4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 16: 5-15, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt.

On sellaisia pyhäpäiviä, jolloin tekisi mieli vain jäädä kuin kellumaan niihin Raamatun pyhiin sanoihin, jotka jumalanpalveluksessa luetaan. Sana puhuu. Se ei kaipaa selityksiä – sanat ovat vain niin vahvoja. Tekee mieli olla vain hiljaa – ja hengittää syvään. Sanat ravitsevat.

Tänään on sellainen sunnuntai. Nämä kolme Raamatun tekstiä, jotka olemme kuulleet ovat niin ladattuja ja niin rikkaita – ettei tee mieli niitä saarnallaan pilata. Monesti vain on niin, että selitykset laimentavat sen, mitä sana itsessään puhuu.

”Herran armotöitä minä julistan,
Herran ylistettäviä tekoja,
muistaen kaikkea sitä, minkä Herra on meille tehnyt.”

” Niin hän tuli heidän pelastajakseen,
vapautti heidät ahdingosta.
Ei sanansaattaja, ei enkeli,
vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät.
Rakkaudessaan säälivänä
hän lunasti heidät vapaiksi,
hän nosti ja kantoi heitä
kaikkina menneinä päivinä.”

” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.”

Nämä pääsiäisen jälkeiset sunnuntait ovat ilon sunnuntaita. Ne kertovat ilosta. Ne kertovat jotain siitä, mitä Kristuksen uhri ja ylösnousemus toi tullessaan. Jumala käänsi kasvonsa ihmiskunnan puoleen ja lunasti sen. Siitä me olemme tulleet osallisiksi.

Tämän sunnuntain Raamatun tekstit eivät kerro siitä, mitä me olemme tai mitä meidän pitäisi olla. Sana kertoo meille vain ja ainoastaan Kristuksen hyvyydestä. Sanat kertovat lahjasta.

Aika ajoin tunnen suoranaista kipua siitä, että uskosta tehdään niin kovin vaikeaa. On niin helppo laatia ehtoja siihen, kuinka ollaan kristittyjä tai kuinka pelastutaan. Armossa ei ole ehtoja. Rakkaudesta ei voi maksaa. On kuin unohtaisimme, että Jumalan haluaa löytää yhteyden meihin – hän etsii, hän huutelee peräämme. Jo Raamatun alkukertomuksista löydämme tämän, kun Jumala syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala kysyy Adamilta: ”Missä olet?” Jumala on se, joka tahtoo – en minä tai sinä.

Armo avautuu meille vain ja ainoastaan Jeesukseen Kristukseen tutustumalla ja häneen katsomalla. Jumalan kasvojen kirkkaus voidaan nähdä Kristuksen kärsivissä kasvoissa. Näin paljon rakastan sinua.

Millaiset Kristuksen kasvot sinä näet: millaisesta katseen voit mielessäsi tavoittaa. Kärsivä Kristus. Siunaava Kristus. Kristus nostamassa halvaantuneen vuoteeltaan. Kristus sanomassa syntiselle naiselle: ”En minäkään sinua tuomitse.” Kristus kutsumassa Sakkeusta puusta: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.” Kristuksen kasvot, kun hän kääntää katseensa Pietariin, kun tämä oli hänet kieltänyt. Vai kenties Kristus, joka kääntää päätään ja sanoo vieressä olevalle ristiinnaulitulle: Tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa.”

Kristuksen katse paljastaa Jumalan sydämen laadun meille ihmisille.

Päivän evankeliumissa olemme tilanteessa, jossa Kristus tietää tuottavansa murhetta opetuslapsille. Kun auttaja lähtee tulee murhe. Opetuslapset olivat sitoneet Jeesus Nasaretilaiseen kaikki unelmansa, toiveensa, odotuksensa – ja nyt hän on lähdössä pois. Eikö valtakunta tulekaan?

Jeesus Nasaretilainen, Betlehemissä syntynyt – kulki missä kulki Palestiinan poluilla. Jos hän oli Kapernaumissa, hän ei ollut Nasaretissa eikä Jerusalemissa. Toinen aika oli nyt käsillä – Kristus on läsnä aina ja kaikkialla. Totuuden Henki, Pyhä Henki tuo Kristuksen keskellemme. Hänen oli mentävä pois, jotta uusi aika olisi tullut mahdolliseksi.

Missä Pyhä Henki nyt on? Missä Totuuden Henki vaikuttaa? Vastaus on hyvin yksinkertainen – kaikkialla siellä, missä Kristuksen todellisuus aukeaa. Siellä missä kuulen armon sanan ja se tuntuu koskevan minua – siellä Pyhä Henki tekee työtään. Siellä missä murheen keskellä saan rohkaisun ja lohdutuksen – siellä Pyhä Henki on läsnä. Siellä missä koen, että Kristus palauttaa minulle ihmisarvon – siellä Pyhä Henki on läsnä. Tämä kaikki voi tapahtua hyvin arkisessa ja tavallisessa ympäristössä ja tilanteessa – tai sitten jossain sellaisessa, minkä koemme pyhäksi – vaikka ehtoolliselle polvistuessamme.

Rakkaat kristityt! Jumalan hyvyys ympäröi meidät. Ilman meidän ansiotamme – ilman edes että häntä jotenkin kutsuisimme. Hän on.