5. sunnuntai helluntaista, Lk. 13: 1 – 5, Esko Väyrynen

Raamatun lukija harvoin saa kokea sen ilon, että uskaltaa verrata itseään johonkin Raamatun henkilöön. Vastoinkäymisten ahdinkoon joutunut ihminen löytää Raamatusta vertaisensa. Kun hurskas Job oli joutunut onnettomuuksien murjomaksi, hän tunsi omasta mielestään joutuneensa Jumalan epäoikeudenmukaisuuden uhriksi. Omasta mielestään hän oli vaeltanut Jumalan tahdon mukaan niin hyvin, että perheen ja kaiken omaisuuden menettämisen salliminen oli Jumalan puolelta väärin häntä kohtaan.
Eikö ole meillekin tuttu kysymys raskaiden koettelemusten kohdatessa: Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun Jumala sallii minulle näin suuren surun? Onko Jumala ensinkään oikeudenmukainen, kun hän sallii viattomien kärsivän sotien tai nälänhädän vuoksi.
Tämän kyselyn taustalla on ajatus: onnettomuus on Jumalan rangaistus jostakin synnistä. Tällöin ymmärrämme Jumalan kostonhaluiseksi eli ihmisen kaltaiseksi. Raamatun mukaan Jumala on oikeamielinen ja vanhurskas.
Tämän päivän evankeliumissa Jeesukselle esitetyn kysymyksen lähtökohta on ajattelu: onnettomuus on synnin seuraus. Galilealaiset pyhiinvaeltajat olivat joutuneet Jerusalemin temppelialueella mielenosoitukseen. Välikohtauksessa ihmisiä kuoli uhrieläinten sekaan. Mielenosoituksen syynä oli se, että Pilatus oli ottanut temppelin rahoja Jerusalemin vesijohdon rakentamiseen. Jeesus torjui kysymyksen ”Kuka teki syntiä” keromalla toisen esimerkin. Ilmeisesti saman vesijohdon rakennustyömaalla oli sattunut vakava työtapaturma, jossa 18 rakennusmiestä menehtyi.
Meillä kristityillä on Jeesuksen aikalaisten kanssa yksi yhteinen ominaisuus: me mielellämme vertailemme kanssaihmisten hurskautta. Haluamme laatia hurskausjärjestyksen omasta näkökulmasta katsottuna. Paavali toteaa, että jokaisen on polvistuttava elävän Jumalan edessä. Oikea Jumalan kunnioitus ei kysele, kuka teki syntiä, vaan tunnustaa: minä olen syntinen. Jumalan pelko herättää huomaamaan omat synnit.
Psalmirunoilija on kokenut Jumalan pyhyyden. Jumalan armoksi sanomme sitä, kun syntinen saa rohkeuden rukoilla pyhältä Jumalalta syntejään anteeksi. Ilman Jumalan Pyhän Hengen antamaa voimaa täysin ansioton syntinen ei uskalla luottaa Jumalan anteeksiantoon. Jumala itse herättää Pyhän Hengen kautta uskon Jumalan anteeksiantoon, laupeuteen.
Kun Jeesus torjui poliittiseen kysymykseen kätketyn ihmisten vertailun – siis mellakassa kuolleet – kertomalla epäpoliittisen työtapaturman – hän kohdistaa kuulijoiden huomion heihin itseensä, niihin joita ei ole kohdannut minkäänlainen onnettomuus. Jeesus kiinnittää huomiomme menestyviin ja kunnollisiin kansalaisiin, joita Jumalan viha ei näytäkään uhkaavan. Uskaltaisiko sanoa, että Jeesus tänä päivänä kohdistaisi huomiomme meihin jumalanpalvelukseen osallistuviin. Jeesus sanoo meille, että myös meidän on tehtävä parannus. Meidän on tunnustettava pyhän Jumalan edessä syntimme. Meidän on tultava ehtoollisen sakramentissa osallisiksi Jumalan anteeksiannosta. Tai tämän päivän konfirmoiduille Jeesus sanoo: Muista Luojaa nuoruudessasi ennenkuin pahat päivät tulevat ja sinä sanot, että nämä eivät minulle kelpaa.
Profeetta Job vihastui vastoinkäymisten hetkellä Jumalaan, koska hän luuli elämän menestyksen olleen Jumalan palkkio hänen hurskaudestaan. Kun Job Jumalan koulussa oppi huomaamaan oman syntisyytensä, silloin hän osasi tyytyä Jumalan tahtoon elämän vaikeinakin hetkinä. Job huomasi, että Jumala hallitsee kaikissa elämän vaiheissa. Jumalan sallimissa koettelemuksissa me joudumme kysymään: mitä Jumala nyt tahtoo sanoa tai opettaa. Jumalaa komenteleva miksi-kysely muuttuu pyynnksi: opeta meitä tahtoosi tyytymään. Omien syntien huomaaminen Jumalan pyhyyden edessä sulkee suun lähimmäisen syntien laskemiselta.