Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta,
Äsken kuulimme lukupulpetista pätkän, jossa Paavali kirjoitti efesolaisille näin.:
Ennen te elitte ilman Kristusta . . . osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. (Ef 2:12)
Miten Paavali saattaa sanoa, että efesolaiset olivat eläneet maailmassa ”vailla toivoa ja vailla Jumalaa”? Hehän olivat Jumalan luomia ihmisiä. Olihan heilläkin Efesoksessa Luojan luoma ihana luonto. Olihan heilläkin uskonto. Olihan heilläkin henkistä elämää – nimittäin kreikkalainen filosofia, Platon ja Aristoteles ja muu viisaus.
Syy on siinä, että efesolaiset olivat olleet ”osattomia liitoista ja niiden lupauksista”.
Ihmisen henki tarvitsee nimittäin elävän yhteyden Jumalaan. Ja se taas ei voi toimia mitenkään muuten, kuin Jumalan lupausten kautta. Tämä on yllättävän tärkeä hengellisen elämän lainalaisuus. Ihminen elää hengellistä elämää Jumalan yhteydessä Jumalan lupausten kautta.
Ihminen voi kyllä luonnon kauneudesta aavistaa Jumalan olemassaolon. Mutta se ei riitä antamaan hengellistä elämää. Hän ei tiedä, kuka tuo salattu Jumala on ja miten hän suhtautuu minuun. Ja juuri sitä ihmisen henki kaipaa ja janoaa.
Ainoa mahdollisuus sen tyydyttymiseen ovat Jumalan lupaukset. Että pääsisi osalliseksi Jumalan lupauksesta juuri minulle.
Kun joku lupaa henkilökohtaisesti jotain jollekin toiselle, niin siinä syntyy persoonallinen suhde noiden henkilöiden välille.
En oikein keksi hyvää esimerkkiä, mutta otetaan vaikka tämä:
Rakastavaiset ovat joutuneet erilleen, mies on joutunut lähtemään siirtotyöläiseksi meren taa. Mutta lähtiessään hän lupaa morsiamelleen: ”Minä palaan, Elli. Heti, kun saan työpaikan ja asunnon, palaan hakemaan sinut luokseni.”
Elli jää kotimaahan. Mutta hänellä on toivo. Ja se toivo on sulhasen lupauksessa. Nuo sanat elävöittävät hänen sielunsa. Ne pitävät hänen rakkautensa yllä. Vailla lupauksen sanoja ja niiden synnyttämää suhdetta niiden sanojaan Elli jäisi vaille toivoa, kuin nalli kalliolle.
Vähän vastaava pätee ihmisen Jumala-suhteeseen. Sekin kaipaa lupausta, josta voi ottaa kiinni, johon voi ripustaa toivonsa, jonka kautta voi kokea Jumalan rakkautta, jonka kautta voi rakastaa Jumalaa.
Sellaiseen pelkkä Jumalan olemassaolon aavisteleminen luonnosta ei oikein riitä.
Tällaisessa tilassa efesolaisetkin olivat aikanaan olleet: maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa.
Mikä heitä oli auttanut? Kristus Jeesus.
”Ennen te elitte ilman Kristusta . . . osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.” (Ef 2:12–13)
Paavali oli tullut aikanaan Efesoon ja tuonut sen asukkaille ilosanoman Jeesuksesta ja hänen sovintoverestään. Se oli auttanut
Evankeliumi on Jumalan lupaus. Kuten tämä pienoisevankeliumi:
”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh 3:16)
Se on ihan samaa muotoa, kuin sulhasen Ellille antama lupaus: Minä palaan takaisin ja haen sinut luokseni. Evankeliumissa Jumala lupaa sielulle: Minä olen antanut Poikani ristinkuolemaan sinun takiasi, jotta saat syntisi anteeksi ja pääset taivaaseen, uskomalla häneen.
Tämän lupauksen kuunteleminen, siitä kiinni pitäminen, sen tallettaminen, se luo elävän suhteen Jumalaan. Ihmisellä on jotain johon tarttua. Lupaus, johon voi luottaa. Jumalan henkilökohtainen lupaus minulle, jossa voin kuulla hänen rakkautensa minuun.
Jumalan lupaukseen liittyy Jumalan liitto ihmisten kanssa.
Vanhan testamentin aikaan Jumalan liitto koski vain Israelin kansaa. Toki hän on kaikkien muittenkin kansojen Luoja, mutta synti on erottanut ihmiskunnan hänestä. Mutta Jumala teki liiton Abrahamin kanssa. Hän lupasi siunata Abrahamin jälkeläisiä, olla heidän Jumalansa ja antaa heille omaksi Luvatun maan.
Mikä valtava lupaus! Se sai aikaan henkistä elämää. Abrahamin jälkeläiset ovat aina saattaneet asettaa toivonsa tähän: ”Herra Jumala on luvannut rakastaa meitä. Hän on luvannut ottaa meidät omaksi kansakseen, johdattaa meitä, pitää meistä huolen.” Myöhemmin sama liitto sai vahvistuksen Mooseksen kautta.
Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta Jumala antoi uuden ja paremman lupauksen. Syntyi uusi testamentti eli uusi liitto, johon kaikkien kansojen jäsenet kelpaavat. Paavali kirjoitti Jeesuksesta näin:
”Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. . . Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina.” (Ef 2:18)
Miten tuo kaikki otetaan omaksi? Se otetaan omaksi tarttumalla Jumalan lupaukseen.
Se on yleinen, kaikkia kansoja koskeva lupaus. Mutta se on myös henkilökohtainen lupaus. Lupaus, joka koskee juuri sinua.
Sovella se itseesi. Silloin se lupaus luo sinuun hengellisen elämän ja jumalasuhteen.
Jumalan lupauksen voit kuulla vaikka ehtoolliselle: ”Tämä on Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Tämä on Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu” syntiesi anteeksiantamiseksi.
Kun tänään tulet ehtoolliselle, niin kuule tuo lupaus huolellisesti. Sovella se itseesi.
Silloin et enää ole ”osaton Jumalan lupauksesta”. Olet ottanut sen vastaan. Ja lupaus tekee sinut osalliseksi liitosta Jumalan kanssa.
Niinpä Paavalin sanojen jatkokin koskee sinua: ”Sinä et siis enää ole vieras tai muukalainen, vaan sinä kuulut Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät”.