1.
Rakas Pyhän Marian seurakunta! Kokoonnumme periaatteessa aina silloin messuun, kun Kirkko viettää hengellistä juhlaa eli sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapyhinä. Niiden myötä elämme todeksi Jumalan suuria pelastustekoja, niitä, joita Hän on maailmassamme historian kuluessa tehnyt.
Erityisesti muistamme sitä armoa, jota Hän on osoittanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme ja Vapahtajassamme. Kun uskossa elämme Hänen pelastustekojaan ja opetuksiaan todeksi, niistä tulee myös meidän elämäämme kantava voima. Ne johdattavat meitä luottamaan Jumalaan ja rakastamaan lähimmäisiämme Pyhän Hengen voimassa ja Jeesuksen jalanjäljissä. Lopulta ne johdattavat meidät Taivaan kotiin.
Eilen teimme kuitenkin poikkeuksen. Emme viettäneet juhannuspäivää Posellissa. Emme täällä yhdessä muistaneet P. Johannes Kastajaa, joka kulki Jeesuksen edellä valmistaen Hänelle tietä ja myös kastaen Hänet.
Toivottavasti silti muistimme, että myös juhannus on kirkollinen eikä vain maallinen, vuoden kiertoon liittyvä juhla. Juhannusta vietetään silloin, kun aurinko on korkeimmillaan eikä oikeaa yötä ole. Sitä kuitenkin pidetään myös Johanneksen syntymäpäivänä. Siitähän se on nimensäkin saanut.
Samalla se viittaa vielä paljon merkittävämpään syntymäpäivään. Se on silloin, kun aurinko tuskin nousee horisontin yläpuolelle. Juhannus viittaa Häneen, jota Johannes osoittaa ja josta hän sanoo: Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit. Juhannus Jeesuksen edeltäjän, Johanneksen syntymäpäivänä viittaa meidän Herramme Jeesuksen pyhään syntymään, jonka muistoa vietämme jouluna. Keskellä suven kirkkautta juhannus paljastaa sydämemme pimeyden ja synnin vallan ja ajaa meidät etsimään apua Joulun Lapselta, synnin ja kuoleman Voittajalta.
2.
Jeesuksessa todellinen valkeus tuli syvän pimeyden keskelle. Johannes sen sijaan vasta todisti tulevasta valkeudesta.
Sen hän teki lakia saarnaamalla. Johannes oli parannuksen saarnaaja. Näin hän puhui tai paremminkin huusi oman aikansa hengellisen vallan haltijoille kastaessaan Jordanilla ihmisiä parannuksen kasteella:
Te kyykärmetten sikiät, kuka teitä neuvoi pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkäät siis parannuksen soveliaita hedelmiä. Ja älkäät ajatelko itsellenne sanoa: Abraham on meidän isämme. Millä minä sanon teille: Jumala voi näistä kivistä Abrahamille lapset herättää. Mutta jo myös on kirves pantu puiden juurelle: sentähden jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja tuleen heitetään. (Matt. 3:7-10)
Jeesus puolestaan arvosti kovasti Johannesta. Näin Hän sanoi tästä sukulaisestaan äitinsä puolelta:
Sillä minä sanon teille: niiden seassa, jotka vaimoista syntyneet ovat, ei ole yhtään suurempaa prophetaa kuin Johannes Kastaja. (Luuk. 7:28)
Senkin me kuitenkin muistamme, kuinka Johanneksen lopulta kävi. Myös sitä muistellaan juhannuksena.
Johannes astui liian isoille varpaille saarnatessaan myös kuninkaalle, mikä oli oikein, mikä väärin, mihin hänellä oli lupa, mihin ei. Sen tähden Johannes kielsi kuningasta pitämästä veljensä vaimoa. Tämä taas suuttui verisesti tästä nuhtelusta. Ei riittänyt, että kuningas hänen, Herodiaan, tähden antoi vangita Johanneksen. Sen lisäksi, sopivan tilanteen tullen ja kuninkaan ollessa hilpeällä tuulella hyvässä seurassa ja Herodiaan tyttären tanssiessa hänelle, Herodias onnistui saamaan Herodekselta lupauksen antaa tytölle minkä lahjan tämä ikinä halusi ja tytär pyysi äitinsä neuvosta vangitun Johannes Kastajan päätä.
Niin myös tapahtui. Kuningas ei voinut toimia vastoin lupaustaan. Johannes mestattiin, koska hän oli saarnannut lakia myös ruhtinaalle ja tämän elämänkumppanille eikä vain niille, jotka ennestään tiesivät olevansa kelvottomia Jumalan edessä. Totuuden puhuja menetti henkensä. Semmoinenkin voi olla juhannuksen sanoma.
3.
Mutta kuinka tämä kaikki sopii siihen, mitä Jeesus opettaa päivän evankeliumissa?Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi! Kuinka Jeesus voi arvostaa Johannesta, joka eilen saarnasi ankaraa lakia? Sillä tänään Hän kieltää tuomitsemisen!
Jeesukselle itselleen se oli tietenkin sallittua, sillä Hänelle ei kukaan voinut sanoa: Pata kattilaa soimaa! Paranna ensin itsesi ja tule vasta sitten kertomaan meille, kuinka meidän olisi elettävä!
Jeesuksella ei ollut mustaa kylkeä. Hänen ei tarvinnut ottaa roskaa silmästään voidakseen sanoa kuulijoilleen, että heidän silmissään oli kokonainen risukasa. Jeesuksen kuulijat eivät voineet vastata Hänen nuhteisiinsa: Hei, älä tuomitse! Mehän olemme kaikki syntisiä!
Sillä Jeesus ei ollut syntinen. Hän oli kyllä sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Synnistä Hän ei silti mitään tiennyt. Meidän syntimme luettiin Hänen syykseen, ja meidän taakkamme oli Hänen harteillaan, mutta Hän itse ei ollut syntinen.
Jeesusta ei siis koske se, mitä Hän tämän päivän evankeliumissa sanoo meille. Mutta entä Johannes? Johannes ei ollut synnitön. Hän oli saman perisynnin alainen kuin me, sinä ja minä.
Miksi Jeesus siis kehuu Johannesta, vaikka Johanneksen virka oli tuomita syntisiä tai ainakin julistaa heille ankaraa lakia? Entä P. Paavali? Löydämme Paavalin kirjeistä melkoista lain saarnaa ja tuomion sanoja niille, jotka vähät välittävät Jumalan tahdosta, tai niille, jotka yrittävät oman pyhyytensä avulla päästä taivaaseen. Eikä Jeesus sano myöskään Paavalille, ettei tämä saisi tuomita. Päinvastoin: meillä on esimerkiksi Paavalin meille välittämä ankara Herran käsky. Se koskee saarnavirkaa, joka on seurakunnassa tarkoitettu vain siihen valituille ja kutsutuille miehille.
4.
Ja jos ajattelemme Vanhan testamentin profeettoja, mitä muuta hekään tekivät, kuin saarnasivat lakia ja tuomion sanoja uskottomalle kansalle, joka luopui Jumalasta ja sorti heikkoja ja köyhiä lähimmäisiä! Myös Uuden testamentin läpäisevät Jumalan ankarat sanat pyhien apostolien kautta niille, jotka vääristävät oikean uskon ja vähät välittävät Jumalan rakkauden laista. Kehotetaanpa jopa antamaan uppiniskainen, karkeassa synnissä elävä seurakuntalainen Saatanan haltuun, jotta hänen sielunsa pelastuisi katumuksen ja parannuksen kautta.
Ja Jeesus itse antaa meille ohjeet, kuinka toimia sellaisen seurakuntalaisen kanssa, joka ei tahdo tunnustaa syntiään, jolla hän rikkoo uskonveljeä tai -sisarta vastaan: häntä on ensin nuhdeltava, jotta hän tekisi parannuksen. Jos hän ei kuitenkaan kuule edes seurakuntaa, häntä pitää kohdella kuin pakanaa ja publikaania eli käytännössä hyljätä hänet pelastavan seurakuntayhteyden ulkopuolelle.
Mutta silti Herra Jeesus sanoo tänään meille: Älkäät tuomitko! Kuinka siis nämä kaksi vastakkaiselta tuntuvaa opetusta voivat sopia yhteen?
Kyllä ne voivat sopia ja sopivatkin yhteen. Sillä ei vain maallisilla tuomareilla ja poliisilla ja jopa lasten vanhemmilla ole oikeus ja velvollisuus sanoa niille, jotka rikkovat lakia, että he tekevät väärin ja myös tuomita heidät rikkomuksista säädettyihin rangaistuksiin. Sama oikeus ja raskas velvollisuus saarnata lakia ja varoittaa iankaikkisesta kadotuksesta niitä, jotka rikkovat Jumalan lain tai julistavat väärää oppia, on niillä, jotka on Kirkossa kutsuttu ja asetettu kaitsijan virkaan tai, niin kuin P.Johannes Kastaja, profeetaksi puhumaan ihmisille Jumalan sanoja.
5.
Virassa oleva ei kuitenkaan puhu omissa nimissään. Minäkään en puhu saarnastuolista mitään oman henkilökohtaisen uskoni perusteella enkä hengellisen kilvoitukseni valtuuttamana. En edusta itseäni, en sitä ylen määrin heikkoa ja syntistä veli Marttia, joka kasteen ja uskon perusteella olen. En edusta itseäni enkä yritä esitellä omaa uskoani enkä elämänvaellustani – onneksi. Sen sijaan edustan Kristusta, jonka sanoja minut on kutsuttu ja vihitty julistamaan ja jonka suuna ja käsinä virassani toimin.
Niin myös kaikki ne, joille on annettu julkisen saarnaamisen ja seurakunnan kaitsennan virka, on valtuutettu ja heitä suorastaan käsketään saarnaamaan julkisesti ja yksityisesti synti synniksi ja nuhtelemaan siitä iankaikkisen kadotuksen uhalla. Sama koskee vääriä oppeja, joista heidän on vakavasti varoitettava seurakuntaa. Tämä kaikki heidän on pelkäämättä tehtävä siitä riippumatta, minkälainen julkisuuden kuoro huutaa silmät ja korvat täyteen sitä Herramme lausetta, jonka luimme tämän päivän evankeliumista: Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
Mutta mitä Herra sitten oikein tarkoittaa sanoessaan niin? Ei kai Hän turhia puhu?
Ei todellakaan! Jeesus ei koskaan saarnaa mitään turhaa eikä väärää. Ja jos jokin on tarpeellista puhua juuri meille, kristityille, niin se, mitä tänään kuulimme:
Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi: älkäät sadatelko, ettei teitä sadateltaisi: anteeksi antakaat, niin teille anteeksi annetaan. Antakaat, ja teille annetaan: hyvän mitan, likistetyn ja sullotun ja ylitsevuotavan he antavat teidän helmaanne; sillä juuri sillä mitalla, jolla te mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman.
6.
Tämä koskee myös ja erityisellä tavalla meitä pappeja. Jos me nimittäin hoidamme virkaamme sokeina omalle pahuudellemme ja näkemättä niitä suuria syntejä, sydämen kovuutta ja omahyväisyyttä, jotka asuvat meissä virastamme riippumatta – silloin Jeesuksen tuomio väärille tuomitsijoille osuu myös meihin. Se osuu meihin sittenkin, vaikka toimisimme muodollisesti oikein ja saarnaisimme lakia oikeista asioista. Katumattomuutemme ja sydämemme kovuus ei tosin tee tyhjiksi niitä sakramentteja, joita toimitamme, eikä sanaa, jota julistamme, jos vain sen sisältö on yhtäpitävä Raamatun kanssa. Me itse kuitenkin saamme siitä rangaistuksen emmekä armopalkkaa, joka muuten kuuluu Herran työn uskollisille tekijöille.
Ja ilman muuta Herran käsky ja kehotukset päivän evankeliumissa koskevat meitä kaikkia yksityisinä kristittyinä ja aivan erityisesti tilanteessa, jossa Jeesus saarnaa päivän evankeliumin. Siinä on nimittäin kyse Jeesuksen seuraajista, jotka joutuvat vainon kohteeksi, joista puhutaan pahaa, joita syrjitään ja kohdellaan huonosti. Jeesus kieltää meitä antamasta samalla mitalla takaisin. Jeesus kieltää lausumasta lopullista kadotustuomiota edes pahimmasta pilkkaajastamme.
Miksi Hän tekee niin? Sen tähden, että Hän yksin on tämänkin käskyn täydellisesti täyttänyt. Hän ainoana osasi koko sydämestään rukoilla niidenkin puolesta, jotka naulitsivat Hänet ristille.
Me sen sijaan olemme pohjimmiltamme samanlaisia syntisiä kuin ne, jotka meitä lyövät tai myös ne, jotka yrittävät väärällä opilla kukistaa oikean uskon. Ainoa ero välillämme on siinä, että me olemme pelkästä armosta saaneet Jumalalta suuret syntimme anteeksi, mutta he eivät eivät vielä.
7.
Sen tähden tuomarin on kyllä tuomittava murhamies linnaan ja varas sakkoihin. Sen tähden myös saarnaviran haltijoiden on saarnattava ankaraa lakia ja paljastettava väärät opit. Kosto on kuitenkin Jumalan. Hän yksin myös lopullisesti päättää siitä iankaikkisesta kohtalosta, joka olisi meillekin kauhea, ellei Hän armahtaisi meitä Pojassaan. Ja sen Hän kyllä tekee, sen Hän varmasti tekee, kun käännymme syntisinä Hänen puoleensa.
Ja jos niin teemme, silloin emme enää ole sokeita sokeain taluttajia. Silloin olemme niitä, jotka vain vaivoin näkevät lähimmäisen silmässä olevan roskan, koska omassa silmässä oleva malka vie näkökentästä suuren osan. Siinä on kiire ensin itse Suuren Lääkärin vastaanotolle, synnintunnustukseen ja synninpäästöön. Vasta sitten voi yksityisesti tai myöskään saarnavirassa suuren arkuuden vallassa lähteä auttamaan lähimmäistä, jolla myös on vikaa silmissä, ja sydämessä.
Silloin voi käydä niin, että meistä ei onneksi tule niitä, jotka vähät välittävät synnistä, kun me kerran kaikki olemme syntisiä, ei niitä, jotka antavat lähimmäisen rauhassa mennä siihen saman helvettiin, johon itse olisimme matkalla, ellei Herra olisi meitä auttanut. Sen sijaan meistä voi tulla niitä, jotka tunnetaan lahjomattomasta totuudellisuudesta, mutta sitäkin suuremmasta, armahtavasta rakkaudesta. Silloin meidän seurakuntamme voisi olla se, jossa Jumalan pyhä laki ja Hänen ihana evankeliuminsa ovat oikeassa suhteessa toisiinsa niin, että ankarinkin lain saarna on lopulta rakkaudessa johdattamassa syntisiä Herran Jeesuksen luo, Hänen ainoan, jolla on täydet valtuudet sekä pelastaa että tuomita, mutta joka tuli ihmiseksi ja ristiinnaulittavaksi sitä varten, että jokainen, joka Häneen uskoo, pelastuisi, saisi syntinsä anteeksi ja pääsisi iankaikkiseen elämään. Amen.