Ajattelin, että otan tänään esille neljä rukoukseen liittyvää asiaa ja käsittelen kutakin niistä lyhyesti.
Ensinnäkin voidaan sanoa, että rukous on salaisuus. Meillä on jokaisella jonkinlainen käsitys siitä, mitä rukoileminen merkitsee, mutta kun ryhdymme pohtimaan rukouksen olemusta, huomamme, että rukoukseen liittyy paljon sellaista, mitä emme pohjaan saakka ymmärrä.
Opetuslapset sanovat päivän evankeliumissa, että he ovat tulleet ymmärtämään sen, että Jeesus tietää kaiken. Meidänkin kohdallamme on tärkeintä, että ymmärrämme tämän ja että tämä riittää meille. Opetuslapsilla oli vielä varsin suuria luuloja itsestään ja he kuvittelivat itsekin tietävänsä enemmän kuin tiesivät, mutta he olivat oikean itsetuntemuksen tiellä. Mitä enemmän opimme tuntemaan itseämme ja Jumalaa, sitä ihmeellisempänä salaisuutena rukous meille näyttäytyy – ja sama koskee tietysti kaikkia Jumalan salaisuuksia. Taivaassa rukouksen salaisuus avautuu meille uudella tavalla, kun rukoilemme lakkaamatta Jumalaa puhtain sydämin. Täällä maan päälläkin opimme vain rukoilemalla jotain siitä, mitä rukous on.
Rukouksen salaisuus sisältää monta kysymystä. Perustava kysymys voidaan muotoilla vaikkapa näin: onko rukoilemisessa mitään mieltä, kun Jumala on kaikkivaltias ja hänen tahtonsa joka tapauksessa toteutuu?
Luther antaa katekismuksessa seuraavan vastauksen: “Jumalan hyvä, armollinen tahto tapahtuu kyllä ilman rukoustammekin, mutta me pyydämme …, että se tapahtuisi myös meidän keskuudessamme.” Vastaus ei ole siinä mielessä tyhjentävä, että se tyydyttäisi täydellisesti meidän järkemme, mutta se osoittaa, että meidän tulee rukoilla ja me tarvitsemme rukousta.
Jumala sen sijaan ei meidän rukouksiamme tarvitse. Rukous on Jumalan lahja, jonka hän on meille antanut. Rukous on meitä varten eikä Jumalaa varten. Sellaisella ajatuksella, että me voimme rukouksen avulla ohjata Jumalaa ja saada hänet toimimaan haluamallamme tavalla, ei ole todellisen rukoilemisen kanssa mitään tekemistä. Me suhtaudumme kuitenkin rukoukseen usein näin nurinkurisesti ja pakanallisesti. Vaikka emme ajattelisi tähän tapaan, olemme sydämessämme taipuvaisia uskomaan, että rukouksella on jonkinlainen maaginen vaikutus.
Rukouksemme kyllä koskettavat Jumalan isällistä ja äidillistä sydäntä. Jumala on surullinen, jos emme pyydä häneltä mitään. Osoittaahan tämä, että emme usko häneen hyvyyteensä emmekä arvosta häntä. Vastaavasti Jumala iloitsee siitä, että tuomme hänelle pyyntömme, ja hän toivoo, että emme pyydä vain jotain yleisluontoista vaan esitämme myös yksityiskohtaisia pyyntöjä.
Miksi emme näin tekisi, koska tarvitsemme Jumalan lahjoja ja hänen apuaan monenlaisessa hädässä?
Toisena rukoukseen liittyvänä asiana voidaankin mainita se, että vain hätä saa meidät rukoilemaan. Ilman hätää ei ole rukousta, ja rukous on juuri oman hädän tuomista Jeesukselle. Rukoilemme sydämessämme vasta sitten, kun mitään muuta keinoa ei ole. Vain avuton ihminen osaa rukoilla.
Erityisesti juuri äidit, jotka kantavat huolta lapsistaan, ymmärtävät tämän. Kun on itse avuton ja neuvoton, ei ole muuta mahdollisuutta kuin rukoilla lasten puolesta, mutta on suurta, että tällainen mahdollisuus on olemassa.
Luther sanoo: “Aikoessasi rukoilla älä mitenkään tule ilman tarvetta: jokin hätä tai halu pakottakoon sinua rukoukseen – muussa tapauksessa lykkää rukouksesi tuonnemmaksi.” Meidän tulee suhtautua rukoukseen vakavasti ja muistaa, että rukoilemme kaikkivaltiasta Jumalaa, jolle tuomme todellisen hätämme ja tarpeemme. Mutta ei meidän myöskään pidä jäädä miettimään, onko hätämme riittävää ja aitoa. Jos jäämme odottamaan sitä, että meistä tulee valmiita ja kelvollisia rukoilijoita, emme koskaan rukoile. Luther sanoo myös näin: “Sen tähdenhän me juuri rukoilemme, että emme ole kelvollisia rukoilemaan, ja juuri siksi tulemme kelvollisiksi rukoilemaan, että uskomme itsemme kelvottomiksi ja rohkeasti heittäydymme Jumalan uskollisuuden varaan.”
Meidän on syytä rukoilla aina, koska todellisuudessa olemme aina hädässä, ja kaikkein suurimassa hädässä olemme silloin, kun meillä ei ole mitään hätää. Se, ettei meillä ole mitään hätää, on huono merkki, ja erityisesti tällöin meidän tulee valittaa tilaamme ja kääntyä Jumalan puoleen. Jos meillä ei ole mitään muuta hätää, niin ainakin perushätämme, synnin hätä, on todellinen ja pakottaa meitä rukoilemaan. Ja jos emme tätä hätää ensinkään tunne, meillä mitä suurin syy rukoilla, että näkisimme itsemme oikeassa valossa.
Kolmas olennaisesti rukoukseen kuuluva asia on Jumalan lupaukset. Jos Jumala ei olisi luvannut kuulla rukouksiamme ja vastata niihin, meidän olisi täysin turha rukoilla. Raamatussa on paljon erilaisia rukoukseen liittyviä Jumalan lupauksia, jotka rohkaisevat meitä rukoilemaan. Päivän evankeliumin alussa on peruslupaus, joka sisältää kaikki muut lupaukset: “Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.”
Kukaan meistä ei voi lähestyä pyhää Jumalaa omissa nimissään. Itsessämme meillä ei ole rukoilemisen oikeutta emmekä me syntiset voi saada Jumalalta mitään omien pyyntöjemme perusteella. Mutta kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, Jumala kuulee meitä Jeesuksen tähden ja sen tähden, mitä hän on tehnyt puolestamme. Kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, Jeesus itse rukoilee meidän kanssamme, ja rukouksemme ovat Jeesuksen omia rukouksia hänen Taivaalliselle Isälleen! Miten ihmeellisestä ja käsityskykymme ylittävästä asiasta Jeesuksen nimessä rukoilemisessa onkaan kysymys!
Taivaallinen Isä kuulee varmasti Jeesuksen rukoukset ja vastaa niihin. Silti me emme saa kaikkea, mitä pyydämme, vaikka rukoilemme Jeesuksen nimessä. Eihän Jumala hyvyydessään anna meille mitään sellaista, mikä ei koidu meidän todelliseksi parhaaksemme. Mutta kaiken sen, mikä on meille hyväksi, hän varmasti meille antaa.
Usein Jumala lahjoittaa meille hyvänä Isänä myös juuri sellaista, mitä olemme häneltä pyytäneet. Jos lapsi haluaa saada esimerkiksi syntymäpäivänään jonkin tietyn lahjan, eikö äiti sitä hänelle mielellään anna, jos äidillä on se varaa hankkia ja lahja tuottaa lapselle oikeaa iloa? Eikö Jumala, joka on rikas antaja, tekisi samoin?
Esittäkäämme sen tähden pyyntömme rohkeasti Jumalalle Jeesuksen nimessä ja hänen lupauksiinsa luottaen. Mutta onko meillä tällaista uskoa ja luottamusta? Ainakin olisi syytä olla, sillä usko Jumalaan ja luottamus hänen lupauksiinsa on neljäs rukoukseen liittyvä asia.
Ilman uskoa ei ole todellista rukousta. Pelkkä hätä ei yksin riitä, sillä miksi kukaan rukoilisi, jos hän ei usko, että rukouksella on jotain merkitystä? “Siellä missä ei ole uskoa, rukous on vain pelkkä vaiva ja työ”, kuten Luther sanoo. Kun ihminen on rukoilevinaan ilman uskoa, hänen on turha odottaa saavansa Jumalalta mitään.
Tässä kohtaa me huonot rukoilijat, jotka emme löydä itsestämme uskoa, pelästymme ja masennumme. Mutta meidän on hyvä muistaa, ettei meillä itsellämme olekaan uskoa, koska usko on Jumalan lahja ja hänen tekonsa meissä. Voimme myös muistella isää, joka huusi: “Minä uskon, auta minua epäuskossani”, kun hän pyysi Jeesusta auttamaan poikaansa. Tunnettu norjalainen teologi Ole Hallesby on kirjoittanut kirjan nimeltä “Rukouksen maailmasta”. Hallesby sanoo tässä kirjassa, joka jokaisen kannattaa lukea: “Uskon luontoon kuuluu, että se tulee Kristuksen luo. Tämä on uskon ensimmäinen ja viimeinen ja varmin elonmerkki. Syntisellä on ainoastaan syntinsä ja hätänsä, ei muuta.”
Meillä on riittävästi uskoa, kun tulemme hätämme kanssa Jeesuksen luo ja kerromme hätämme hänelle. Suurempaa uskoa meillä ei voi koskaan ollakaan. Usko on Jeesuksen, ainoan Auttajan, luo tulemista.
Lopuksi sana äideille ja toki myös isille Hallesbyn edellä mainitusta kirjasta: “Jollet voi jättää lapsillesi perinnöksi rahaa tai tavaraa, niin älä murehdi siitä. Älä raada itseäsi näännyksiin kootaksesi lapsillesi. Mutta pidä vaari, että yöt ja päivät rukoilet heidän puolestaan, niin että voit jättää heille suuren perinnön rukouksenkuulemisia, jotka ajavat heitä takaa läpi koko elämän. Silloin voit levollisesti ja rauhassa kuollessasi erota heistä, vaikket jättäisi heille suuria varoja”. Aamen.