(Ordinaatiomessu)
Virittelin keväällä kesämökin pihapuihin kolme linnunpönttöä. Olen yrittänyt seurailla, josko niistä johonkin tulisi asukkaita, mutta vielä en ole nähnyt pesänrakentajia. Tosin aika harvoin olen päässyt tilannetta tarkastamaankaan. Aion kuitenkin seurata kehitystä, jonka tuloksena pihapiirissä lentelee pian uusia pikkulintuja, tämänvuotisia poikasia.
Jotkut eläinlajit kuulemma ajavat poikasensa pois pesästä, kun nämä tulevat kyllin suuriksi eivätkä itse hoksaa lähteä. Jotkut emot tiettävästi hylkäävät poikasensa eivätkä anna niiden seurata liian pitkään. Eihän se sovi täysikasvuisen riippua vanhemmissaan valmiin aterian toivossa. Täyteen ikään tulleet pitää patistella pois pankolta, muuten ne eivät ehkä iästään huolimatta tule aikuisiksi. Itsenäiseksi voi tulla vain, jos päästää irti, nimittäin päästää itse irti ja myös holhooja päästää irti. Ihmisen tulee kasvaa vastuulliseksi omasta elämästään. Siten hän oppii tulemaan toimeen pulmatilanteissa, ratkomaan ongelmia ja selviämään jopa maailman myrskyissä, kun elämään tulee odottamattomia vastoinkäymisiä.
En tiedä eläimistä, mutta kyllä ainakin ihmisten kesken voi pitkitetty napanuora tuottaa vahinkoa. Liian läheinen riippuvuus vanhemmista voi estää nousemasta jaloilleen. On laskettava lapsi kulkemaan omille teilleen. Se voi tietysti tuntua kipeältä tai ainakin haikealta. Meilläkin tuntui iso koti erityisen autiolta ja mieli hetken jotenkin ontolta, kun viimeinenkin täysi-ikäiseksi kasvanut lapsi vuosi sitten lähti kotoa.
Voiko siis olla hyödyllistä hylkäämistä? Eiväthän vanhemmat tietenkään hylkää jälkeläisiään, mutta työntämällä pesästä ne auttavat poikasensa elämän alkuun. On vastuullista vanhemmuutta olla sitomatta lapsia itseensä. Mutta se voi olla epämiellyttävää, ja onnistumista saattaa tulla vasta katkerien epäonnistumisten ja takaisinpaluun kautta. Mutta silti se on välttämätöntä. Ellei poikanen nouse siivilleen tai lapsi lähde omilleen, ei ole odotettavissa kasvua juuri sen jälkeläisten muodossa.
Jeesuskin sanoi oppilailleen: Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Onko siis Jeesuksen mielestä hänen omilleen hyväksi, että hän katkaisee heihin liian tiiviin siteen? Näinkö opetuslapset sitten voivat vahvistua ja itsenäistyä omille teilleen? Mutta ei Jeesus puhu poismenonsa hyödyllisyydestä tällaisessa mielessä. Hänen sanojensa mukaan poismenon hyöty liittyy siihen, että sen jälkeen opetuslapset jatkavat hänen asiaansa Pyhän Hengen voimassa. Kun hän menee pois, voi Puolustaja eli Pyhä Henki tulla tilalle. Mutta miten nämä kaksi riippuisivat toisistaan? Eikö se olisi aika erikoinen ajatus, että Jumalan persoonista vain toinen mahtuisi samaan aikaan Jeesuksen seuraajien elämään? Estäisikö siis Jumalan Poika Jumalan Hengen läsnäolon? Sellainen tuntuisi kovin oudolta opilta. Ei Jeesus ole Pyhän Hengen tiellä. Ei hänen tarvitse väistyä, jotta Henki saisi vapaammin toimia.
Pyhä Henki on Jeesuksen oma Henki. Halki evankeliumikirjojen käy ilmi, että Jeesus on itse Hengestä syntynyt. Hänhän syntyi Neitsyt Mariasta Pyhän Hengen vaikutuksesta. ”Sikisi Pyhästä Hengestä”, sanotaan uskontunnustuksessa. Jeesuksen on Jumalan Henki hänen kasteensa hetkellä erikseen voidellut ja asettanut tehtäväänsä. Ei, ei Jeesuksen sitä varten tarvitse mennä pois, että Pyhä Henki saisi häneltä tilaa toimia. He eivät kilpaile keskenään eivätkä vie toisiltaan tilaa. Päinvastoin, he toimivat yhdessä, ja vieläpä tietyssä järjestyksessä: Henki toimii nimenomaan Pojan Henkenä, hänen työtään kirkastaen, hänen ristinkuolemansa salaisuutta valaisten.
Jeesus puhuu Jumalan persoonista tietyssä järjestyksessä. Hän sanoistaan selviää, että kolminaisuus on yhtä ja että Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on tietty keskinäinen suhde ja toimintajärjestys. Se, mikä on Isän, on myös Pojan, ja minkä Henki puhuu, sen hän saa Pojalta. Isän oma on Pojan ja Pojan omasta Henki jakaa. Poika saa omansa Isältä ja siitä Poika antaa Hengelle. Isä on lähettänyt Pojan ja Poika lähettää Hengen. Pelastuksen lahjat kulkevat Isästä Pojan kautta ihmisille Hengessä, ja taas takaisin päin ihmisistä Jumalaan. Jumala tekee itsensä ihmisille tunnetuksi Pojassaan Pyhän Hengen voimassa. Henki synnyttää uskon Poikaan ja hänen Isältä saamiinsa lahjoihin. Pelastuksen tie vie Pyhässä Hengessä Pojan kautta Isän luo.
Jumalan kolme persoonaa pitävät yhtä. Näiden kolmen yhdessä tekemään työhön ottavat osaa myös ihmiset, jotka tahtovat sanoin ja teoin osoittaa Jumalan totuutta ja hyvyyttä. He antavat itsensä Pyhän Hengen voimassa Pojan rakkauden sanoman palvelukseen ja tulevat niin Isän tahdon mukaisesti hänen työnsä välikappaleiksi. He eivät karkaa itsenäisiksi ja omaehtoisiksi toimijoiksi siinä mielessä, että Jeesus olisi heidät lähettänyt keksimään itse jonkin uuden, oikean ja paremman sanoman tai tehtävän kuin se, mihin Jumala on Poikansa lähettänyt ja mitä hänen Henkensä haluaa välityksellään tehdä ja sanoa.
Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Onko Jeesus siis hyödyllinen hylkääjä? Jeesus puhuu siitä, että hänen taivaaseen astumisensa jälkeen Pyhä Henki johtaa kirkkoa. Jeesus ei itse ole ruumiillisesti läsnä, mutta Pyhän Hengen voimalla hän itse ohjaa kirkkoaan. Kun Jeesus astui ylös taivaisiin, hän ei jättänyt opetuslapsiaan oman onnensa nojaan. He eivät ole hylättyjä, vaan hän jatkaa läsnäoloaan heidän luonaan.
Jeesuksen läsnäolo merkitsee myös hänen tehtävänsä jatkumista. Mutta se ei aina ole hänen omilleen helppoa eikä kevyttä. Pyhän Hengen johtamana oleminen merkitsee myös osallisuutta siihen, mitä Jeesus sanoi Hengen tehtäväksi: Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Tällaiseen tehtävään osallistuminen vetää vakavaksi ja saa tuntemaan pelkoa. Se on ymmärrettävää, kuulostaahan tuo samankaltaiselta kuin joutuminen yksin vastaamaan siitä, mitä Jumala on: tietämään, mitä synti ja vanhurskaus ja tuomio ovat, vaikka jokainen noista sanoista on ihmiselle aivan liian suuri ja painava.
Tänään vihitään uusia diakoneja ja pappeja. Heidät lähetetään kohtaamaan ihmisiä Jumalan rakkauden asialle. Se merkitsee oman persoonansa antamista, omien tietojensa ja taitojensa käyttöön ottamista, oman harkintansa ja viisautensa vapauttamista. Mutta he eivät jää yksinomaan itsenäisyytensä varaan. Vihittäville diakoneille ja papeille rukoillaan Pyhän Hengen lahjaa.
Virkaan vihkiminen merkitsee nimenomaan Hengen armolahjan rukoilemista. Sitä ei pyydetä siksi, että diakonit ja papit oppisivat toimimaan omillaan, vaan että he Pyhän Hengen voimassa olisivat näkymättömän Jeesuksen näkyviä todistajia. Älkää siis pelätkö, te uudet vihittävät. Teitä ei hylätä. Teitä ei Jeesus potki pesästä kuin itsenäistymään pakottava emo. Teille päinvastoin tulee Pyhä Henki vahvistajaksi ja neuvonantajaksi.