Päivän evankeliumi puhuu tuomitsemisesta, tekopyhyydestä ja armahtamisesta. ”Armo” on paljon puhuttu teema, onhan se oikeastaan koko tämän vuoden kirkollinen teema reformaation merkkivuoden kunniaksi. Eksegeettisen tutkimuksen valossa tämä kertomus ei ole kuulunut varhaisimpiin käsikirjoituksiin, mutta se on haluttu pitää mukana, koska se kertoo kuitenkin jotakin olennaista Jeesuksen tavasta toimia.
Tapaus kertoo aviorikoksen tehneestä naisesta, joka sen aikaisten lakien mukaan ansaitsi kivittämisen. Kivitys oli varsin julma ja epäinhimillinen häpeärangaistus, josta armo on kaukana. Kuolemantuomio ja kivittäminen olivat tuohon aikaan yleisesti käytössä olevia rangaistuksia, ja löytyy maita, joissa ne ovat käytössä edelleen. Uhri ei voinut juosta kivisadetta pakoon, koska hänet kaivettiin puoleksi maahan. Lainopettajat ja fariseukset kysyivät Jeesukselta, mitä heidän tulisi tehdä? Noudattaa lakia vai jättää noudattamatta? Jeesus oli opettanut ihmisille armahtavaisuutta ja inhimillisyyttä. Kostonhimoinen joukko halusi saada Jeesuksen ansaan joko osoittaakseen hänen omat opetuksensa ristiriitaiseksi tai syyttääkseen häntä lain noudattamatta jättämisestä. Heidän tekonsa oli hyvin laskelmoivaa peliä ja tekopyhää, ja itse asiassa juutalaisilla ei ollut oikeutta panna kuolemantuomiota täytäntöön. Aviorikoksessa on kaiketi aina se toinenkin osapuoli, mutta vain nainen tuotiin kivitettäväksi. Mooseksen lain mukaisesti rangaistus olisi kuulunut myös toiselle miehelle, mutta hänestä ei mainita mitään. Tämä kertoo siitä, että fariseuksia ei todellisuudessa kiinnostanut itse rikos, vaan motiivina oli saada Jeesus ajettua umpikujaan. Evankeliumeissa on muitakin kertomuksia, joissa fariseukset ja lainopettajat yrittävät saada Jeesuksen ansaan, mutta Jeesus on heitä viisaampi ja onnistuu aina lausumaan sellaiset sanat, joihin fariseuksetkaan eivät enää keksineet mitään sanottavaa. Yhtenä esimerkkinä kysymys veron maksamisesta keisarille, johon Jeesus sanoi että annettakoon keisarille se mikä hänelle kuuluu.
Kristillisen ihmiskäsityksen valossa kuolemantuomio ei voi ratkaista tämän elämän ongelmia. Lopullinen tuomiovalta on kuitenkin vain Jumalan kädessä. Myös muualla Uudessa testamentissa Raamattu varoittaa tuomitsemasta. Vuorisaarnassa Jeesus opettaa: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”
Vaikka kuolemantuomio on onneksi monissa maissa jo poistettu lainsäädännöstä, ”kivittämistä” vähän erilaisessa muodossa tapahtuu edelleen, julkista lynkkaamista ja yksittäisten henkilöiden ottamista silmätikuksi ja vihapuheen kohteeksi. Koston ja väkivallan lietsominen ei ikävä kyllä ole vähentynyt Jeesuksen opetuksista huolimatta. Tämä tuntuu korostuvan erityisesti moraalikysymyksissä, mutta onko meidän entistä vaikeampi sietää jotakin sellaista, mitä tunnistamme salaa myös itsessämme?
Jeesuksen ovela ja pysäyttävä vastaus on jäänyt elämään: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”. Lausuttuaan nuo sanat, lainopettajien ja fariseusten täytyi mennä itseensä, eikä kukaan uskaltanut heittää kiveä. Jeesus onnistui sohaisemaan jotakin fariseusten omatunnossa. Naisen julkisesta häpäisemisestä Jeesus kääntää ajatukset tuomitsijoihin itseensä. Evankeliumit ovat kokoelma tallennettuja Jeesuksen puheita. Hyvin harvoin Jeesus kirjoitti. Tässäkin kertomuksessa jää salaisuudeksi, mitä Jeesus hiekkaan kirjoitti. Tuomion vai viisauden ja totuuden sanoja? Mitä ikinä se olikin, se sai kiven heittäjät yksi toisensa jälkeen vetäytymään häntä koipien välissä taka-alalle.
Jeesuksen sanat perustuvat Mooseksen lakiin: ”Todistajien on heitettävä ensimmäiset kivet ja sen jälkeen kaikkien muidenkin on osallistuttava syyllisen kivittämiseen.” (5 Moos. 17:7). Se oli merkki siitä, että Jeesus tunsi kyllä lain jopa lainopettajia paremmin. Hän osoitti, että myös tuomarit ovat saman lain alaisia. Jokaisella meillä on myös syntimme, ne kaikki eivät välttämättä näy ulospäin, silti ne ovat periaatteellisesti yhtä vakavia kuin muut rikkomukset.
Jeesus ei lähtenyt mukaan fariseusten peliin ja väkivaltaan, mutta hän ei myöskään kiistänyt syntiä ja pitänyt lakia merkityksettömänä. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia asioita. Puolison pettäminen voi sinänsä olla synti, sanoohan myös Jeesus lopuksi naiselle että älä enää tee syntiä, mutta meidän yhteiskunnassamme nämä asiat eivät kuulu maallisen lainsäädännön piiriin. Ilman kivittämistäkin avioero tai pettäminen parisuhteessa satuttaa aina syvältä ehkä molempia osapuolia ja teko itsessään on jo tuomio. Olipa syntimme mikä hyvänsä, Jeesus toi esiin kolmannen vaihtoehdon, armahtamisen ja uuden mahdollisuuden elämään.