Tämä VT:n teksti avaa evankeliumitekstin (Mark. 12:1-12) viinitarhan vuokraajien pohjattoman uhman ja röyhkeyden tarhan omistajan poikaa eli Jeesusta kohtaan. Heidän mielistään oli kadonnut kaikki suhteellisuudentaju ja normaali inhimillinen käytös, kohteliaisuus ja hyvät tavat. Jes. 29 kuvaa sen taustan, miltä tarhanvuokraajien ja meidän muiden epäuskoinen suhde Jumalan Poikaan, Jeesukseen, nousee.
Israelista puuttui oikea Jumalan tuntemus (13), mikä oli suunnattoman vakavaa. Muotomenoa oli kyllä, mutta epäusko, välinpitämättömyys ja ajattelemattomuus olivat vallanneet sydämet, joista Jumala oli kaukana. Jahvella ei ollut ihmisille mitään todellista merkitystä. Hän ja hänen ulkonainen palvelemisensa olivat yksi elämänsektori muiden joukossa, ja selvästi asioiden merkityksettömimmästä päästä. Jumalaa koskevan tiedon saaminen ei koskaan ole pahasta, mutta kansan oppima aines ei ollut Jumalan sanaa eikä sen oikeata tulkintaa, vaan ”opittuja ihmiskäskyjä”, joiden sisältö muodosti esteen oikealle Jumalan tuntemiselle. Mitä me Jumalasta!
Vakavampi paljastus oli tulossa (14). Kansan asenne perustui sen koettuun ja itsevarmaan ”viisauteen ja ymmärrykseen”. Kun viisaus ja ymmärrys eivät ole Jumalan antamia eivätkä ne siis perustu ilmoitukseen ja Jumalan Hengen työhön, ne ovat ihmissydämestä nousseita, hengellisesti vahingollisia. Langenneisuudessaan ihminen asettaa oman viisautensa Jumalan tuntemista vastaan pitäen tätä tarpeettomana. Israelin kansan suhtautuminen Jumalan lähettiläisiin ja heidän parannussanomaansa nousi ihmisviisaudesta, joka ei antanut tilaa Jumalan viisaudelle (ks. Kor. 1:1921).
Vakavampi paljastus oli vielä tulossa (15). Kansa ja sen vaikuttajat yrittivät kätkeytyä Herralta. Heillä oli väärä, pakanallinen Jumala-kuva. Jumala ei ollut heille kaikkivaltias ja kaikkinäkevä. Jumala, jolta katsotaan voitavan kätkeytyä, on ihmistekoinen epäjumala. Tällaiseksi täysin merkityksettömäksi tahoksi oli Jahve tullut toistuvasti kansan johtajille, papeille ja suurelle osalle muita. Kuvattu tilanne muistuttaa selvästi oman aikamme ja tilanteemme piirteitä. Jumalalla, jonka olemusta ja toimintaa ihminen katsoo voivansa säädellä ja ohjata, ei ole mitään muuta merkitystä kuin olla ihmisten ajatusruokana, kiroamisen kohteena tai suosiontavoittelun välikappaleena.
Ne, jotka uskovat ja tietävät olevansa Herran omia, eivät saa kovettua toisten iskijöiksi, vaan heidän tulee nöyrtyä ihmisten rohkaisijoiksi evankeliumista käsin. Se tapahtuu usein hiljaisuudessa, huolta kantaen, heikkoja tukien, joskus myös väärien paimenten kanssa yhteen ottaen (tämä vaatii suurta nöyrtymistä, kun ”maltillisen ja rauhaa rakastavan kristityn maine” on vaarassa mennä), Jumalan pyhyyteen ja rakkauteen viittaamalla.
Vakavampi paljastus oli vielä tulossa (16). Kansan ajattelussa tapahtui nykyajastamme tuttu täydellinen roolien vaihtaminen. Se toteutui ja toteutuu kahdella tavalla. Ensimmäinen on se, että ihminen on vaihtanut Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen ja muiden luontokappaleiden kuviin (Room. 1: 23). Jumalan kirkkauden eli todellisen ja ainoan oikean, kaikkivaltiaan ja kaikkinäkevän Jumalan tilalle on tullut ihmisajatusten uskonto ja siitä nousevat lähestymistavat, kuvailut, ehdottomat maailmankatsomukselliset paradigmat ja tulkinnat.
Toiseksi tämä vaihtaminen tapahtuu vielä syvemmällä tasolla. Pohjimmiltaan on kysymys enemmästä ja pahemmasta kuin oikean palvonnan lakkaamisesta – on kysymys Jumalan ja ihmisen paikkojen vaihtumisesta, ihmisen tulemisesta Jumalan tilalle ja jumalaksi. Ihmisen kaikkiylpeys jumalallistaa hänet ja tekee ainoan elävän Jumalan hänelle tarpeettomaksi ja vääräksi; hänestä pitää ehdottomasti vain päästä eroon. ”Teos sanoo tekijästään: ei hän ole minua tehnyt.” (16; Room. 9:20). Tässä näkyy ihmisviisauden kuviteltu kaikkivalta, ajatus itsestäni autonomisena ilman Jumalaa ja luomakunnasta ilman Luojaa. Tästä nousee palvonnan kohteen vaihtaminen Luojasta luotuun. Tietomme, kutsumuksemme ja työmme vaihtelevat eivätkä ne ratkaisemme uskoamme eivätkä palvonnan kohdettamme. On kysymys siitä, olemmeko koskaan joutuneet elävän Jumalan eteen, ja onko alkumme ihmisinä Jumalan elämän Hengestä. Onko elämämme ehdottomalla tavalla riippuvainen kolmiyhteisestä Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä? Olemmeko uskon ja rationaalisuuden ihmisiä, vai epäuskon, rationalismin ja irrationaalisuuden eli kaiken järkiperäistämistä ja kaiken määräämistä himoitsevia ihmisiä, joille huuhaakin on yhtä arvostettua kuin luomisjärjestysten järkevyys ja velvoittavuus tai Jumalan kaitselmus ja johdatus. Me tämänkään ajan viinitarhurit emme saa anteeksi ilman Jeesusta. Mutta Jeesus on. Meitä varten.