Hyvä ystävä, mitä sinun mielessäsi liikkui, kun kuuntelit kertomusta aviorikoksen tehneestä naisesta ja hänen tuomareistaan?
Otitko sinäkin ajatuksissasi kiven kouraasi heittääksesi sillä – et naista mutta kylläkin hänen tuomareitaan?
Epäilemättä juuri näin kävi, jos kertomus ei mennyt sinulta ohi korvien. Me kaikki samaistuimme jollain tavoin naiseen. Hänen tuomareitaan sen sijaan paheksuimme. Mieleen tuli – ja aivan syystä –, että he olivat tosi ikäviä kavereita. He olivat valmiita tuomitsemaan naisen, vaikka eivät itsekään olleet syyttömiä. Mutta aivan yhtä ikäviä kavereita olemme me, sillä kun yksi sormemme osoitti naisen tuomareita, kolme sormea osoitti samanaikaisesti meitä itseämme. Kertomuksen tähtäyspiste onkin se, että me itse kukin ymmärtäisimme olevamme tuomareiksi ryhtyneiden kaltaisia ja samaistuisimme heihin.
Sillä emmekö mekin suhtaudu eri tavoin muiden synteihin kuin omiin synteihimme? Emmekö mekin näe helposti toisten syntejä ja tuomitse niitä, mutta puolustelemme omia syntejämme emmekä halua tunnustaa niitä?
Tahdomme pitää sydämessämme kiinni siitä, että emme ole samanlaisia syntisiä kuin jotkut muut. Mutta juuri tämä toisten yläpuolelle asettuminen on syntiä – kaikkein paljaimmillaan. Kristillinen seurakunta on parantumattomasti syntisten sairaala.
Me kaikki olemme samanlaisia potilaita tässä sairaalassa, ja Kristus on meidän lääkärimme. Voimme miettiä, mitä siitä seuraa, jos joku kuvittelee, että hän ei ole samanlainen potilas kuin
kaikki muut.
Ilman yhteistä syntisyyttä ja sen tunnustamista, “syntisten solidaarisuutta” me emme voi olla tasa-arvoisia keskenämme. Riparilla puhuttiin siitä, että seuraavat neljä seikkaa takaavat sen, että kaikki ihmiset ovat täysin tasa-arvoisia: Jumala on luonut meidät jokaisen omaksi kuvakseen, me kaikki olemme samanlaisia syntisiä, Jumala on syntynyt yhdeksi meistä ja Jeesus Kristus on kuollut kaikkien puolesta. Lupasin, että en pidä enää koskaan rippikoulua, jos joku pystyy jollain muulla tavoin perustelemaan ehdottoman varmasti sen, kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.
Ensimmäinen ja kaksi viimeistä seikkaa, jotka osoittavat, miten Jumala suhtautuu meihin, eivät tee meistä ainoastaan tasa-arvoisia vaan antavat meille jokaiselle käsittämättömän suuren arvon. Kun meillä on tänään juhlapäivä, erityisesti teitä konfirmoitavat nuoret on syytä muistuttaa siitä, että te olette Jumalan kuvina äärettömän arvokkaita. Te olette hienoja nuoria, Jumalan luomuksia. Olette arvokkaita juuri sellaisina, millaisiksi Jumala on teidät luonut. Arvostakaa sen tähden myös itse itseänne. Älkää olko ihmisten orjia ja älkää miettikö, mitä muut teistä ajattelevat, vaan kulkekaa omaa tietänne. Mutta kunnioittakaa toki muita ihmisiä ja kuunnelkaa heitä, erityisesti vanhempianne. Teitä vanhemmilla ihmisillä on enemmän elämänkokemusta kuin teillä, ja siksi heidän sanoihinsa saattaa kätkeytyä viisautta, jota ette heti ymmärrä.
Me emme voi koskaan arvostaa likaa itseämme. Itsensä arvostaminen on kokonaan eri asia kuin sellainen itsensä korottaminen, mistä alussa oli puhetta. Palatkaamme vielä haluumme asettaa itsemme kaiken mittapuuksi. Merkillistä on se, että me emme nosta itseämme vain lähimmäistemme yläpuolelle vaan esitämme jopa Jumalalle vaatimuksia ja katsomme, että hänen täytyy antaa meille syntimme anteeksi. Me emme voi kuitenkaan vaatia Jumalalta mitään, eikä Jumala toimi niin kuin me uskottelemme hänen toimivan.
Jumala on pyhä Jumala, kuten rippikoulussa opetettiin, ja on äärettömän paljon vakavampaa olla Jumalan kuin ihmisten tuomittavana. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että hän tuomitsee kaiken synnin. Jumala ei tee sitä ilkeyttään tai huvin vuoksi vaan siksi, että synti rikkoo yhteyden häneen ja toisiin ihmisiin ja samalla meidät itsemme. Jumala ei oman olemuksensa ja meidän itsemme takia hyväksy syntiä. Aviorikokseen syyllistyneelle naisellekin Jeesus sanoi: “Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Meillä on siis taipumus tehdä Jumala oman mielemme mukaiseksi ja kuvitella, että Jumala ei tuomitse syntiä. Mutta kyllä hän tuomitsee. Tai itse asiassa Jumala on jo tuominnut kaiken synnin. Tuomari on tuominnut itsensä meidän sijastamme. Kaikki meidän ansaitsemamme tuomion kivet ovat osuneet Jeesukseen.
Me, jotka olemme syyllisiä, tuomitsemme eri tavoin toiset syylliset kuin itsemme. Mutta traagisinta on, että me olemme tuominneet syyttömän. Jeesus naulittiin ristille, koska hän oli erilainen kuin muut: hänen synnittömyytensä todisti kaikkien muiden syyllisyyden, eikä tätä totuutta haluttu hyväksyä.
Ristin tragediassa toteutui kuitenkin Jumalan ihmeellinen suunnitelma. Vain Jumala, joka oli samalla yksi meistä, saattoi ottaa pois maailman synnin. Jeesuksesta tuli ristillä suurin syntinen, jopa ainoa syntinen, kun hän otti kantaakseen maailman kaiken synnin ja syyllisyyden. Rippikoulussa Jeesuksen ristin kuolemaa kutsuttiin “autuaaksi vaihtokaupaksi”. Autuas tarkoittaa “tosi onnellista”. Ristillä Jeesuksen omaksi tuli meidän syntimme, syyllisyytemme ja kuolemamme ja meille lahjoitettiin elämän, anteeksiantamus, ilo ja rauha. Meidän kannalta onnellisempaa vaihtokauppaa ei voi olla olemassa!
Riparilla puhuttiin myös siitä, kuinka kaikissa uskonnoissa ihminen voi ja hänen täytyy pelastaa itse itsensä vankilasta, johon hän on joutunut, esimerkiksi kiipeämällä pystyttämiään tikkaita pitkin yli vankilan muurien. Kristinuskokaan ei ole tämän säännön poikkeustapaus, koska kristinusko ei ole uskonto. Kristinuskossa ei ole keskeistä uskonnon harjoittaminen vaan usko Kristukseen, joka on tehnyt vankilamme muuriin ristinmuotoisen aukon. Sen kautta hän itse kantaa meidät ikuiseen elämään.
Syntisen naisen tuomaritkin olivat uskonnollisia ihmisiä, jotka kuvittelivat vapautuvansa synnin vankilasta omin avuin. Kun he kohtasivat Jeesuksen, he joutuivat totuuden eteen. Heistä sanotaan joissain käsikirjoituksissa, että he lähtivät pois, koska he tiesivät omassatunnossaan olevansa syyllisiä. Samaa todistaa meidän omatuntomme. Mutta älkäämme me lähtökö pois Jeesuksen, vaan jääkäämme syntisen naisen tavoin hänen luokseen. Jeesus sanoo meille samalla tavoin kuin naiselle: “Minä en tuomitse sinua, minut on tuomittu sinun tähtesi. Syntisi on annettu anteeksi.”
Rippikoulun loppukokeessa oli useita kysymyksiä, joihin oli sama vastaus. Kysyttiin muun muassa, miten saa hyvän omantunnon ja miten pääsee taivaaseen. Vastaus kuului: turvautumalla siihen, mitä Jeesus on tehnyt hyväksemme. Kysymykseen, mikä on kristinuskon keskeisin sanoma, oli hyvä vastaus ulkoläksyihin kuulunut pienoisevankeliumi “Johannes 3:16”: “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”