Vielä, Herra, kutsut meitä, Vielä sanaa saarnataan, vielä vyötät väsyneitä, vielä muistat heikot maan. Siitä kiitos sinulle, Jumalamme, Isämme, Poika sekä Henki Pyhä, nyt ja iäisesti yhä. Aamen. (Virsi 174:1).
Vielä Jumala kutsuu. Vielä Herra Jumala lähettää luoksemme niitä, jotka julistavat hänen pyhää sanaansa. Jumala ei ole kuollut, vaan hän elää ja puhuu meille.
Tämän päivän evankeliumissa Herra Jeesus puhuu Jumalan valtakunnasta, jonka hän vertaa viinitarhaan. Yhä uudelleen Herra lähettää palvelijoitaan perimään hänelle kuuluvan sadon. Yhä uudelleen hän joutuu tyytymään tappioonsa, sillä ihmisten pahuus on niin suuri.
Mutta Herra ei lannistu. Sen sijaan, että hän turvautuisi voimakeinoihin oikeutuksensa peräämiseksi hän pitkämielisyydessään vihdoin lähettää ainoan Poikansa pahojen luo. Kun Vanhan liiton aikana Jumala näki ihmisten pahuuden kasvavan niin ylivoimaiseksi, hän lähetti vedenpaisumuksen tai tulisateen hävittämään pahuuden. Mutta uuden liiton aika alkaa, kun Jumala muista laupeuttaan ja hänen armonsa voittaa. Hävittämisen sijasta hän lähettää ainoan Poikansa kärsimään pahuutemme tähden.
Jumala on ihmeellinen: hän yrittää aina uudelleen, hänen kärsivällisyytensä on suorastaan käsittämätön. Voimakeinojen sijaan hän turvautuu rakkauden keinoihin. Vihansa sijasta hän antaa armonsa. Hän itse osoittaa todeksi, mitä apostoli Paavali sanoo Room. 5:20 ”Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.”
Herra Jeesus puhuu Jumalan valtakunnan ihmeellisestä tulemisesta. Hän puhuu siitä, kuinka Jumalan kansa hylkäsi sen. Herran Jeesuksen puhe on kova. Pelastus tule araksi kysymyksekseni: olemmeko me Jumalan tahdon mukainen viinitarha, joka tuo hedelmänsä ajallaan? Kun katson omia hedelmiäni, vaipuu toivoni. En ole tehnyt Jumalan tahdon mukaisesti. Hedelmämme ajallaan voimme tuoda vain, jos pysymme hänessä, joka kutsuu itseään hyväksi viinipuuksi. Silloin meidän hedelmämme ovat hänen hedelmänsä. Silloin ne ovat Jumalan rakkauden ja pitkämielisyyden aikaansaamat hedelmät. Silloin uskomme on hedelmällinen ja rakkautemme kärsivällinen ja kekseliäs.
En jää katselemaan omia puutteitani. Katselen mieluummin tämän päivän evankeliumia. Herra Jeesus ei pysy viinitarhan vertauskuvassa, vaan lausuu: Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan: – Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. (Mark. 12:10)
/ Täällä kappelissa on rikottu kallio, rosoinen pinta sekä ladottuja kiviä. Ylös muuratut kivet on ladottu suoraan toistensa päälle eikä limittäin, niin että tulisi kestävä muuraus. Elementtien vastakkaisuus luo pyhyyden tunteen. Kallioseinämä ja muurauskivet täällä muistuttavat meitä peruskivestä. Herra Jeesus liittää nämä meidät yhteen pyhäksi temppelikseen. Hän liittää meidät yhteen yhdeksi seurakunnaksi, joka on yhdistettynä saman kasteen ja uskon kautta yhteen Jumalaan. Juuri meitä, hyljättyjä kiviä, Herra Jeesus kokoaa yhdeksi pyhäksi seurakunnaksi, jossa hän itse on kulmakivi.
/ Täällä kirkossa katselen ympärilleni: paljon kiviä. Täällä ei ole yhtään ehjää kiveä, ei yhtään sileää, suoraa tai siistiä kiveä. Rikki ne ovat kaikki, jokainen erikokoinen ja erimuotoinen. Ei ole kahta samanlaista kiveä täällä. Nämä kivet ovat alkuaan jätteitä tämän paikan alkuperäisen kallion tasauslouhinnasta, niin kuin arkkitehtimme Timo Suomalainen kertoo. Haluttiin palauttaa luontoa, pyytää anteeksi, että jouduttiin hävittämään eheyttä. Nämä kivet täällä muistuttavat meitä siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät. Herra Jeesus liittää nämä kivet yhteen pyhäksi temppelikseen.
Evankeliumissa käytetään kaksi kuvaa hedelmistä ja kivestä. Meitä se saattaa ihmetyttää, mutta ne eivät olekaan yhteen sopimattomia, sillä ne yhtyvät viinitarhan viinikuurnassa. Siellä murskataan viinirypäleitä kiveä vasten, jotta niistä saataisiin viiniä. Martti Luther selostaa, että autuasta on ihmisen murskautuminen tähän kiveen eli Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän sanoo, että autuudeksemme törmäämme Kristukseen murtuaksemme, niin ettemme ole enää yhtään mitään, vaan Herra Kristus on kaikki kaikessa. Apostoli Paavali oli näit murtunut tähän kiven, niin että koko hänen aikaisempi nuhteeton ja kiivas juutalainen elämä murtui olemattomiin ja tilalle tuli uusi elämä eli uskonvanhurskaus Kristuksessa. Näin Paavalista oli tullut kallisarvoinen kivi, lain ja profeettojen kautta muovattu ja hiottu, mutta Kristuksessa ruhjottu autuudekseen. Jumala on ihmeellinen ja säilyttää omansa ihmeellisellä tavalla. Ne, jotka nöyrtyvät vastaanottamaan Herran Kristuksen kulmakivekseen, eivät rakenna omiin tekoihinsa. Luther sanoo, että näin toimii kristillinen kirkko. Aamen.