Jeesuksen luokse tulee ihmisiä, jotka kertovat Pilatuksen hirmuteosta. Jeesus halutaan saada ottamaan kantaa, häntä koetetaan saada ansaan. Asettuuko hän uhrien puolelle roomalaista maaherraa Pilatusta vastaan, jolloin häntä voitaisiin syyttää esivaltaa vastaan nousemisesta. Jos hän taas asettuu uhreja vastaan ja sanoo heidän saavan ansionsa mukaan, ei sekään olisi hyvä ja oikea vastaus.
Mutta Jeesus ei reagoi kuulemaansa lainkaan niin kuin odotetaan. Hän ottaa täysin toisenlaisen näkökannan. Mutta minkälaisista tapahtumista oikein on kysymys?
Pilatus oli siis kuuleman mukaan surmauttanut temppeliin uhraamaan tulleita juutalaisia ja sekoittanut heidän verensä uhrieläinten vereen.
Toinen tilanne, johon Jeesus itse viittaa ja mikä oli selvästi tuttu tapaus kuulijoille, oli, että Siloan lammikon alueella sijainnut torni oli romahtanut yllättäen joidenkin ihmisten päälle.
Erään teorian mukaan tämä toinenkin tapaus mahdollisesti saattoi liittyä Pilatukseen. Pilatus oli nimittäin rakennuttanut temppelirahaston varoilla tyypillisen roomalaisajan tunnusmerkin eli korkeiden holvikaarien päälle rakennetun vapaasti juoksevan vesijohdon. Oli mahdollista, että näiden rakennustöiden aikana torni oli saattanut romahtaa.
Surullisia tapahtumia, jotka saavat aikaan keskustelua. Mutta ovatko nämä tapaukset totta, on eri asia. Kummastakaan näistä eivät kerro Raamatun ulkopuoliset lähteet. Historijoitsija Josefus kyllä kertoo monista Pilatuksen hirmuteoista, mutta ei näistä.
Olennaista ei kuitenkaan ole, että onko nämä tapaukset totta. Juutalaisten ja Rooman valtakunnan edustajien välit olivat huonot, ja pienetkin tapahtumat aiheuttivat suuria huhuja. Olennaista ei myöskään ole, liittyvätkö nämä tapaukset Pilatukseen. Olennaista on se, millaisen linjan Jeesus valitsee vastatessaan.
Tämä keskustelu on kuin suoraan nykyajasta. Nykyään tapahtuu vastaavanlaisia asioita: lento-onnettomuuksia, liikenneonnettomuuksia, luonnonkatastrofeja ja aivan käsittämättömiä ihmisen pahuudesta ja pahasta olosta johtuvia murhenäytelmiä. Muistamme Estonian, Aasian tsunamin, Konginkankaan bussiturman, Myyrmäen pommi-iskun, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat. Olemme kuulleet paloittelusurmista, lapsensurmista ym. Mikä on meidän reaktiomme näihin surullisiin tapahtumiin? Luultavasti myötätunto, sääli, suru ja järkytys. Herää huoli näiden ihmisten jaksamisesta ja halu rukoilla heidän puolestaan.
Vai alammeko kysellä, alkaako pieni hiljainen ääni, kuin salaa, meidän sisimmässämme kysyä: Miksi ne ihmiset ja heidän omaisensa, jotka läheisensä hirveällä tavalla menettävät, saavat kärsiä sellaista? Ovatko he muita syntisempiä niin, että Jumala näin heitä opettaa ja kasvattaa? Vai kenen syy tämä oli?
Jeesuksen aikaan näet ajateltiin, että ihmisen huono kohtalo tässä elämässä johtui hänen synneistään; teoistaan tai tekemättä jättämisestään. Mutta tämä ajatus ei ole kristillinen, Raamatun mukainen. Näin kyllä ajatellaan edelleen monissa uskonnoissa.
Tämän kovan asenteen Jeesus aistii ilmeisesti kysyjien sydämestä, koska vastaa niin kuin vastaa.
Vastauksessaan Jeesus nopeasti ja selvästi lopettaa edellä kuvatut ajatusrakennelmat. Hän lopettaa puheet syyllisten etsimisestä. Hän pudottaa ihmiset heidän ylemmyydentunnostaan alas maan pinnalle. Hän sanoo selvästi, että ihmiset, jotka saavat kokea kauheita asioita, eivät ole syntisempiä kuin muutkaan. Kuinka olisikaan käytännössä, järjellä ajatellen, edes mahdollista, että juuri ne syntisimmät ihmiset olisivat kerääntyneet sinne temppelialueelle tai Siloan tornin luokse. Tai Estoniaan, tai tsunamialueille jne. Jeesus sanoo painokkaasti, että kaikki te tuhoudutte, ellette käänny.
Me emme mielellämme kohtaa oman syntimme syvyyttä ja suuruutta. Se on raskasta ja pelottavaa. Mutta omaa syntisyyttä ei pääse pakoon niin pohtimalla toisten elämää. Siitä ei pääse niin, että kauhistelee toisten pahuutta, kuten vaikka Pilatuksen tai jonkun nykyjohtajan pahuutta. Jeesus sanoo: Kaikki ovat samalla viivalla, kukaan ei ole toista pahempi tai parempi, kaikki te hukutte, tuhoudutte, ellette käänny.
Jeesus siis haluaa kääntää ajatuksia ihmisen omaan elämään ja ihmisen iankaikkiseen kohtaloon. Hän haluaa, että otamme vastuun omasta elämästämme. Hän haluaa, että kohtaamme oman syntimme ja syyllisyytemme ja laitamme välimme kuntoon Jumalan kanssa ikuisuutta varten.
Me kuolemme, kuka milläkin tavalla; sillä ei ole merkitystä ikuiseen kohtaloomme. Mutta me pelastumme tasan yhdellä tavalla, tasan samalla tavalla: uskomalla Jeesukseen. Hänen kauttaan saamme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän. Ilman häntä tuhoudumme. On vain yksi, joka ei ole tehnyt syntiä. On vain yksi, joka on puhdas. Ja se yksi on Jeesus Kristus.
Kaikki muut, kaikki me ihmiset olemme yhtä syntisiä. Joku saa tässä elämässä osakseen enemmän kärsimyksiä kuin joku toinen, mutta se ei johdu hänen synnistään. Varmaa on se, että kärsivää Jumala on erityisen lähellä. Ja suurinta syntiä on rakkaudettomuus ja kovuus. Se, että toisen ihmisen ollessa hädässä ja ahdistuksessa vilkuilemme ja supatamme, mitähän pahaa tuokin on tehnyt.
Miten armotonta ja sydämetöntä on kärsimyksen keskellä osoittaa tuomitsevaa sormea, väittää että kärsimys olisi ihmisen omaa syytä.
Meidän ei pidä yrittää sanoa Jumalan puolesta, miksi joku kärsii. Meillä ei ole vastauksia maailman pahuuteen tai kärsimyksen ongelmaan. Jotkut asiat vain tapahtuvat; jotkut Jumalan tahdosta, jotkut hänen sallimuksestaan. Mutta kaikki on Jumalan hallinnassa. Esim. Jobin Jumala antoi saatanan käsiin, mutta vain ajaksi ja vain tiettyyn määrään asti. Ja kannattaa muistaa mitä Jumala Jobista sanoi! Että ei ole maan päällä hänen vertaistaan, että hän on nuhteeton ja rehellinen mies, hän pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Ja millaisia kärsimyksiä Job saikaan kokea! Niin suuria, että hänen ystävänsä syyllistyivät syyttämään Jobia salaisista synneistä.
Meidät on kutsuttu tukemaan ja lohduttamaan niitä, jotka kärsivät eikä pohtimaan mistä kärsimys johtuu. Meidän tulee taistella meissä asuvaa kovuutta ja rakkaudettomuutta vastaan. Se on meidän suurin haasteemme ja taistelumme tässä elämässä. Siinä meillä on kova työ ja päivittäin urakka. Ajatukset, asenteet, sanat ja teot; kaikki ne kertovat joko meissä asuvasta rakkaudesta tai sen puutteesta.
Kirjeessään tessalonikalaisille apostoli Paavali sanoo, että Jumala itse on opettanut teidät rakastamaan (1. Tes. 4). Onko Jumala opettanut meidät rakastamaan? Vain hän voi meitä opettaa. Rakkaus on Hengen hedelmä.
Kirjeessään filippiläisille (Fil.2) apostoli Paavali kehottaa, ettette ”tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin kuin itseänne ja että katsotte kukin, ei vain omaanne, vaan toistenkin parasta.” Mikä viisas neuvo! Tämäkin kohta lopettaa kaikki puheet alta aikayksikön sitä, että meillä olisi lupa pitää itseämme toisia parempina ja pyhempinä. Meidän on kasvettava pieniksi.
Usko Jeesukseen näkyy ennen muuta armahtavaisuutena ja rakkautena toisia kohtaan. Kasvaminen uskossa on nimenomaan kasvua rakkaudessa. Kasvaminen uskossa on myös lisääntyvää synnintuntoa, mutta ei toisten ihmisten synnin tuntemista, vaan oman synnintunnon. Ja kun oma synnintunto kasvaa, ei ole varaa heitellä kivillä toisia. Mutta uskossa kasvaminen tarkoittaa myös syvenevää armon tuntoa. Kun Pyhä Henki näyttää synnin, hän kirkastaa meille myös armon, ettemme jää epätoivoon. Näin, me syntiset voimme yhdessä ylistää Jumalaa Jeesuksen sovitustyöstä, joka peittää meidät suuret syntimme ja jonka tähden pääsemme kerran taivaaseen.