[Otetaan alttarin eteen tuoleja. 3 kpl]
”Oletko kylväjä, korjuuväkeä vai viljaa?”
Jeesuksen kertomilla vertauksilla on tarkoitus opettaa jotain oleellista Jeesuksen seuraajien ja seurakunnan elämästä. Tämä kertomus lienee syntynyt tarpeeseen vastata siihen, miksi ilosanoma Jeesuksesta ei leviäkään niin hyvin ja helposti kuin ensimmäiset Jeesus-liikkeen kannattajat kuvittelivat. Kaikki eivät ottaneetkaan sanomaa vastaan avosylin.
Tämän päivän evankeliumissa meillä on kolmenlaisia rooleja: on kylväjiä, elonkorjaajia sekä viljaa.
Istun nyt tähän kylväjän tuoliin.
Olen sanankylväjä. Tehtäväni on kylvää sanan siementä ja saada aikaan satoa. Se ei aina kuitenkaan ole helppoa. Luulen keksiväni hyviä ideoita, kutsuvia tilaisuuksia, oivallisia tapoja ilmaista asioita. Mutta…paikalla on hädintuskin 10 henkeä.
Olin perjantaista lauantaihin Aholansaaressa, Nilsiässä, Tahkon hiihtokeskuksen naapurissa, ja eilen aamulla meille kerrottiin suomalaisten muuttuneesta uskonnollisuudesta.
Kuulimme paljon mielenkiintoisia seikkoja siitä, miten suomalaisten uskonnollisuus on muuttunut: kirkollisuus on heikentynyt, julistavuudesta on muututtu sielunhoidollisemmiksi ja arvomaailma on vapaamielistinyt.
Voisin puhua paljonkin siitä, miten tämä vaikuttaa papin työhön vaikeuttavasti ja haastaa perinteisiä tapoja tehdä ja puhua. Mutta luulen, ettei se oikeastaan kiinnosta suurinta osaa, joten vaihdan tuolia.
Istun nyt sadonkorjaajan tuolissa.
Sadonkorjuu tarkoittaa viimeistä tuomiota. Sitä, mitä tapahtuu, kun Kristus saapuu uudestaan. Tämä on vähän levottomuutta aiheuttava tuoli. Ei ole mukava ajatella viimeistä tuomiota, erottelua ja luokittelua. Toisinaan sitä on kyllä hyvinkin innokas luokittelemaan ja erottelemaan. Meillä on tarve luokitella ja ryhmitellä. On meitä ja on heitä. Oma kupla ja väärä kupla.
Voimme ajatella sadonkorjuussa eroteltavan joko seurakunnan jäseniä vehnään ja rikkaviljaan tai ihmisiä ylipäätään maailmassa. Jos alamme erotella seurakunnan jäseniä, mietimme, kuka on oikea uskovainen, todellinen kristitty ja kuka vain nimellisesti tai liian passiivinen. Jos taas mietimme kristittyjä osana maailmaa, aletaan nähdä viholliskuvia ja kristinuskon vastustajia estämässä Jumalan valtakunnan leviämistä.
Oikeastihan kukaan meistä ei voi tietää kenenkään jumalasuhteesta yhtään mitään.
Ulkopuolelta ei saa mennä arvioimaan ja arvostelemaan toisen ihmisen uskonnollisuutta ja sen laatua. Ihmisen tehtävä ei ole määritellä, kuka kelpaa Jumalalle ja kuka ei. Se on ainoastaan Jumalan itsensä tehtävä.
Tiedämme myös, että erityisesti aikuisilla on taipumuksena lyödä leimoja nuorten otsiin ja uskoa tietynnäköisistä ja -kuuloisista pahinta. Syytetään ennen kuin edes tiedetään, mitä on tapahtunut ja kuka on oikeasti syyllinen. Puhutaan nykyajan nuorista aivan kuin he olisivat pahinta mitä voi olla. Vaikka jokuhan heidät kasvatti.
On myös muitakin asioita, joilla voidaan erotella. Liiallinen tai vääränlainen raamatullisuus, suhtautuminen ilmastonmuutokseen tai rauhanliikkeeseen, evankeliointi tai jumalanpalvelusaktiivisuus, ymmärtääkö sukupuolisensitiivisyyttä vai hyväksyykö vain heteronormatiivisuuden, miten suhtautuu maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen.
On helppo sanoa, että toisella puolella oleva ei voi olla oikea kristitty tai ajatella, että maailmasta tulee vääriä ajatuksia ja ideologioita sotkemaan puhtaan kristillisen opin ja elämän. Mutta Jeesus-liikkeen kannattajilla, apostoleilla ja heidän seuraajillaan oli ihan samanlaiset ongelmat. Oli Paavali, joka opetti suorastaan vallankumouksellisesti, ettei juutalaisia tapoja enää tarvinnutkaan noudattaa, ja oli Pietari, joka ei voinut olla varma, minkä verran pitäisi jättää pois ja minkä verran jäljelle.
Seurakunnan ja ihmisyhteisön jäseninä meidän pitäisi kuitenkin olla kärsivällisempiä, odottavampia ja jättää lopullinen arviointi Jumalalle. Tässä elämässä meidän pitäisi suhtautua jokaiseen mahdollisena satoa tuottavana viljana – me emme osaa vielä erottaa, mikä on rikkaviljaa ja mikä ei. Usein käy niin, että kun ihminen tulee kohdelluksi hyvin ja kauniisti, hänestä kuoriutuu jotain hyvää ja kaunista. Jos taas saa osakseen aina epäluuloa ja kaltoinkohtelua, oppii olemaan itsekin epäluuloinen ja jopa hyökkäävä muita kohtaan.
Oleellista on olla kärsivällinen. Hätäisyys voi aiheuttaa erehdyksiä.
Viimeisenä on viljan tuoli.
Kasvan ihmisenä ja kasvan kristittynä – toivottavasti.
Miten sinä olet kasvanut? Miten olet muuttunut elämäsi aikana?
Ihmisen ajattelu ja suhtautuminen maailmaan ja asioihin usein muuttuu iän myötä. Mitä nuorempi on, sitä vahvemmin yleensä edustaa mustavalkoista ja ehdotonta ajattelua. Kasvun ja iän myötä ajattelu muuttuu kuitenkin joko harmaammaksi tai kirjavammaksi sekä ymmärtävämmäksi ja sallivammaksi. Onko sinun kohdallasi käynyt näin?
Tätä oppimista ja kehittymistä voi tapahtua myös hyvin lyhyen ajan sisällä. Usein läheiseen vuorovaikutukseen antautuminen toisten kanssa opettaa ja kasvattaa eniten. Yksinoleminenkin voi kasvattaa ja tuoda oivalluksia.
Mietin myös sitä, että ovatko kasvuolosuhteet aina ihanteelliset? Elämässä tulee vastaan erilaisia vastoinkäymisiä ja varjopaikkoja. Miten suhtaudut sairauteen, työttömyyteen tai muuhun epäonneen?
Onko käsityksesi Jumalasta tai kristinuskon merkityksestä muuttunut elämäsi aikana? Mikä sinulle on tärkeää nyt ja mikä oli aiemmin?
[Saarnaaja palaa saarnatuoliin.]
”Sinä kelpaat, sinä riität, sinä et ole yksin.”
Nämä kysymykset ovat herkkiä ja myös vaikeita kysymyksiä. Niihin ei välttämättä ole helppo vastata. Jokaisen kasvutarina on omanlaisensa ja sellaisena arvokas. Siihen kuuluvat niin onnistumiset kuin vastoinkäymiset, väärät ja oikeat valinnat. Koko ihmisyys.
Työnantajani on Herättäjä-Yhdistys. Nuorisotyömme tunnuslause on: ”Sinä kelpaat, sinä riität, sinä et ole yksin.”
Haluamme ajatella, että se on sitä, mitä Jumala haluaa sanoa nuorelle: ”Sinä kelpaat, sinä riität, sinä et ole yksin.”
Se koskee myös aikuisia.
Toivottavasti pystymme jokainen myös elämään tämän tunnuksen todeksi kohdatessamme niitä, jotka ovat epävarmoja ja arkoja ja yksinäisiä. Toisaalta myös ulkoisesti varmat, rohkeat ja seuralliset voivat kaivata kuulevansa ja kokevansa, että kelpaa ja riittää sellaisena kuin on, eikä ole yksin.
Ja tämä sanoma on sama kaikille riippumatta kotitaustasta, osaamisesta, suorituksista tai mistään omista tekemisistä tai laiminlyönneistä. Jokainen on yhtä arvokas, yhtä riittävä ja yhtälailla osa tätä yhteisöä, jota kirkoksi kutsutaan.
”Aamuneljä ja tuulee
Mennyt juna on viimeinen
Kenelle soitat silloin?
Pian aurinko nousee, pian kadut on kiireiset.
Sinä harteillas maailmaa kannoit, kuka sinua kuulee?
Kuka näkee ja huomaa sen, miten paljon sä annoit?
Kuka kiittää sua, kun sä kaikkesi teet?
Kuka jää kun muut on menneet?
Kun sä hyppäät korkealta kuka ottaa kiinni?
Sä oot valmis rakkauteen.
Kuka näkee sut?
Sä et väsynyt koskaan, oot väkevämpi kun luulitkaan.
Mut mitä sä toivoit illoin?
Kassajonossa kolmas, kahvipaketit hihnalla.
Milloin on vuoros, milloin?
Kuka kiittää sua, kun sä kaikkesi teet?
Kuka jää kun muut on menneet?
Kun sä hyppäät korkealta kuka ottaa kiinni?
Sä oot…”
Juha Tapio: Kuka näkee sut?
Lähteet:
Vanonen, Hanna: Kylväjä, korjuuväki vai vilja? Tekstin äärellä -palstan kirjoitus, Crux-lehden verkkojulkaisu 2019.
Lehtipuu, Outi & Hakola, Raimo: Alussa oli sana, Kirkkokäsikirjan evankeliumitekstien kommentaari, 1. vuosikerta 2013.