”Kirkko auki. Church open.”
Tämä on uusi tilanne minulle. Tämä on ensimmäinen saarnani tässä saarnatuolissa. Olen kyllä silloin tällöin toimittanut torstaiehtoollisen tuolla alttarilla mutta tänne en ole ennen kiivennyt.
Olo on kuin sillä rovastilla joka oli valittu työhön uuteen seurakuntaan. Hän ajeli kohti uutta seurakuntaansa. Oli talvi, tie luminen ja keli liukas.
Rovastimme ohitti uuden seurakunnan rajan. Hän hyräili vanhaa hengellistä laulua: ”Yhtehenkö tulla saamme tuolla puolen Jordanin..” Hän mietti mielessään mitenkä uusi seurakunta hänet mahtaa ottaa vastaan. Hän ajatteli kyllä mitäpä muutakaan voisi olla kuin oma itsensä.
Yht’äkkiä rovastimme huomasi tien vieressä kyltin. Siinä luki: ”Teitä ei suolata täällä.”
Hänen kasvoilleen tuli huolestunut ilme. Vaistomaisesti hän hellitti kaasujalkaa ja hidasti vauhtia. Mutta sitten iloinen virne levisi hänen kasvoilleen. ”Teitä ei suolata täällä.” Voisiko tuo tarkoittaa minuakin? Ehkäpä minut otetaan täällä hyvin vastaan. Ja matka jatkui talvisen maiseman halki.
”Teitä ei suolata täällä.” Voisiko tämä juttu liittyä tämän päivän evankeliumiin? Ja mitä Markuksen evankeliumin katkelmalla on sanottavaa meille täällä Aleksanterin kirkossa?
Markuksen tallentamassa tapahtumassa opetuslapset olivat tiukkoina. He halusivat pitää rajan siinä kuka sai toimia Kristuksen nimissä ja kuka ei. Näin pahoja henkiä karkottanut sai tylyn vastaanoton. ”Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Opetuslapset halusivat pitää ohjat itsellään. Joku järjestys olla piti. Piti kuulua ”meihin” jotta saattoi vedota Kristuksen voimaan.
”Hän ei kuulu meihin.” Kuka ja ketkä Markuksella oli mielessä kun hän kirjoitti tämän? Ketkä olivat ”meitä” ja ketkä ”heitä”?
Jo varhaisten Jeesuksen seuraajien kesken vedettiin rajaa siinä ketkä kuuluivat joukkoon ja ketkä eivät. Oli niitä jotka vetivät rajan tiukalle siinä miten Mooseksen lain määräyksiin tuli suhtautua. Erityisesti juutalaisesta taustasta tulleet pitivät tärkeänä ympärileikkausta ja sapatin oikeaa viettoa. Tällöin muusta taustasta tulleet eivät kelvanneet mukaan. Kreikkalaisperäiset kristityt uhkasivat jäädä kirkon ulkopuolelle.
Tähän kaikenlaisille Jeesuksen seuraajille kirjoittanut Markus löysi Jeesuksen opetuksen: ”Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.”
Tämä Jeesuksen opetus avasi tien Jumalan valtakuntaan myös pakanoille. Pelastukseen ei vaadittu lain ohjeiden pikkutarkkaa noudattamista. Elämän ohjenuoraksi riitti rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tähän tiivistyivät laki ja profeetat.
Evankeliumi Kristuksen hyvyydestä ei ollut vain luvattuun kansaan kuuluneita varten. Se oli kaikkia varten. Markuksen hengenheimolainen Paavali muotoili asian näin (Gal. 3:28): ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Paavali ja Markus laittoivat kirkon ovelle kyltin: ”Tervetuloa! Teitä ei suolata täällä.”
Kun lukee Markuksen evankeliumia, tulee tuntu että opetuslasten asenteessa vetää tiukkaa rajaa oli kyse inhimillisestä vallanhalusta. Opetuslapsilla oli tarve määritellä kenellä olivat Jumalan valtakunnan avaimet.
Päivän evankeliumin edellä Markus kertoo keskustelusta jonka Jeesus kävi opetuslastensa kanssa. Nämä olivat väitelleet siitä, kuka heistä oli suurin (Mark. 9:33-37).
Jeesus totesi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija.”
Sitten hän asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi:
”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt.”
Tässä Jeesus määritteli oikean vallankäytön ja antoi siitä esimerkin. Joka asettuu pienen asemaan, saa lähelleen itsensä Kristuksen. Joka ojentaa janoiselle lasin vettä, hän tekee sen itse Vapahtajalle.
Mitä teet lähimmäiselle, sen teet itse Kristukselle. Tämä tulee ilmi toisaallakin evankeliumeissa. Matteus kirjoittaa: ”Kaiken minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle.”
Jeesus laajentaa tämän yleisperiaatteeksi Kultaisessa säännössä: ”Minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille. Samasta Paavali totesi (Gal. 6:7-8): ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.”
Ketä ja mitä varten kirkko on? Olemmeko vain toisiamme varten? Onko vain meillä oikea usko jotta voimme toimia Jeesuksen nimessä?
Näinhän Markuksen seurakunnassa jotkut näyttivät ajattelevan.
Jeesus osoitti toisen, avaramman tien. ”Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne.” Tämä opetus on myös meille.
Kun kuljen arkisin tämän kirkon ohi, minulle tulee hyvä mieli. Ovella ei tosin lue: ”Teitä ei suolata täällä.” Mutta vähän samaan suuntaan: ”Kirkko auki.” Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä sama englanniksi: ”Church open.” Vapaaehtoiset eivät katso uusiakaan sisään astujia karsaasti vaan hymyilevät ja toivottavat tervetulleiksi. He tarjoavat kupin teetä tai kahvia korpun kera. Lapset, nuoret, elämän murjomat, kaikille kirkon ovi on auki. Kaikkia Jumalan hyvyys ympäröi täällä.
”Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.” Eikö tämä ole se malli johon Jeesus omiaan ohjasi ja ohjaa edelleen? Voisiko se rohkaista meitä elämään avoimin mielin reilusti kristittynä ja ottamaan avosylin vastaan heidät jotka hapuilevat Jumalaa kohti ja jotka avaavat arasti kirkon oven?