Jo kolmatta sunnuntaita peräkkäin saamme elää tätä pääsiäisaikaa kuunnellen ja tutkien Jeesuksen jäähyväispuhetta yhdelletoista ympärillään olevalle opetuslapselle. Vielä ensi sunnuntainkin evankeliumi on samasta Jeesuksen puheesta. Pääsiäisajan loppu keskittyy lähenevään helluntain, Pyhän Hengen vuodattamisen, juhlaan, ja se on varmasti keskeisin syy palata uudelleen ja uudelleen jäähyväispuheeseen. Olihan lupaus Pyhästä Hengestä ja hänen antamastaan tuesta ja avusta hyvin merkittävä osa tuota puhetta.
Tämän sunnuntain katkelmassa ei tosin mainita Pyhää Henkeä, mutta se, mistä Jeesus puhuu, rukous, on myös Pyhän Hengen aikaansaamaa ja ylläpitämää meissä. Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta” (Room.8:26,27). Jeesus opetti opetuslapsia rukoilemaan sekä omalla esimerkillä että kysyttäessä aivan sanasta sanaan Isä Meidän –rukouksen muodossa. Jeesus myös kehotti rohkeasti ja pelkäämättä kääntymään rukoillen Isän puoleen niin kuin vain tutuista tutuimman ja läheisistä läheisimmän puoleen käännytään. Varmasti Paavalikin tunsi tämän opetuksen, mutta silti hän kirjoittaa, ettemme me tiedä, miten meidän tulisi rukoilla ja siksi tarvitsemme Hengen ohjausta. Ei Paavalin opetus kuitenkaan ole ristiriidassa Jeesuksen antaman rohkaisevan ja innostavan kehotuksen kanssa, vaan hän vain sanoo toisin sanoin sen, minkä Jeesus sanoi opetuslapsilleen. Paavalin opetus avaa meille ennen kaikkea sitä, minkä Jeesus tiivisti kahteen sanaan: minun nimessäni.
Jeesus kehotti pyytämään hänen nimessään ja lupasi myös paljon; itse asiassa kaiken, mitä pyydetään. Niin moni lupauksen kuullut tai lukenut on pakosti tullut huomaamaan, ettei pääpaino ole kaiken mieleen tulevan ja pyydetyn saamisessa, vaan siinä, mitä on rukous Jeesuksen nimessä. Jumala on uskollinen ja pitää, mitä lupaa. Kun me emme kaikkea pyytämäämme saa, on välttämättä kyse siitä, ettemme todellakaan osaa rukoilla eikä rukouksemme ole tapahtunut Jeesuksen nimessä. Noiden kahden sanan lisääminen rukouksen loppuun ei tokikaan tee rukouksestamme sitä, mistä Jeesus lupauksensa antoi. Silti ei ole huono asia päättää rukousta, niin kuin moni tekee: ”Jeesuksen nimessä, aamen”. Silloin ei nimittäin tarvitse ajatella Jeesuksen nimeä minään toiveautomaattina, vaan kyse on jostain samankaltaisesta, minkä Jeesus itse puki sanoiksi jäähyväispuhettaan seuranneena yönä. Getsemanen puutarhassa Jeesus rukoili pyytäen apua hätäänsä: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni.” Se oli ahdistuksessa ja valtavassa hädässä olevan ihmisen luonnollinen pyyntö. Vaan tiedämme myös, miten hän jatkoi rukoustaan: ”Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt.26:39). Jos ja kun me rukoillessamme päätämme sanoihin ”Jeesuksen nimessä”, sen sisältö olkoon aina: ”Käyköön, niin kuin Herramme tahtoo”. Vai voiko meille tapahtua parempaa kuin Jumalan tahto meitä kohtaan?
Kun Paavali opetti oikean rukouksen olevan Pyhän Hengen vaikuttamaa ja jopa Hengen rukousta meidän puolestamme, hän liittyi suoraan siihen, mitä Jeesus oli jäähyväispuheessaan vähän aiemmin opettanut Pyhän Hengen olemuksesta. Viime sunnuntain evankeliumissa oli Jeesuksen hieno sana siitä, kuinka Totuuden Henki ei puhu omissa nimissään, vaan kuinka hän kirkastaa Kristuksen. Me voimme päästä yhteyteen Jeesuksen kanssa vain Pyhän Hengen työn kautta. Hän on uskon synnyttäjä ja ylläpitäjä. Hän ei saarnaa itsestään vaan Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta, sillä vain Jeesus on tie pelastukseen ja yhteyteen Isän Jumalan kanssa. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus puhuu juuri siitä yhteydestä. Itse asiassa Jeesus perustelee lupauksen nimessään rukoilemisen täydellisestä kuulemisesta sillä yhteydellä Isään, joka opetuslapsilla oli uskon kautta. ”Rakastaahan Isä teitä, koska te olette rakastaneet minua, ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota.” Jeesushan sanoi, ettei häntä enää tarvittaisi välimiehenä Isän puoleen kääntymisessä. Pyhän Hengen vaikuttama usko omistaa Kristuksen kokonaan ja siitä uskosta nouseva rukous on yhtä Kristuksen oman rukouksen kanssa.
Kykenemmekö me oikeasti tällaiseen Jeesuksen nimessä rukoilemiseen? Kyllä ja ei. Se, mitä Paavalikin opetti Hengen vaikuttamasta rukouksesta, on välttämättä rukousta Jeesuksen nimessä, sillä Henki on keskittynyt täydellisesti tähän yhteen nimeen. Sen, mitä Pyhä Henki puolestamme pyytää, me varmasti saamme, ja siitä saamme myös iloita, niin kuin Jeesus lupasi opetuslapsille. Onhan tässä ajallisessakin elämässä monia ilon aiheita ja lähteitä, mutta onko mikään ilo verrattavissa siihen iloon, mikä täyttää koko olemuksemme, kun Jumala kääntää kasvonsa meihin armollisena, kaiken anteeksi antavana? Sitä saat pyytää häneltä nytkin ja varmasti se pyyntö on pyyntö Jeesuksen nimessä. Mitä Jeesus siitä sanoikaan? ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.” Sinulle, joka tätä pyydät, voin Raamatun yhtenäisen sanan ja monien lupausten nojalla vakuuttaa: Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden. Olkoon se ilosi lähde.
Matkalla taivaaseen on myös monta vaikeakulkuista paikkaa, eikä päämääräkään aina tahdo olla selkeänä mielessä; joskus se ei tunnu yhtään houkuttelevalta. Ilosta on lyhyt matka epätoivoon. Siksi vastaus kysymykseen Jeesuksen nimessä rukoilemisesta on myös ei. Jeesuksen opetuslapset iloitsivat siitä, mitä Jeesus sanoi, ja he iloitsivat myös uskosta, josta Herra heitä kiitti. Silti epätoivo oli hyvin lähellä heitäkin; noin vuorokauden päässä. Jeesuksen sana, ”Nyt te uskotte” on oikeastaan sanottu hiukan ironisen kysymyksen muodossa: ”Uskotteko lopultakin?”. Hyvin lähellä oli hetki, jolloin todella koko joukko oli hajallaan, eikä uskoa löytynyt enää yhdestäkään. Ilman uskoa ei rukoilla eikä tehdä mitään muutakaan Jeesuksen nimessä. Vielä kolmannen päivän, ylösnousemuksen päivän, aamunakaan kukaan jäähyväispuheen kuulijoista ei osannut ajatuksellakaan tarttua niihin lupauksiin, jotka Jeesus oli aiemmin antanut opettaessaan kuolemastaan ja sitä seuraavasta ylösnousemuksesta. Ensimmäinen joka heistä jällen uskoi, oli Johannes, joka tyhjän haudan ja Jeesuksen käärinliinat nähdessään uskoi.
Koskapa me olemme samanlaisia kuin Jeesuksen lähimmät apostolit, ei Jeesus ole jättänyt meitä yksin. Niin kuin opetuslapset, me saatamme kyllä jättää hänet, mutta hän ei jätä meitä. Maanpäällisen elämänsä viimeisinä sanoina Jeesus lausui: ”Katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.29:20). Pyhän Hengen läsnäolo tässä todellisuudessa tekee lupauksen mahdolliseksi. Pyhä Henki on Kristuksen Henki. Toisaalta Poika, Kristus itse taivaallisessa kirkkaudessaan, muistaa meitä ja toimii kaikesta huolimatta edelleen myös välimiehenämme. Heprealaiskirje toteaa: ”…Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan.” (Hepr.7:24,25).
Me tarvitsemme Jeesuksen esirukousta ja Pyhän Hengen vaikuttamassa uskossa ainakin hetkittäin tapahtuvaa rukousta Jeesuksen nimessä. Me tarvitsemme sitä erityisesti siksi, että Jeesuksen omien sanojen mukaan opetuslapsen elämä maailmassa on ahtaalla olemista. Jeesus itse rukoili silti jäähyväispuheensa jälkeen, ettei Isä ottaisi opetuslapsia pois maailmasta, vaan että hän varjelisi heidät pahalta. Jos me Jeesukseen uskomme, niin kuin opetuslapset sillä hetkellä uskoivat, meillä on varmasti myös tehtävä Jumalalta. Perjantai-iltana läksimme 14 nuoren kanssa Ailankaan viettämään isoskoulutusleiriä ja sieltä saavuimme suoraan tänne kirkkoon. Eilen tutkimme mm. Raamatun opetusta armolahjoista. Roomalaiskirjeen mukaan Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa. Jotta tämä perustava armolahja tavoittaisi mahdollisimman monet, Jumalaa antaa moninaisia armolahjoja seurakunnan rakennukseksi. Hän varustaa meitä, itsessämme alkuperäisten opetuslasten tavoin heikkoja ihmisiä, lahjoillaan. Yksi Jumalan mielen mukainen rukous Jeesuksen nimessä on pyytää näitä lahjoja runsaasti. Ei oman elämän viihdykkeiksi vaan siksi, että Kristus saisi tulla tutuksi mahdollisimman monelle. Että Kristuksen rauha voisi tulla jokaisen ihmisen osaksi. Niin että varjeltuisimme pahalta. Sillä se paha, josta Jeesus opetti Isältä pyytämään: ”päästä meidät pahasta”, on viime kädessä kadotus ja iankaikkinen ero Jumalasta. ”Jumala on rakastanut maailma niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh.3:16).