Missä kulkevat kristillisen yhteyden rajat?
Kenen tai keiden toimintaa me voimme olla siunaamassa?
Kuka kuuluu meihin, kuka heihin?
Tällaisia kysymyksiä eivät mieti vain nykyajan kristityt vaan
jo ensimmäiset opetuslapset. Ne ovat siis aina ajankohtaisia
ja tärkeitä kysymyksiä.
Luulen että moni nykypäivän kristitty olisi valmis venyttämään
rajan aika kauas: Eiköhän meidän pitäisi hyväksyä kaikki
mahdollinen toiminta, jossa puhutaan Jumalasta!
Emmehän me saa olla suvaitsemattomia!
Raja-aidat pois ja kaikki vaan yhdessä toimimaan.
Näin me rakastamme toisiamme ja annamme maailmalle hyvän
todistuksen Näin kuulee usein sanottavan.
Ja kyllähän Jeesuskin yllätti opetuslapset avarakatseisuudellaan.
Opetuslapset olisivat halunneet asettaa tiukkoja rajoja:
Vain MEIDÄN seuraajamme saavat toimia.
Vain MEIDÄN porukkaan kuuluvien työtä me siunaamme.
Eikö niin, Jeesus?
Vapahtajan vastaus tyrmäsi heidät:
Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan joka tekee voimallisen teon
minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme
– Tämä oli yksi niistä kerroista, jolloin ihmisten rajoittuneisuus
joutui vastatusten Kristuksen rajoittamattomuuden kanssa.
– Jeesus ei jää ihmisten ahdasmielisyyden vangiksi
Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.
Ei Jeesuskaan sanonut, että hyväksykää kaikki mahdollinen
hengellinen toiminta. Ensimmäisten kristittyjen ei tullut hyväksyä
edes kaikkea JEESUKSEN nimessä tapahtuvaa toimintaa.
Siitä esimerkkinä kerrotaan Apostolien teoissa juutalaisista
loitsijoista eli henkien manaajista, jotka rupesivat lausumaan
Herran Jeesuksen nimeä niiden yli, joissa oli pahoja henkiä.
Nämä manaajat sanoivat: Minä vannotan teitä sen Jeesuksen
kautta, jota Paavali julistaa (Ap.t. 9:13).
Pahat henget eivät kuitenkaan olleet huijattavissa.
Ne näkivät, että nuo manaajat vain suullaan toistelivat Jeesuksen nimeä,
mutta heidän sydämensä oli kaukana Vapahtajasta.
Siksi nuo paha henki sanoi loitsijoille: Jeesuksen minä tunnen
ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä(s) te olette.
Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi noiden manaajien kimppuun,
voitti heidät toinen toisensa perään ja runteli heitä,
niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä talosta (Ap.t. 9:14-16).
Koska loitsijat eivät olleet Kristuksessa, eivät eläneet uskossa Häneen,
eivät olleet Vapahtajan haavojen suojissa,
paha henki voitti heidät.
Tämä on vakava muistutus meille siitä, miltä pohjalta yksinomaan
voidaan hengellistä työtä tehdä. Ei riitä, että puhutaan Jumalasta.
Ei edes Jeesuksen nimen käyttäminen ole aina tae siitä, että
toiminta tapahtuu oikealta perustalta.
Täytyy elää uskossa Vapahtajaan, olla Häneen kastettuna,
seurakunnan yhteydessä, synnit anteeksi saatuina.
– Vain silloin KRISTUS itse voi toimia palvelijansa kautta.
****
Jeesus muistuttaa meitä vuorisaarnassaan myös siitä, että ei jokainen,
joka sanoo Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se,
joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon (Mt 7:21).
Hän varoittaa tässä yhteydessä nimenomaan vääristä profeetoista,
valheellisista julistajista.
He saattavat kyllä käyttää Jeesuksen nimeä ja olla puheissaan
hyvinkin hengellisiä.
Jeesus kuitenkin sanoo, että he ovat susia lammasten vaatteissa.
Mistä raatelevat sudet sitten voi tunnistaa, jos ei siitä, puhuvatko
he Jeesuksesta.
Hedelmistä te heidät tunnette… Ei hyvä puu voi tehdä huonoja
hedelmiä eikä huono puu hyviä hedelmiä
Tässä on nyt taas se sama ajatus kuin juutalaisten loitsijoiden
kohdalla. He eivät olleet kiinni rungossa eli Kristuksessa.
Siksi he eivät myöskään voineet tuottaa oikeaa hedelmää.
Näiden Herra, Herra julistajien tunnistamista vaikeuttaa se,
että he kyllä jopa ajavat ulos pahoja henkiä Jeesuksen nimellä
ja tekevät monia voimatekoja.
– Silti Jeesus joutuu sanomaan heistä, että he ovat vääriä
profeettoja, harhaanjohtajia.
Me emme siis voi tuijottaa edes niihin ihmeisiin ja voimatekoihin,
paranemisiin tai riivaajien ulosajamisiin, joita saattaa tapahtua.
Edes ne eivät ole tae siitä, että julistaja on oikealla asialla
ja toiminta on Kristuksen tahdon mukaista.
Miksi ei? Jeesus antaa vain tuon merkin: Hedelmistä te heidät
tunnette. Millaista hedelmää tuo julistus tai toiminta saa aikaan?
– Viekö se ihmisiä yhä syvempään synnintuntoon ja yhä
syvempään armon kaipuuseen?
– Johdattaako julistus ihmisiä tuntemaan Kristusta ja Hänen
sanaansa yhä paremmin ? Viekö se elämään ristin juurella,
Kristuksen haavoissa, Hänen veressään?
– Tuoko se ihmisen seurakuntayhteyteen, vastaanottamaan
Kristuksen ruumista ja verta ja kuulemaan Hänen ääntään?
– Synnyttääkö toiminta rakkautta lähimmäisiä kohtaan, myös
niitä kaikkein inhottavimpia ja syntisiä kohtaan? Ja varsinkin
heitä kohtaan. Vai saako julistus vain uskovat tuntemaan itsensä
muita paremmiksi ja pyhemmiksi?
– Saako julistus aikaan Hengen hedelmiä, joita ovat rakkaus,
ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus,
sävyisyys ja itsensä hillitseminen.
– Vai tekeekö julistettu sana ihmisistä pikkumaisia, kyräileviä,
ahdistuneita, pahansuopia, riidanhaluisia, lyhytjänteisiä,
kärttyisiä tai hillittömiä tai jotain muuta vastaavaa.
Nämä mädät hedelmät voivat näkyä sananjulistajan elämässä,
mutta valitettavasti usein myös hänen kuulijoittensa ja
seurakuntansa elämässä.
– Jos julistus ei ole puhdasta, Jumalan sanan mukaista,
ja jos toiminta ei kumpua Jumalan sanasta vaan vaikkapa
maineen tavoittelusta, väärästä kilpailuhengestä tai
vallanhimosta. Silloin ei käteen jää kuin pilaantuneita hedelmiä.
****
Palataan vielä hetkeksi siihen alkuun: Missä kulkevat kristillisen
yhteyden rajat? Kenen tai keiden toimintaa me voimme olla
siunaamassa?
Vapahtaja tahtoo varmasti meidän jokaisen tutkivan tässä
itseämme. Olemmeko me luoneet raja-aitoja, jotka vain estävät
Jumalan työtä? Olemmeko suotta halveksineet tai jopa vastustaneet
sellaista toimintaa, jota kuitenkin tehdään Jumalan sanan pohjalta
ja vilpittömin mielin. Meillä on varmasti tässä aihetta parannuksen
tekemiseen jokaisella.
Samalla meidän tulee kuitenkin muistaa, että Vapahtaja itsekin
on asettanut rajoja, joita ei saa ylittää. Ei Jeesuskaan hyväksynyt
kaikkea mitä tehtiin Hänen nimessään.
Sillä Jeesuksen NIMI kantaa mukanaan Häntä itseään.
Jos me haluamme toimia Hänen NIMISSÄÄN, me emme voi
vain ikään kuin napata Jeesusta oman toimintamme pyhittäjäksi
ja tehdä mitä tahansa Hänen varjossaan.
Kun toimimme Jeesuksen nimessä, me olemme täysin riippuvaisia
siitä, mitä HÄN tekee. Ja ellei Hän tee, silloin meidän toimintamme
on täysin hyödytöntä ja jopa vahingollista.
Silloin on ainakin rehellistä sanoa, että näin sanon minä,
mutta Jeesuksesta en tiedä.
Me emme voi myöskään ottaa Jeesuksesta vain joitakin OSIA
ja toimia niillä. Ikään kuin Hän olisi vain sairaiden parantaja
tai vain Pyhän Hengen antaja tai vain hyvä opettaja.
Kun Jeesus tulee, Hän tulee kokonaisena, Jumalan Kolminaisuuden
toisena persoonana, tosi Jumalana ja tosi ihmisenä.
Hän on siinnyt Pyhästä Hengestä, syntynyt neitsyt Mariasta,
tehnyt ihmeitä ja tunnustekoja, julistanut Jumalan valtakuntaa,
kärsinyt ja kuollut meidän syntimme vuoksi,
ylösnoussut että me saisimme ikuisen elämän,
noussut taivaaseen hallitsemaan ja
tulee kerran tuomitsemaan koko ihmiskunnan.
Kun toimimme Jeesuksen nimessä, toimimme TÄLLAISEN
Jeesuksen nimessä, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Ja joka on tosi Jumala, ikuisesti ylistetty.
Joka ei ole liikkeellä tällaisen Jeesuksen käskystä ja Hänen
valtuuttamanaan, hän on raateleva susi.
Vain tällaisen kokonaisen Jeesuksen omat voivat olla kristillisessä
yhteydessä keskenään ja tehdä yhdessä työtä,
jotta sielut pelastuvat ja syntisistä tulee Jumala armolapsia
uskon ja kasteen kautta.
Tässä työssä me voimme olla siunaamassa toisiamme ja
tukemassa toisiamme sanalla ja rukouksella.
Ja Herra itse antaa siunauksen kaikelle sille, mitä tällä tavoin
vilpittömin mielin tehdään Hänen pyhässä nimessään.