Jeesuksen sana: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven” lienee yksi useimmin väärässä tarkoituksessa käytetty Raamatun lainaus. Sen taitaa päihittää vain väite: ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi”, mutta sepä ei olekaan Raamatusta, vaikka yleensä niin luullaan.
Jeesuksen sanaa lainopettajille ja fariseuksille käytetään lähes poikkeuksetta sellaisessa tarkoituksessa, jossa selkeä synti halutaan tehdä luvalliseksi. Ajatus kulkee suurin piirtein näin: Kaikkihan erehtyvät; jos ei tässä, niin sitten jossakin muussa asiassa, mikä oikeus kenelläkään toisella on tulla toista ojentamaan? Yllättävän samalla tavalla muuten kuljetaan kirkossamme, kun muodostetaan käsitystä Raamatusta Jumalan sanana. Jos tässä kohdassa teksti ei kerran ole Jumalan vaan ihmisen sanaa, miksi sen tuossa toisessa, hankalassa kohdassa pitäisi olla mitään enempää kuin ihmisten käsityksiä. Tällä uralla mennään jo hyvin hyllyvällä pohjalla, ja kohta ei kestävää jalansijaa löydy enää mistään.
Puolustiko Jeesus sanallaan oikeutta tehdä aviorikos, elää siveettömästi? Sitä hän ei missään tapauksessa tehnyt. Eihän hän vain lähettänyt naista eteenpäin päähän silittäen, vaan saattoi hänet matkaan sanalla: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Jeesuksen vastauksen oikea ymmärtäminen edellyttää käydyn keskustelun lähtökohdan ja Jeesuksen luo tulleiden ihmisten tavoitteiden ymmärtämistä. Eiväthän lainopettajat ja fariseukset olleet ollenkaan huolissaan siitä, että kuudetta (tai juutalaisittain seitsemättä) käskyä rikottiin. Jos se olisi ollut aidosti miesten huolena, silloin paikalle olisi tullut tuoda myös aviorikoksen toinen osapuoli, sillä Mooseksen laki edellytti molemmille rikkoneille samaa ankaraa rangaistusta. Evankelista selittääkin miesten motiivin: ”He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.” Ansa oli taitavasti viritetty. Jos Jeesus olisi lähtenyt lieventämään Mooseksen lain ankaraa kuolemanrangaistusta, häntä olisi voinut syyttää opettamisesta lakia vastaan. Jos taas hän olisi vaatinut välitöntä kuolemaa, silloinhan hän olisi noussut valtaa pitäviä roomalaisia vastaan, jotka olivat kieltäneet juutalaisilta kuolemanrangaistuksen toteuttamisen.
Mitä Jeesus kirjoitti maahan, sitä emme tiedä. On yritetty päätellä, kirjoittiko hän sinne aviorikoksen kieltävän käskyn vai jonkun muun käskyn. Arvailu on jätettävä, mutta joka tapauksessa Jeesuksen ottama aikalisä pakotti jokaisen läsnä olevan keskittymään kysymykseen ja ehkä myös muistelemaan, mitä Jeesus oli opettanut laista ja sen vaatimuksesta. Kun lainopettajat ja fariseukset esittivät mielestään hyvin ankaran ja tinkimättömän lain vaatimuksen, he eivät selvästikään tunteneet Jeesuksen vielä ankarampaa tulkintaa laista. Aviorikoksen kieltävän käskyn kohdalla Jeesus oli opettanut: ”…jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” (Matt.5:28)
Mooseksen välittämän, Jumalan antaman lain päämääränä ei suinkaan ollut se, että ihmisiä tapettaisiin, vaan että ihmiset lain kautta oppisivat näkemään ja ymmärtämään, kuinka vakava ja kaiken kattava asia synti meissä on. Oikeastaan koko tämän päivän evankeliumin kuvaama tapaus on Vuorisaarnaan vertautuva Jumalan lain oikean merkityksen opetus. Jeesus opetti jokaisen läsnä olevan kuuluvan aviorikoksen kieltävän käskyn rikkojiin – sydämessään. Eikä sydämessä tapahtuva rikkomus ole yhtään kevyempi asia Jumalan edessä kuin teon asteelle viety. Päinvastoin: jokaisen teon takana on ajatus ja tahto, joka paljastaa ihmisen todellisen tilan.
Vietämme tänään kesän ensimmäisen rippikoululeirin konfirmaatiota. Leirin aikana pidettiin kaksi kuulustelua, joissa molemmissa kysyttiin Jumalan lain hengellistä merkitystä. Siis vielä kerran ja kertaukseksi: jumalasuhteemme kannalta lain tärkein tehtävä on toimia peilinä, osoittaa meidät todellisesti syntisiksi Jumalan ja ihmisten edessä. Laki on niin ehdoton, ettei se anna mitään muuta mahdollisuutta kuin turvautua Kristukseen, lain täyttäjään. Jeesus Kristus on lain täyttäjä kahdessa merkityksessä. Hän täytti sen Jumalan alkuperäisen vaatimuksen, joka edellytti kapinan tehneelle kuolemaa pois Jumalan yhteydestä. Siksi Jeesus kuoli todella Isän Jumalan hylkäämänä meidän puolestamme ristiin naulittuna. Jeesus täytti lain myös sen myönteisessä merkityksessä. Hän eli ihmisen elämän täyttäen kaiken, minkä laki vaatii, sekä ajatuksen että tekemisen tasolla. Hän olisi voinut vedota lupaukseen lain täyttäjälle kuuluvasta elämästä, mutta sen hän lahjoitti ja lahjoittaa edelleen meille.
Tämän sunnuntain kokoavana teemana on ”Armahtakaa!”. Jeesus armahti todistetusti aviorikoksesta kiinni jääneen naisen, muttei silti tinkinyt totuudesta. ”Mene, äläkä enää tee syntiä” ei lievennä mitenkään lain ankaraa vaatimusta. Emme me todellisuudessa armahda ketään, jos lähdemme sille tielle, että selitämme Jumalan lain vaatimuksen oman aikansa tuotteeksi, joka ei enää kuuluisi meille. Päin vastoi, silloin me tehokkaasti estämme tärkeintä Kristuksen luo pakottavaa työkalua toimimasta. Oikeaa armahtamista on tuoda Jumalan sana kokonaisena jokaisen ihmisen elämään, tinkimättä mitään laista, mutta kertoen samalla ilosanomaa Kristuksen täydellisestä työstä. Jos sanomme kaikkien pääsevän taivaaseen, tai että Jumala hyväksyy jokaisen sellaisena kuin tämä on, kerromme itse asiassa hyvin armottoman valheen. Kuulimme toisessa lukukappaleessa (Room.2:1-11) sanan tuomitsemista vastaan. Tuomitseminen on tässä juuri sellaista toimintaa, jota lainopettajat ja fariseukset olivat harjoittamassa tuodessaan aviorikkojan Jeesuksen eteen. Tuomitsemisen tavoitteena on saada rikkonut kärsimään rangaistuksen. Meidän tavoitteenamme on sen sijaan oltava se, että rikkonut – siis aivan jokainen meistä – suostuisi armahdukseen. Apostoli Paavali kirjaa tavoitteen upealla tavalla 2. kirjeessään korinttolaisille (1938): ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoitta meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.”
”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven” ei siis ole Jumalan tahdon ja lain vesittämistä. Se on sana, joka kieltää tuomion etsimisen toiselle, mutta samalla osoittaa jokaiselle synnin todellisuuden ja vakavuuden. Se on sana, joka oikein ymmärrettynä kutsuu Kristuksen luo armahdettavaksi! Evankeliumimme kertoo, ettei Jeesuksen luo jäänyt niitä, joille armahdus olisi kelvannut. Valitettavan vähän on niitä seurakuntalaisia, joille joka sunnuntaina julistettava armahduksen sana kelpaa säännölliseksi ravinnoksi. Olen usein kuullut syyksi väitteen, että kirkkoon ei voi mennä, kun siellä tuomitaan. En tiedä, miten viestiä oikein kuunnellaan, mutta kyllä se jatkuvasti esitetään samassa sävyssä kuin Jeesus tänään: kaikki me olemme Jumalan edessä samalla tavalla rikkoneita ja tarvitsemme kipeästi anteeksiantamusta.
On ilo, että rippikoulu vielä pitää pintansa. On ollut ilo tutustua teihin tämänkertaisiin rippikoululaisiin. Te tunnette ja tiedätte, miten tärkeästä asiasta on kyse, kun kohta astutte alttarin eteen ja lausutte yhdessä seurakunnan kanssa uskontunnustuksen ja otatte siihen vielä julkisesti myönteisen kannan. Uskontunnustus itsessään sisältää kaikki ne lupaukset ja lahjat, joiden varassa vain voimme astua Jumalan eteen. Toivon ja rukoilen, että todella voitte niihin tarttua ja niiden varassa elää. Ei meistä kukaan myöskään ansaitse tulla ehtoollispöytään, vaan sinnekin tullaan juuri sen vuoksi, että ilman anteeksiantamusta ja Jumalan tarjoamaa armoa ei kyetä jatkamaan. Ehtoollispöydässä on läsnä armo ja totuus. Totuus on se, että me olemme syntisiä ja että Jeesuksen ruumis ja veri on annettu ja vuodatettu rangaistukseksi meidän rikkomuksestamme. Armo on se, että syötynä ja juotuna Kristuksen ruumis ja veri antaa elämän, joka jatkuu iankaikkisuudessa Jumalan luona.