Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 16
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”
Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”
(Simon Pietarin hahmossa:) Shalom! Olen Simon Joonaan poika, kalastaja Kapernaumista, Andreaksen veli! Otti hieman koville lukea äsken Pyhiä kirjoituksia, jäi aikanaan koulut käymättä niin sanotusti. Mutta voin taata, että noin se meni, olinhan siellä minäkin! Mutta olihan se melkoinen matka Gennesaretin rannalta Jerusalemiin. Ihan oppimattomia kalastajia oltiin velipojan kanssa. Työnteko alkoi kun oltiin ihan nöösipoikia, ensin opittiin perkaamaan aikuisten kalansaalista ja sitten kun oli riittävästi ruista ranteessa heittää ja nostaa verkkoa isäukko otti minut ja veljen mukaansa ja opetti kaikki ammatin niksit. Minähän otin onkeeni neuvoista ja hioin vielä hänen tekniikkaansa niin minusta tuli niillä seuduilla tunnettu kalamies. Pidin itseäni melkoisena mestarina kunnes mies nimeltä Jeesus ilmestyi rannalle. Olinhan minä yhtä ja toista hänestä kuullut mutta ensin ajattelin että ämmien juttuja. No mutta, oli koko yö mennyt harakoille, ei oltu saatu sintin sinttiä, mutta sitten tämä Jeesus käski meidän purjehtia uudelle kierrokselle. Velimies ja Sebedeuksen pojat siinä maanitteli joten mehän lähdettiin, vaikka sisäisesti nauroin partaani. Mutta venehän meinasi upota saaliista. Minähän en ollut silloin mikään hurskas mies, ei ollut tapana synagogan kynnyksen yli astua, mutta voin sanoa että silloin tällaisen raavaankin miehen puntit tutisivat. Tajusin, että tämä Jeesus on jotain paljon enemmän, paljon pyhempi kuin tällainen pahainen kalastaja. Ja silti hän halusi minut mukaan. No silloin saivat verkot jäädä kun me äijien kanssa lähdettiin Jeesuksen mukaan. Sain jopa Jeesukselta uuden nimen, Keefas eli Kallio, Pietari toisella kotimaisella. Olin niin ylpeä siitä, mutta jälkikäteen mietin, antoiko Jeesus sen nimen läpällä. Ei jäänyt ihmeet kalansaaliiseen, vaan Jeesuksella oli valta parantaa sairaita ja vapauttaa riivattuja. Ja ne puheet, vaikken kyllä ymmärtänyt silloin puoliakaan, nyökyttelin vain innokkaana. Väkijoukot kasvoivat ja myönnettäköön, että minulla taisi menestys kihahtaa huiviin. Olin aina suuna päänä, päsmäröimässä ja pätemässä. Vähitellen me ymmärrettiin, että tämä mies on messias, Jumalan lupaama pelastaja. Sanoin sen ensimmäisenä ääneen ja Jeesus ylisti minua. Ai että oli pollea olo.
Jälkikäteen ajatellen eipä meistä kukaan ollut niin ihmeellinen. Jeesus oli itse valinnut meidät mutta kyllä meillä jokaisella oli oma agendamme häntä seuratessaan. Heijastimme omia toiveitamme Jeesukseen. Minä tykkäsin päteä ja olla esillä. Tuomas joka oli kamppaillut uskonsa kanssa etsi ehdotonta varmuutta. Monet meistä näkivät Jeesuksessa uuden Mooseksen tai Daavidin ja he uskoivat Jeesuksen tavoittelevan kansanjohtajuutta. Sebedeuksen pojat halusivat ykköspaikat Jeesuksen rinnalla. Juudas Sikario ja Simon Selootti halusivat Jeesuksen julistautuvan kuninkaaksi Daavidin tavoin ja karkottavan roomalaiset meidän mailta. Olen miettinyt, että saiko omissa toiveissa pettyminen Juudaksen tekemään sen minkä teki. Joka tapauksessa kukaan meistä ei aavistanut, mitä matka Daavidin kaupunkiin toisi tullessaan. Ei kukaan paitsi Jeesus itse. Hän tiesi alun alkaen, silloin kun me muut vain luulimme tietävämme.
Jeesus tiesi, että moni ei hyväksynyt häntä tai sitä mitä hän teki ja opetti. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt olemaan mieliksi. Me ihmisethän yleensä halutaan täyttää odotukset ja on kiva kun meistä tykätään ja meitä kehutaan. Mutta se ei ollut Jeesuksen tyyli tai tarkoitus. En koskaan unohda meidän yhteistä ateriaa Pesahin kynnyksellä. Oltiin viettämässä pääsiäisateriaa, vain päivää ennen kuin-no, kyllä te tiedätte. Olen painanut sydämeeni kaiken mitä hän meille puhui. Silloin emme ymmärtäneet. Mutta tärkeintä oli se, kuinka me tunsimme hänen rakastavan meitä. Hän oli lempeä. Hän valmisteli meitä tulevaan ja lohdutti, vaikka hän itse olisi tarvinnut lohdutusta. Hän muun muassa sanoi, että olimme hänelle ja hänen isälleen rakkaita. Hän myös kehotti meitä olemaan rohkeita. Ja kuitenkin hän tiesi, että me kaikki hylkäisimme hänet, ja hän myös kertoi sen meille. No, minä se kuvittelin taas olevani vahvin kaikesta ja vakuutin, etten häntä jättäisi. Ja kolmesti minä hänet kielsin. Kyllä joutui siinä hetkessä tällainen karski kalastaja pienelle paikalle. Se häpeä oli murskata minut. Rukoilin, että Isä ottaisi minulta sen syyllisyyden pois. Piilouduin kaikkien näkyviltä ja kävin pohjalla. Mutta kun hän oli palannut takaisin, hän antoi anteeksi. Ja antoipa ihan tehtävänkin kertoa kaikesta kokemastamme ihmisille ja tehdä samoja asioita kuin hän. Sillä tiellä ollaan edelleen. Ja uskallan sanoa, että kyllä tällainenkin tohelo jotakin oppii, tajusin että kyse ei ole minusta.
Ei meillä kyllä helppoa ollut sen jälkeenkään. Hän tiesi, että olisimme ahtaalla ja kertoi sen meille. Ihan samalla tavalla monet vihasivat meitä kuin häntäkin. Moni meistä ensimmäisistä seuraajista koko väkivaltaisen lopun. Tänäkin päivänä, 2000 vuotta myöhemmin, monia meistä vainotaan hänen nimensä vuoksi. Mutta hän lupasi olla meidän kanssa loppuun asti. Ja sen sanan hän on pitänyt. Hänessä meillä on rauha, vaikka maailma romahtaisi.
Tulipa pitkä sepustus, me kalastajat ollaan välillä aika monisanaisia. Mutta ei ole sanakaan mitään kalavaletta, totta joka sana, joilla kirjoitukset hänestä kertovat. Haluan vielä loppukaneettina kertoa, että koko reissun aikana rukous oli kaiken a ja o. Muistattehan, että hän itse myös rukoili Isäänsä pitkin matkaa. Mutta aina hän liitti rukoukseensa, Tapahtukoon Sinun tahtosi. Niin hän opetti meitäkin aina rukoilemaan. Tärkeintä ei ole se, mitä me halutaan vaan se, minkä Herra katsoo meille parhaaksi. Ja luotetaan, että Hän tietää myös oikean ajan.
Tähän vielä loppukevennyksenä, olen ymmärtänyt että jotkut kuvittelee meikäläisen olevan taivaan portilla ottamassa porukkaa vastaan osallistujalistan kanssa. Voin sanoa että onneksi ei ole tällaiselle itsepäiselle tohelolle uskottu sellaista vastuuta. Kyllä se on ihan Herran Jeesuksen heiniä, hän tuntee kyllä omansa eikä anna yhdenkään joutua hukkaan. Toivottavasti jonain päivänä tavataan kaikki hänen luonaan! Ainakin meidät on kaikki kutsuttu. Hymyillään kun siellä nähdään!
Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.