4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 16:5-15, Hans-Christian Daniel

Hans-Christian Daniel
Espoonlahti

Kun TV 4:ssa elokuva alkaa, kuvataan pientä perhetilannetta, jossa nainen sulkee miehen sylitietokonetta, nostaa sen pois, ottaa miehen kännykän ja heittää sen akvaarioon, ja päätteeksi käpertyy miehen syliin. Luukku aukeaa ja elokuva alkaa. Tämä pieni kohtaus peilaa läsnäolon ja poissaolon ongelmakenttää nykyaikaisessa parisuhteessa. Joku saattaa olla fyysisesti läsnä, mutta on kuitenkin varattu muualle. Teknisin keinoin työ pyrkii valtaamaan kotioloja. Vapaa-ajan ja työtehtävien suhde on tullut hyvin häilyväksi. Työmaailma pyrkii valtaamaan kotioloja ja työsuhde pyrkii nakertamaan parisuhdetta. Tarvitaan siis tuon TV4:n esittämää energisesti päättäväistä naista vapauttamaan tarpeellista yhdessäolon aikaa. Mutta kykeneekö viihde ja juuri alkava elokuva tuomaan sitä kaivattua parisuhteen laatuaikaa, se on jo ihan toinen kysymys.

Tämän päivän evankeliumissa Herra Jeesus kertoo poislähdöstään maailmasta ja siitä surusta, jonka hänen lähtönsä aiheuttaa opetuslapsilleHän osoittaa sitä, että hänen poismenonsa on heille peräti hyödyksi, sillä se tuo uudenlaista läsnäoloa. Jeesuksen lähtö palaa siihen, mistä hän on tullut: taivaallisen Isä luokse.
Herra Jeesus toteaa, että Puolustaja, tai — niin kuin hän hänet myös kutsuu — Totuuden Henki ei voi tulla niin kauan kuin Jeesus vielä fyysisesti on maailmassa omiensa kanssa. UT:n alkukielessä kreikassa Puolustaja merkitsevä sana parakleetos on latinan kielessä advocatus ja merkitsee asianajajaa eli sellaista, joka oikeudessa puhuu syytetyn puolesta. 1800-luvulta olevassa ruotsin Raamatusta löysin siltä kohden sanan Huggsvälare, joka merkitsee ”iskunvaimenninta”. Joissakin raamatunkäännöksissä puhutan avustajasta (ruots.) tai lohduttajasta (Luther). Kuitenkin kyseinen Puolustaja Johanneksen evankeliumin mukaan oikeudelliselta kannalta katsottuna taitaa olla enemmän syyttäjän puolella, koska hän paljastaa maailman vääryyden, synnin, vanhurskauden ja tuomion. Siinä ei tulekaan syntiluettelo, joka kävisi kaikki käskyt läpi, vaan synniksi nimitetään yhtä ainutta asiaa: epäuskoa eli uskomattomuutta Herra Jeesukseen. Maailma tahtoo pysyä omassa pimeydessään (Joh. 1:5, 9-11; 3:36; 9:41; 12:46). Synti tämän mukaan ei ole moraalista hairahdusta, vaan puuttuva luottamusta Herra Jeesukseen. Kiinnostava on evankeliumin tässä käyttämä nykyisyyden aikamuoto: he eivät usko, ja se tarkoittaa aina uudelleen tapahtuvaa ihmisen sulkeutuminen pimeyteensä, kun kohdataan lihaksi tulevaa sanaa. Kun usko puuttuu, puuttuu Herra Jeesus Kristus, sillä vähäisessäkin lasten uskossa hän on läsnä. Hylätessään Jeesuksen maailma ei hylkää ainoastaan jaloa ihmistä, vaan itse Jumalan ja hänen ilmoituksensa, joka Jeesuksessa on pelastukseksi tullut maailmaan (Joh. 3:16).

Minulle on aina ollut vaikeaselkoista, että tämän päivän evankeliumissa Herra Jeesus toteaa: ”vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua” (Joh. 16:10). Mutta onhan se ihan yksinkertaista: vanhurskaus ei ole oma nuhteettomuutta eikä lain noudattamista tai hyvyyttä, vaan vanhurskaus on vierasta: se on Herra Jeesuksen Kristuksen sovitustyö minun puolestani annettu ja vuodatettu. Vanhurskaus on se, että Herra Jumala hyväksyy ihmisen yhteyteensä, että tämä kelpaa Jumalalle. Ja nyt tämä minun vanhurskauteni istuu Jumalan oikealla puolella. En saa enkä voi nähdä sitä. Se on minulta salattu mutta uskossa se on totta.

Maailman ruhtinas on tuomittu ja niinpä kaikki tässä ajassa edelleen tehdyt synnit hukutetaan Herra Jeesuksen sovituskuoleman armomereen, ja pyhässä kasteessa nousee Jumalan lapsi, joka uskossa, toivossa ja rakkaudessa elää ihmisen elämää tässä maailmassa elämän ruhtinaan Herra Jeesuksen palveluksessa. Kun maailman ruhtinas on tuomittu, hän ei pääse syyttämään Jumalan lapsia synnistä, sillä ainut synti on enää epäusko, jonka kanssa aina kamppailemme. Ja juuri siinä kohden Puolustaja ei ole ollenkaan syyttäjän puolella, vaan todellinen Jumalan lasten auttaja ja Totuuden Henki, joka saattaa kädestä pitäen kaiken ja koko totuuteen: sekä Jumalan totuuteen, että totuuteen meistä itsestämme. Se välillä kirpaisee ja satuttaa, mutta sen päämäärä on iankaikkinen elämä Jumalan luona Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä.

Herra Jeesus oikein pedagogisella viisaudella hyvän opettajan tavoin sanoo opetuslapsilleen ja meille: ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan” (Joh. 16:12). Ei koko kristinuskon sisältö ole omaksuttavissa pikaruokana, vaan sen kanssa pitää aina hitaasti nauttia elämää. Sen kanssa tarvitaan kokemusta, sillä profeetta Habakukin psalmissa (Hab 3:2, Psalmit Septuagintan mukaan, Pipliaseura, Helsinki 2010, s. 287) sanotaan: ”Kun vuodet lähestyvät, sinut opitaan tuntemaan, ajan koittaessa sinä itsesi ilmoitat.” Rakas Pyhä Henki kääntää Herran Jeesuksen sanoja koko ajan elämäksi, kokemukseksi, niin että opimme vähä vähältä elämää uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Kun Pyhä Henki tulee, hän johtaa meidät tuntemaan koko totuuden. Päivien saatossa opimme totuudesta aina vain pieniä paloja, pieniä näkökantoja, pieniä askelia. Elämä eletään eteenpäin, aina samaa suuntaa eilisestä tämän päivän kautta huomiseen, mutta vasta jälkikäteen aavistamme totuutta. ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee” (1. Kor. 13:12).

Tämä Totuuden Henki on Jumalan persoona, Jumalan olemus, Jumalan pyhittävä voima, Jumalan uloslähtevä rakkaus meihin ihmisiin, etenkin kristittyihin, mutta kaikkiin Jumalan luotuihin. Kun Herra Jeesus vanhurskaudeksi on mennyt Taivaan Isän luo ja istuu hänen oikealla puolellaan, rakas Pyhä Henki kuuntelee heidän keskusteluaan, heidän iloaan ja huoliaan, kuulee heidän sydämenlyöntejään. Niinpä Pyhä Henki ilmoittaa tämän jatkuvan Pyhän Kolminaisuuden sisäisen puheen ilmoituksena ihmisille: sen, mikä on ollut, sen mikä on, ja sen mikä on tuleva. Hän puhuu lasten suulla, rakkaiden moitteessa, ystävän kehotuksessa, linnun laulussa, tuulen huminassa, laineen liplatuksessa. Hän puhuu elämässä, hän puhuu unessa, vatsan kurniessa, musiikin riemussa, hiljaisuuden kuiskinnassa. Herra Jeesus niin suloisesti osoittaa, että pyhä kirja on valmis ja ehjä valtavan suuri kokonaisuus. Sen lisäksi kolmiyhteinen Jumala ei vaikene, vaan elää ja puhuu niin valtavan moninaisella tavalla.

Tuon TV4:n energisen naisen tavoin Jumala Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä raivaa itselleen tilaa meidän elämässämme. Hän vie meiltä elämän turhakkeet, mitä milloinkin, ja vihdoin kaiken, mitä emme ole mukanamme tuoneet tähän maailmaan ja vihdoin elämänkin, jonka olemme häneltä lainaksi saaneet. Hän avaa luukkunsa, ja niinpä saamme nähdä hänet kasvoista kasvoihin, saamme jälleen nähdä Herra Jeesuksen. Silloin meille käy niin kuin Jobille, suurelle kärsijälle: ”Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan, uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen! Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa” (Job 19: 23-25).

Saarna 4. su pääsiäisestä 1.vuosikerta Joh. 16:5-15 pidetty 28.4.2013 klo 17 Soukan kappelissa (Tuomasmessu)