”Anna minulle armahduksesi. Ole minulle Rafaelin enkeli”. Mitä lauluntekijä mahtaakaan tarkoittaa tässä ”armahduksella”? Sanoja ”armahtaa” ja ”armahdus” käytetään niin Raamatussa ja kirkollisissa yhteyksissä kuin muussakin kielenkäytössä. On siis tarpeen avata näitä käsitteitä.
Päivän evankeliumissa on samoja piirteitä kuin Jeesuksen Vuorisaarnassa. Luukkaan evankeliumissa onkin vastaava, lyhyempi opetuspuhe, Kenttäsaarna. Molemmissa on yhteisiä aiheita kuten autuaaksi julistukset ja Jumalan lain selitys. Päivän evankeliumin ensimmäistä jaetta vastaa Vuorisaarnassa lähinnä tämä: ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan” (Matt. 5:7).
”Armahtaa” … mitä se on? Synnintunnustuksissa ja -päästöissä vaihtelevat ajatukset: Jumala antaa synnit anteeksi. Jumala armahtaa syntisen. Sanaa armahtaa käytetään joskus myös merkityksessä poistaa tai lykätä rangaistus tai vapauttaa.
Mutta ”armahtaa” voi tarkoittaa myös antaa hädän- tai puutteenalaiselle mitä hän tarvitsee, vaikkapa ruokaa nälkäiselle, hoitoa sairaalle jne. – joka tapauksessa jotakin hyvää. Jumalan kädestähän tulee lopulta kaikki hyvä, niin ajallinen kuin ikuinenkin. Koska tämä maailma on Jumalan luoma, ajallinen hyväkin voi olla palvelemassa meille tarkoitettuja ikuisia päämääriä.
Armahtaminen tarkoittaa myös ihmisen hyväksymistä – silloinkin, kun ei voi hyväksyä hänen tekojaan. Täyden ihmisarvon tunnustaminen ja hänen tekojensa moitittavuus voivat olla samanaikaisesti voimassa. Valitettavasti nämä kaksi tahtovat vain mennä keskusteluissa ja puheissa sekaisin.
”Armahtaa” tulee sanasta ”armo”. Armo puolestaan merkitsee Jumalan suosiollista mielenlaatua, hänen sulaa hyvyyttään ja laupeuttaan. Armahtaminen on armon osoittamista. Armo-sanalle toimii suomen kielessä sanaleikki, joka sisältää totuuden. A, R, M, O – ansaitsematonta rakkautta meidän osaksemme. Kun Jumala antaa jotakin armosta, hän antaa lahjana, ilman vastaanottajan omia ansioita tai omia tekoja, sille, joka uskoo. Ja onhan uskokin Jumalan lahjaa ja tekoa meissä. Armosta Jumala antaa synnit anteeksi ja kerran ikuisen elämän. Armosta Jumala hyväksyy yhteyteensä meidät, vaikka olemme perisynnin turmelemia. Armo saa meissä aikaan myös uutta, Jumalan tahdon mukaista elämää.
Jumalan armo on ennättävää. Armoa on jo se, että Jumala antoi Poikansa syntyä ihmiseksi, sovittamaan ihmisen synnit ristinpuulle naulittuna. Kuka ikinä uskoo häneen, saa synnit anteeksi ja puhtaan omantunnon. Jeesuksen ylösnousemus on vakuutena siitä, että hänen kuolemansa ei ole tappio, vaan Jumalan pelastava teko. Koko ihminen, ruumis mukaan lukien, on lunastettu vapaaksi synnin ja kuoleman vallasta. Kirjoittaahan apostoli Paavali, ”ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta” (1. Kor. 15:50). Mutta armo riittäisi koko ihmiskunnalle.
Kasteessa meidät on liitetty Jeesukseen ja kaikkiin lahjoihin, jotka hän on valmistanut ristillä kuollessaan ja ylösnoustessaan. Kasteessa varattu henkilökohtainen armo riittäisi koko elämän ajaksi. Kun uskomme, saamme tähän perustuen synnit anteeksi, Jumala hyväksyy meidät yhteyteensä, nousemme uuteen elämään ja kerran taivaan kirkkauteen. Ylösnousemuksessa saamme kirkastetun ruumiin, jossa ei ole mitään vajaata – ei perisyntiäkään.
Jumala armahtaa. Miten me ihmiset? Meidänkin tulee armahtaa toisiamme: antaa toisillemme anteeksi, hyväksyä toinen ihmisenä – erilaisena ja rikkoneenakin – antaa hänelle täysi ihmisarvo riippumatta siitä, ovatko hänen tekonsa moitittavia vai ei. Tämä yhtäläinen ihmisarvo perustuu, ei meidän omiin ansioihimme tai tekoihimme, vaan siihen, että Jeesus on kalliilla verellään lunastanut meidät jokaisen. Kaikin tavoin meidän tulee myös osoittaa laupeutta hätää ja puutetta kärsiville ja auttaa heitä – jakaa niitä lahjoja, joita olemme itse saaneet. Päivän evankeliumissa sanat ”niin kuin” ilmaisevat, että ihmisten välinen armahdus on ikään kuin pienoismalli Jumalan armahduksesta. Meitä käsketään heijastamaan Jumalan armahtavaa rakkautta tässä armottomassa maailmassa.
Mutta miten kykenemme armahtamaan – eikä vain ulkonaisesti vaan koko sydämellä? Erityisesti meitä koetellaan vaikeissa oloissa ja silloin, kun itseämme on kohdannut vääryys. Jos emme armahda toisiamme, niin kuin Jumala tahtoo, teemme syntiä. Se, että emme anna anteeksi, katkeroittaa meitä. Mutta Jeesus on tältäkin osin sovittanut meidät. Tähän perustuen saamme synnit anteeksi, kun uskomme. Jeesuksen tähden Jumala armahtaa meidät, kelpaamme hänelle ja olemme matkalla hänen luokseen. Hän ei lue syntejämme syyksi vaan Kristuksen puhtauden hyväksemme. Vakuudeksi siitä, että kelpaamme Jumalalle, hän lahjoittaa meille Pyhän Hengen ja Hengen myötä sisäisen rauhan. Saamme myös uutta rakkautta ja voimaa antaa toiselle anteeksi. Me voimme armahtaa, koska Jumala on ensin armahtanut meitä.
Päivän evankeliumi mainitsee muutamia esimerkkejä toistemme armahtamisesta: tuomitsematta jättäminen, syylliseksi julistamatta jättäminen, vapauttaminen, antaminen, oikea arvostelu, oikea nuhtelujärjestys.
Huomaamme, että Luukas, samoin kuin Matteus, kirjoittavat nämä elämänohjeet uuden elämän näkökulmasta. Jos nimittäin ei ole uutta, Jumalan tahdon mukaista elämää, ei ole uskoakaan – uskoa, jonka kautta pelastumme armosta. Noissa ohjeissa ei siis ole armon ehtoja, vaikka kirjaimellisesti lukien niin saattaisi päätellä. Niin Vuorisaarna kuin Kenttäsaarnakin sisältävät käskyjä, jotka asettavat meidät katuvan syntisen paikalle. Mutta juuri sellaisen Jumala voi ja tahtoo armahtaa. Armonkerjäläiselle on luvattu valtava lahja. Tämä lahja on valmistettu Vapahtajamme ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Armo on armoa meille syntisille. Jeesuksen tähden Jumala on armollinen.
Itsessämme olemme sokeita Jumalan valtakunnassa. Emme kykene omin voimin tahtomaan tai tekemään Jumalan tahtoa. Mutta rukouksemme on, Jaakko Löytyn laulun sanoin: ”Armollinen Jumala, sokeaa taas taluta”. Tähän pyyntöön Herra vastaa: ” – älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! … Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni” (Jes. 41:10). Kun Herra itse saa meitä taluttaa, silloin meillä on myös voima ja taito taluttaa toista kanssakulkijaa.
Tällä toiviomatkallamme nousemme nyt tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme: