Rakkaat kristityt!
Meidän aikamme täyttyy viihteestä. Viihdesarjat ja sketsit seuraavat toisiaan. On hyvä, jos elämään kuuluu paljonkin asioita, jotka saavat meidät iloitsemaan ja nauramaan. Me tarvitsemme sitä. Aivan erityisesti me tarvitsemme sitä, että voimme iloita yhdessä läheistemme ja ystäviemme kanssa. Me tarvitsemme leikinlaskua, me tarvitsemme kykyä nähdä arkisessa elämässämme huvittavia puolia.
Mutta me tarvitsemme elämäämme myös toista puolta. Me tarvitsemme myös elämän vakavaa ulottuvuutta. Elämä on välillä otettava vakavasti ja tosissaan. Viihteellä kyllästetty aika usein unohtaa sen. Kaikki ei ole kevyttä. Meidän aikanamme joku ehtisi tehdä Pilatuksen verilöylystä jännittävän ja viihdyttävän elokuvan – samoin kuin tornin kaatumisesta olisi tehty vähintäänkin dokumentti. Mutta, oikeasti elämä ei ole helppoa. Elämään kuuluu yhtenä ulottuvuutena syvyys. Pinnallisuus ja kaiken viihteellistäminen jättää lopulta onton olon.
Evankeliumi kertoi meille siis tänään tilanteesta, jossa Jeesuksen luo tultiin kertomaan Pilatuksen toteuttamasta verilöylystä. Pilatus oli surmauttanut ihmisiä, jotka olivat tulleet Jerusalemiin temppeliin uhraamaan. Jeesus muistutti tuossa kohtaamisessa myös kahdeksastatoista ihmisestä, jotka olivat jääneet kaatuneen tornin alle. Kuinka näin voi käydä? Miksi Jumala sallii?
Kysymys siitä, miksi Jumala sallii pahan tapahtua – ei kysymyksenä ole jäänyt mitenkään historian hämärään. Yhä vielä kysymys tulee vastaan. Ja yhä vielä se jää vastausta vaille. Et saa siihen vastausta tänäänkään. Elämä ei ole yksinkertaista. Vain harva elämän peruskysymys on yksinkertaisen vastauksen päässä tai yksinkertaisesti vastattavissa.
Jeesukselle esitettiin oletus – että verilöylyn tai onnettomuuden uhreiksi joutuneet olisivat olleet muita syntisempiä. Jeesus kuitenkin torjuu tuollaisen oletuksen. Ei elämä ratkea tuolla tavoin yksinkertaisesti. On yllättävää kuinka tuon kaltainen maaginen ajattelu elää edelleen. Ei Jumala ole valvomassa sitä, mitä satut tänään tekemään ja maksa sitten sen mukaisesti. Ei Jumala suostu yleisvastaukseksi meidän kysymyksiimme ja tarpeisiimme. Elämän salaisuudet ovat toisenlaisia – elämän lainalaisuudet ovat toisenlaisia. Jumala on jotain muuta kuin vastaus meille. Hän on elämän perusta – ja sellaisena käsittämätön ja suuri salaisuus.
Jobin kirjassa Elihun puhe Jumalasta on hyvin viisasta:
”Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä liikuttaa?
Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle merkitsee?
Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy?
Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan!
Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat,
ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein.”
Paavali jatkaa vähän samaa teemaa kuullussa Roomalaiskirjeen katkelmassa:
”Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan… Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.”
Elämän mittaan me kohtaamme monenlaisia kipeitä ja vaikeita asioita. Joillekin asioille meillä toki on selityksiä – mutta paljon on sellaista, mikä ylittää meidän ymmärryksemme. Silloin on helppo sysätä syy jonkun muun niskaan. Jos syytä ei voi sysätä toisen ihmisen päälle – voimme sysätä sen vaikka Jumalan niskaan. Miksi ihmeessä on niin?
Sen sijaan voisi olla aiheellista oppia, että me ihmiset tarvitsemme toisiamme. Toki on niin, että tarvitsemme toisiamme yhdessä iloitsemiseen – mutta tarvitsemme toisiamme myös yhdessä kuormien ja elämän kivun kantamiseen. Tarvitsemme kättä, johon tarttua, olkaa johon nojata. Tarvitsemme korvaa kuulemaan – tarvitsemme toistemme ajatuksia pohtimaan ja pysähtymään.
Päivän evankeliumi, sai minut pohdiskelemaan kahta teemaa. Ensimmäinen oli tämä kärsimyksen teema. Mutta toinen oli kysymys: Mistä on käännyttävä ja mihin? Missä kohden olisi mieleni muututtava, asenteiden vaihduttava? Siihen evankeliumi päättyy: ”Yhtä lailla olette kaikki tuhon omia, ellette käänny.” Mistä on käännyttävä ja mihin? Taustalla oleva kreikankielen sana metanoia – tarkoittaa tarkasti mielen muutosta.
Lutherin eräs selitys synnille oli, että synti on käpertymistä omaan itseen. Synti saa meidät pyörimään oman napamme ympärillä. On käännyttävä ulos, pois tuijottamasta omaan napaamme. Pois jopa siitä, että uskomme olisi vain oman itsemme ja tunteidemme ja tunnelmiemme ympärillä pyörimistä. Kristus kutsuu meidät luottamaan Jumalaan – antamaan uskomme hänelle. Ja hän kutsuu meidät rakastamaan toisiamme: Näkemään ja kuulemaan toisiamme, ojentamaan auttavan kätemme sinne, missä sitä tarvitaan.
Jos kyselet tänään, mitä on kääntyminen, voin antaa sinulle yhden neuvon. Käänny sen puoleen, joka tarvitsee lähelläsi apuasi. Käänny yksinäisen puoleen, käänny surevan puoleen, käänny menetyksen kokeneen puoleen, käänny sairaan puoleen… ja osoita rakkauttasi. Vanhat hengelliset opettajat neuvovat uskossa käytännöllisyyteen. Kristus kohdataan kärsivissä ja köyhissä.
Päivän aihe: ”Armahtakaa” – johtaa meidät uskonelämän ytimeen.