Mitä täydellisempi ihminen itse on, sitä paremmin hän sietää ja ymmärtää muiden ihmisten epätäydellisyyttä. Tämän viisauden luin jostain ei niin kovin kauan sitten. Tämä lausahdus sisältää myös pienen piikin. Meillä ihmisillä kun on perussyntinä, kuin salaa itseltämmekin, pitää itseämme hiukan muita parempina ja viisaampina. Me ihmiset myös helposti luokittelemme toisia omien mittapuidemme mukaan. Toisten ihmiset viat ja heikkoudet näyttävät usein suuremmilta kuin omamme. Jeesuskin puhui siitä, kuinka meidän omassa silmässämme on hirsi eli paksu puuparru. mutta kuinka me onnettomat sitten kuitenkin toisia mestaroimme. Mutta siis: mitä täydellisempi ihminen itse on, sitä paremmin hän sietää ja ymmärtää toisten epätäydellisyyttä.
Eli: jos nyt siis elän siinä harhaluulossa, että olen toisia parempi ja viisaampi, niin minun pitäisi osoittaa se toteen ja julki edes oikealla tavalla: Eli sietämällä ja ymmärtämällä toisten heikkouksia ja puutteita. Eli olemalla rakastava, armahtava ja lempeä aina ja kaikkia kohtaan. Noudattamalla apostoli Paavalin kehotusta: älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan nöyryydessä pitäkää toista parempana kuin itseänne. (KR 33/38 Fil. 2:3)
Myös Jeesuksen vuorisaarnan sanoma on, että sitä täydellisempi ihminen on, mitä rakastavammin ja ymmärtävämmin hän jokapäiväisessä elämässään suhtautuu toisiin ihmisiin. Ja tämä suhtautuminen täytyy siis vielä olla aivan vilpitöntä. Ei alentuvaa niin että ”koska minä olen niin pyhä ja hyvä, niin pystyn nyt suhtautumaan näin fiksusti tähän todella epätäydelliseen lähimmäiseen”. Sellainen motiivi kyllä paistaa läpi, se ei ole aitoa.
Vaan se rakastava käytös pitäisi tulla siitä voimakkaasta itseymmärryksestä, että minä olen yhtä puutteellinen ja epätäydellinen kuin toinen toinenkin, ja oikeastaan vielä epätäydellisempi ja siksi minulla ei ole varaa olla töykeä ja ylemmyydentuntoinen.
Löytyykö meistä ihmisistä tällaista Jumalan mielen mukaista asennetta? Löytyykö hänen mielensä mukaista täydellisyyttä? Kaikki muu täydellisyys on kuviteltua. Ymmärrämmekö. että ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa?” (Snl 19: 22 KR 33/38). Ihaninta ei siis Jumalan mielestä ole ihmisen säkenöivä älykkyys tai joku muu piirre, millä hän kyllä voisi helposti tuoda esiin oman etevyytensä. Ei, vaan ihaninta on ”hänen laupeutensa”.
Vetääkö tämä sanattomaksi ja hiljaiseksi? Minut ainakin. Joudumme myöntämään, että niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kaukana Jumalan arvot ovat meidän ihmisten arvoista. Jumala pitää tärkeinä ja tavoiteltavina aivan eri asioita kuin me luonnostaan pidämme. Että meidän ja Jumalan arvomaailmat kohtaisivat, meidän pitää muuttua. Jumalan Sanasta löydämme ne suuntaviitat, johon kannattaa pyrkiä ja josta seuraa hyvää niin omaan kuin toistenkin elämään.
Tämän pyhän otsikko voisi kansankielellä myös olla ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”. Tai tähän pyhään sopisi kertomus koirasta, joka meni peilihuoneeseen. Se haukkui vihaisesti ja kun näki peileistä oman haukkuvan itsensä, se haukkui yhä vihaisemmin ja niin tietysti ne hänen näkemänsä koiratkin tekivät. Jos koira olisi mennyt peilihuoneeseen häntäänsä heiluttaen ja ystävällisesti ynisten, se olisi nähnyt vain ystävällisiä koiria. Miten me katsomme maailmaa ja toisia ihmisiä, niin meitäkin katsotaan ja kohdellaan. Kysymys on siis myös syyn ja seurauksen luonnollisesta laista. Jos toisin on, eli jos saamme kokea ystävällisyyttä, vaikka olemme itse olleet epäystävällisiä, tiedämme kohdanneemme oikealla tavalla lähes täydellisen ihmisen. Hänhän kesti rakastaen meidän epätäydellisyyttämme.
Tämän su tekstit siis puhuvat, ei niinkään anteeksiantamisesta yksittäisissä riitatilanteissa ja tilanteissa, joissa olet mielestäsi tullut kohdelluksi väärin, vaan yleisestä asenteesta elämässä. Eli ns. motosta, millä elämme ja suhtaudumme toisiin.
Jos laitan käteni nyrkkiin ja pidän aina tiukasti kiinni oikeuksistani ja olen nopea paljastamaan toisille heidän virheensä, elämäntyylimme ei tuota siunausta.
Saatamme jopa olla silloin ihminen, jota hiukan pelätään, jonka lähellä laitetaan luukut kiinni.
Jeesus neuvoo, että olkoon elämäntyylinne tällainen: ”Älkää tuomitko niin ei teitäkään tuomita. Päästäkää vapaaksi niin teidätkin vapautetaan. Antakaa niin teillekin annetaan.”
Anthony de Mello on kertonut tarinan jalokivestä. Kertomus kuuluu näin: ”Vaeltava kerjäläismunkki saapui kylän liepeille ja asettui puun alle yöpymään. Äkkiä kylästä juoksi hänen eteensä mies, joka huusi: Kivi! Jalokivi! Anna minulle heti kallisarvoinen jalokiveni!
Mikä kivi? kerjäläismunkki kysyi. Viime yönä Herra Shiva ilmestyi minulle unessa, kyläläinen kertoi. Hän sanoi, että jos menisin kylän liepeille iltahämärissä, löytäisin kerjäläismunkin. Häneltä saisin jalokiven, joka tekisi minut rikkaaksi koko loppuelämäni ajaksi.
Kerjäläismunkki kaiveli pussiaan ja veti esille kiven. Hän varmaankin tarkoitti tätä kiveä, munkki sanoi ja ojensi sen kyläläiselle. Löysin sen metsäpolulta muutama päivä sitten. Voit aivan hyvin saada sen.
Mies tuijotti kiveä ihmeissään. Se oli lähes ihmisen pään kokoinen timantti, todennäköisesti suurin, mikä maailmasta löytyi. Hän otti timantin ja meni pois. Koko yön hän pyöri valveilla vuoteellaan. Seuraavana päivänä hän meni aamun koittaessa kerjäläismunkin luo ja anoi: Anna minulle sitä rikkautta, jonka avulla voit antaa pois tällaisen timantin noin huoletta.” Näin Mello.
Luopuminen, omastaan antaminen ja jakaminen edellyttää epäitsekästä mieltä ja uskallusta. Se vaatii myös harjoittelua. Mutta sen pitäisi olla aivan normaalia käytöstä Jeesukseen uskovalle. Armahtava mieli ja omastaan antaminen on Jumalan mielen mukainen tapa elää. Sellainen tyyli tuo siunausta toisille ja tekee onnelliseksi myös meidän itsemme.
Omastaan antamisen taustalla on ajatus, että se mitä minulla on, ei olekaan minun omaani, vaan Jumalan minulle antamaa ja se on minulla vain lainassa, ja että Jumala on uskonut sen minun haltuuni, että käyttäisin sitä hänen kunniakseen ja toisten hyväksi.
Mistä puhun, kun puhu omastaan antamisesta? Puhun siitä, että saamme, meillä on ilo, antaa varoistamme Jumalan valtakunnan työhön ja ihmisille, jotka joutuvat elämään puutteessa ja köyhyydessä. Kymmenysten antaminen Jumalan valtakunnan työhön on hyvä tapa. Puhun myös oman aikamme antamisesta. On todella harvoja asioita, joilla kaikilla on päivässä yhtä paljon. Sellainen asia on aika, kaikilla ihmisillä ympäri maailman, köyhillä ja rikkailla, on saman verran tunteja päivässä, se 24h. Miten me käytämme aikaamme?
Puhun myös taitojemme ja lahjojemme käyttöön laittamisesta toisten hyväksi. Aivan jokainen voi olla siunaukseksi toisille oman olemukseksensa ja elämänsä kautta.
Jeesus on kertonut meille tänään moton, miten kannattaa elää. Mutta hän kertoo myös, millainen on Jumala. ”Olkaa valmiit armahtamaan niin kuin teidän Isännekin armahtaa.”
Itse asiassa tämän evankeliumitekstin riemullisimmat ja lohdullisimmat sanat ovat nuo kolme sanaa: Teidän Isännekin armahtaa. Meillä todella on Jumala, joka armahtaa! Ilouutinen on, että Jumala armahtaa meitä armottomia. Siinä on meidän onnemme ja autuutemme. Jeesuksen tähden Jumala ei ole pelottava, pyhä Jumala, joka vaatii meiltä täydellisyyttä, vaan Jeesuksen täydellisyyden tähden me, jotka luulemme olevamme täydellisiä, saamme niin tuon harhaluulomme kuin sitten epätäydellisyytemme, jota synniksi kutsutaan, anteeksi.
Ja kun epätäydellisyytemme ja syntisyytemme vihdoin valkenee meille ja tulee aika ajoin hyvinkin masentavan todeksi itsellemme, sen ei tarvitsekaan syöstä meitä epätoivoon, koska ”Teidän Isänne armahtaa!. Eli Jumala armahtaa meidät ja rakastaa meitä juuri niin epätäydellisinä kuin me olemme.
Jumala näki epätäydellisyytemme jo kauan ennen meitä, jos syntiinlankeemuksessa. Meidän epätäydellisyytemme tähden Jeesus tuli.
On siis vain yksi oikeasti täydellinen, Jeesus, samaan aikaan Jumalan Poika ja ihminen. Hän sietää meitä epätäydellisiä, eikä vain siedä, vaan ymmärtää ja rakastaa. Mellon kertomuksen mukaan Jeesus on myös se suurin ja arvokkain jalokivi, josta Jumala luopui tehdäkseen meidät rikkaiksi, taivaskelpoiseksi. Hänet Jumala lahjoittaa meille, jokaiselle joka tahtoo ottaa sen vastaan, se tarkoittaa, joka uskoo häneen.
Tuo jalokivi Jeesus on niin arvokas, että sen kautta saamme kerran omistaa sen suurimman rikkauden, pääsyn taivaan kotiin.