse omista asioista. Nyt tulemmekin hyvin perustavaan kysymykseen. Mihin seurakuntaa ylipäätään tarvitaan? Miksi seurakunta on olemassa?
Tähän kysymykseen löytyisi varmasti lukuisia vastauksia. Niitä onkin etsitty paljon, kun kirkon asema ja uskonnollisuuden merkitys on nopeasti muuttunut viime vuosikymmeninä. Tämä sunnuntai ja sen evankeliumi antaa tähän kuitenkin aivan oman erityisen vastauksensa. Seurakunta ja kirkko, jonka seurakunnat muodostavat, ovat olemassa, jotta niissä ja niiden kautta toteutuisi Jeesuksen käsky. ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”
Miten usein kristillistä uskoa kritisoidaankaan juuri sen takia, että sen arvellaan antavan ihmisille vain käskyjä. Kuulemme aika ajoin äänenpainoja, joiden mukaan uskonnollisuus on aina jotakin sellaista, joka sitoo ihmisen raskaisiin määräyksiin ja velvollisuuksiin. Kun sitten noita määräyksiä ja velvollisuuksia asettavat tavalliset ihmiset, syntyy helposti mielikuva vallankäytöstä ja jopa sortamisesta, jonka tarkoitus on alistaa ihmisiä uskonnon avulla. Käskyillä ja määräyksillä ei koskaan ole kovin myönteistä kaikua ? ei varsinkaan silloin, jos käskyjen ja määräysten antajan ajatellaan ajavan omaa asiaansa ja pönkittävän omaa valtaansa.
Jeesus antaa meille käskyn. Mutta onko tämä käsky vaikeasti ymmärrettävä? Pönkittääkö Jeesus tämän käskyn avulla omaa valtaansa ja asemaansa? Pyrkiikö hän tämän käskyn avulla sortamaan ja syrjimään, lataamaan kohtuuttomia painolasteja ihmisten kannettavaksi? Onko hänellä tässä oma etu saavutettavana? ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut.”
Tämän käskyn voi ajatella olevan seurakunnan olemuksen perustana. Kun Keravan seurakuntaa perustettiin, ei sitä tehty sen vuoksi, että tällä alueella kirkolliset viranomaiset voisivat entistä tehokkaammin antaa ihmisten noudatettavaksi käskyjä ja määräyksiä. Ei seurakunnan perustajien motiiveihin kuulunut ihmisten tiukempi kontrolloiminen. Sen sijaan haluttiin, että tällä alueella seurakuntalaisten palveleminen ja heidän yhteinen elämänsä olisi enemmän täällä asuvien näköistä. Haluttiin rakentaa yhteisöä, joka entistä paremmin pystyisi täyttämään Jeesuksen käskyä, ”rakastakaa toisianne.”
Seurakunta on sellaisten ihmisten yhteisö, jotka tietävät tarvitsevansa kehotusta toistensa rakastamiseen. Käytännössä toisen rakastaminen on aina jatkuva haaste kaikille ihmisille – myös kristillisen seurakunnan jäsenille. Mutta juuri seurakunnassa kuulemme tämän tärkeän muistutuksen Herraltamme Jeesukselta. Se ei ole pelkkä kutsu suvaitsevaisuuteen ja toistemme sietämiseen. Se ei perustu siihen havaintoon, että yleisesti ottaen kaikilla olisi helpompaa, jos tulisimme toimeen paremmin toistemme kanssa. Eikä kyse ole pintapuolisiksi jäävistä ihmissuhteista, niistä, joissa pohditaan kuka kenestäkin pitää ja miten yksilölliset henkilökemiat keskenään sopivat. Nyt puhutaan paljon suuremmista ja syvemmistä asioista, kokonaisesta ihmiskuvasta ja elämänasenteesta. Nyt on kyse siitä, mitä pohjimmiltaan ajattelemme toisesta ihmisen ja miten tästä ajatuksesta vastaamme ihmisten ja Jumalan edessä.
Kirkon elämässä – ja myös Keravan seurakunnan elämässä oleellisinta on ihmisen suhde Jumalaan ja toiseen ihmiseen. Näitä kahta asiaa, suhdetta Jumalaan ja suhdetta toiseen ihmiseen, ei voi erottaa toisistaan. Toinen toisemme rakastaminen Jeesuksen käskemällä tavalla on niin vaikeaa, että emme selviä siitä yksin. Tarvitsemme siinäkin toisiamme ja itse Jumalaa. Miten tärkeä osoitus tästä onkaan vaikkapa tässä messussamme pian eteen tuleva kohta, jossa toivotamme toisillemme Kristuksen rauhaa. Tai se, kun tulemme rinnakkain alttarille ottamaan vastaan Jeesuksen leivässä ja viinissä. Tai se, kun meidät lähetetään koko seurakuntana maailmaan sillä kehotuksella, että palvelisimme Herraa iloiten. Kaikissa näissäkin yksityiskohdissa on kyse toisen ihmisen huomioon ottamisesta Jeesuksen käskyn mukaisesti.
Hyvä kokoontunut seurakunta. Seurakunnan olemassaololla on tämä keskeinen tarkoitus: seurakunnan keskellä kuulemme Jeesuksen käskyn rakastaa toisiamme. Miten monenlaisia muotoja tämä perustava tarkoitus saakaan päivittäin ja viikoittain Keravan seurakunnan elämässä ja toiminnassa. Keravan seurakunnalla on tehtävä – meillä kaikilla Jeesuksen seuraajilla on tehtävä: Rakastakaa toisianne Ja vielä on hyvä kuulla Jeesuksen sana: ”Minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.”