5. sunnuntai helluntaista, Lk. 6: 36 – 42, Esko Väyrynen

Radiohaastattelija kysyi Yhdysvaltoihin muuttaneelta juutalaismieheltä, joka oli selvinnyt keskitysleiristä hngissä: miksei hän voi antaa Hitlerin tekemiä kauhutekoja anteeksi, mies purskahti itkuun ja kertoi, että hänen lapset surmattiin, hänen vanhemmat surmattiin, koko hänen sukunsa tuhottiin. Jos hän ne unohtaisi, niin silloin hän kieltäisi syntyperänsä. – Hän oli voittanut kuuntelijan myötätunnon puolelleen.
Tänä päivänä tiedämme, että samaa on tapahtunut myös Suomen heimoon kuuluville Baltian kansoille. Tyrmistyneinä olemme näitä tietoja lukeneet avoimuuden ilmapiirin auettua.
Mutta tämän päivän evankeliumissa, alttarilta luettuna, Jeesus kehoittaa: Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Jeesus pitää anteeksi antamista niin tärkeänä ja samalla vaikeana, että hän opettamassaan Isä meidän rukouksessa kehoittaa meitä antamaan anteeksi.
Luther selittää tuota rukousta, että me anomme Jumalalta syntejämme anteeksi, vaikka emme ole anteeksiantoa millään tavoin ansainneet. Vasta sitten, kun olemme kokeneet Jumalan anteeksiannon, me tahdomme opetella antamaan anteeksi niille, jotka rikkovat meitä vastaan. Anteeksi antamisen opettelu alkaa lähipiiristä, puolisolle, omille lapsille tai isälle ja äidille anteeksi.
Jumalanpalveluksen kolmas virsi on nimeltään graduaalivirsi. Siinä on sunnuntain sanoma. Tämän sunnuntain sanoma on se, että ilman Jumalan apua, ilman Pyhän Hengen voimaa ihminen ei voi tehdä mitään Jumalalle kelpaavaa. Ihmisen teot ilman Pyhää Henkeä ovat palkkion toivossa tai rangaistuksen pelossa tehtyjä. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että nämä rippilapset ovat käyttäytyneet leirillä moitteettomasti ripille pääsyn toivossa ja leiriltä pois joutumisen pelossa. Mutta kun he ovat huomanneet oppitunneilla ja keskusteluissa, että siinähän onkin hänen omasta asiasta kyse, silloin tarkkaavaisuus on herännyt. Silloin on Jumalan Pyhä Henki päässyt nuoren elämään mukaan. Leirisääntöjen kiertämisen valtaa halu löytää armollinen Jumala.
Juuri tällaiselle hätäilijälle, joka epäilee Jumalan armahtavaa anteeksiantoa, Jumala vakuuttaa, että taivaan Isä on osoittanut rakkautensa meille ottamalla meidät pyhässä kasteessa lapsikseen, 1.Jh. 3:1. Raamattu vertaa Jumalan anteeksiantoa isän aneeksiantoon lapsilleen, Ps.103:13.
Hyvän tekemisen heikkous tai syyttelyn herkkyys tulee esiin vanhempien suhteessa omiin lapsiin. Kukapa meistä pystyisi kirkkain otsin, silmää räpäyttämättä, sanomaan lapselleen: katso minusta mallia, tee kuten minäkin. Jos uskaltaisimme olla rehellisiä, niin nuorison käytösvirheistä joutuisimme syyttelemään itseämme. Vajavaisina ja erehtyväisinä kasvttajina me joudumme turvautumaan Pyhän Jumalan anteeksiantavaan laupeuteen. Me saamme rukoilla ja toivoa näille nuorille Jumalan Pyhän Hengen voimaa, jotta he säilyttäisivät uskonsa taivaallisen Isän anteeksiantavaan rakkauteen.
Jeesus korostaa Jumalan rajatonta anteeksiantoa mm. tuhlaajapoika-vertauksessa. Kaiken hävittänyt on tasavertainen perillinen uudelleen jakamaan jo kerran tuhlaamansa osuuden. Ristillä Jeesus rukoili surmaajiensa puolesta: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivt tiedä, mitä he tekevät. Jeesus on sovittanut meidänkin synnit, vaikka me emme jaksaisikaan antaa toisille anteeksi. Jeesus myös rukoilee Isän edessä meidän puolesta. Jumalan laupeus on näin ehdoitta meille tarjolla. Vaikka kiusaaja, sielunvihollinen, syyttääkin meitä rakkaudettomuudesta, me saamme Jumalan laupeuteen luottaen käydä Herran pöytään nauttimaan Pyhää Ehtoolista saadaksemme synnit anteeksi ja päästäksemme näin osallisiksi Jumalan vanhurskaudesta.