Rakkaat kristityt!
Onko katseesi eteenpäin vai taaksepäin? Jokainen, joka on ajanut autoa tietää, että on katsottava sekä eteenpäin että taaksepäin. On hyvä tietää, mitä takana tapahtuu – mutta on vielä paljon tärkeämpää tietää, mitä on edessäpäin. Takana tulevaa liikennettä on toki seurattava – peilien tulee olla asetettuna oikein – mutta jos katsot vain taaksepäin – olet pian metsässä ja matkan teko loppuu.
Tämä pätee hyvin monella tavalla elämään. On hyvä aika ajoin katsoa taaksepäin ja miettiä, mistä oikein on tullut, mitä on tapahtunut. Mutta katsomalla vain taaksepäin, pitäytymällä menneeseen, siihen, mikä oli tärkeää joskus – jotain hyvin tärkeää jää elämässä näkemättä. Myös elämän matkantekoon kuuluu, että jotain jää taakse, jotta tavoitettaisiin sitä, mikä on edessäpäin. Vanhat rakenteet, vanhat tavat, vanhat uskomukset – voivat joskus olla todella vanhoja niin, että ne on vain jätettävä taakse ja suuntauduttava eteenpäin. Elämä ei pysähdy. Elämään kuuluu muutos. Se mitä on tänään, sitä ei ehkä ole huomenna.
Rukoukseen kuuluu pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Rukous ei ole magiaa. Rukouksella ei pyritä muuttamaan Jumalaa meidän tahtomme mukaiseksi. Rukous on avoimuutta Jumalan uutta luovalle tahdolle. On paljon helpompaa sulkea silmät elämän kipeiltä asioilta – kuin katsoa silmät avoimina sitä, mitä Jumalalla on meille tulevaisuudessa annettavana.
Pienet lapset ovat suloisia. Mutta tuskin on olemassa sitä äitiä, joka toivoisi, että lapsi jättäisi kasvamatta ja pysyisi aina pienenä vauvana. Näinkin toki joskus käy – mutta silloin on kyse hyvin surullisesta asiasta, kehityshäiriöstä ja vammasta. Normaalia on, että lapsi kasvaa – elämä muuttaa muotoaan. Ei voi pysähtyä siihen, mikä oli. Eikä tämä tietenkään koske vain lapsia – kyllä me kaikki aikuisikää elävät tiedämme, että muutosta tapahtuu koko ajan – suuntaan tai toiseen. Jotain jää taakse, jotain uutta ja muuta on edessä.
Tänään rukoussunnuntai kutsuu meitä avaamaan silmämme ja mielemme kohti tulevaisuutta. Ja vieläpä tekemään sen rohkeasti. Evankeliumi, jonka äsken luin, on Jeesuksen vastaus opetuslapsien pyyntöön. Pyyntöön, että hän opettaisi heidät rukoilemaan. Yksi osa opetusta on Isä meidän rukous – mutta myös tämä tänään luettu katkelma.
Katkelman alkuosa opetti sitä, että rukoukseen kuuluu kärsivällisyys. Rukoilija on kuin naapuri, joka vetoaa toisen apuun yllättävässä tilanteessa. Lähi-Idän maissa vieraanvaraisuus oli – ja on –kunnia-asia. Jopa silloin, kun vieras tulee yllättävään aikaan. Siksi käytiin naapurista pyytämään apua – ei haluttu menettää kasvoja. Vertaus ei kuvaa sitä, että Jumala olisi kuin tuo isäntä, joka ei millään olisi halunnut nousta vuoteeltaan enää ylös. Opetus on – että jopa ihmiset suostuvat auttamaan – kuinka paljon ennemmin hyvä Jumala haluaa niin tehdä. Rukoilkaa siis kärsivällisesti.
Opetuksen toisessa osassa on Jeesuksen tuttu kehotus: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”
Kun pyydämme, etsimme tai kolkutamme, on katse aina eteenpäin. Silloin odotus suuntautuu tulevaan. Jotain uutta odotetaan tapahtuvaksi. Edessä on uutta löydettävää. Ovi avautuu – vaikka se nyt näyttää olevan kiinni.
Joskus puhutaan vanhoista hyvistä ajoista. Ehkä niitä on joskus ollutkin. Joka tapauksessa on myös totta, että aika kultaa muistot. Mutta pitäytyminen siihen, mikä on vanhaa, siihen, mikä on mennyttä – on uhkaamassa aina silloin tällöin. Aina on vaikea luopua. Mennyt on turvallista, koska me tunnemme sen, mikä on jäänyt jo taaksemme. Uuteen sisältyy aina yllätyksen mahdollisuus. Löydämme jotain, mitä emme halua. On muutettava ajatuksia ja asenteita. Tai eteen aukeneekin ovi, jollaista emme osanneet odottaa.
Rukous rohkaisee meitä katsomaan eteenpäin ja odottamaan Jumalalta tulevaisuutta.
Kasvaako usko? Muuttaako se muotoaan? Onko kristillinen usko luonteeltaan ikään kuin paketti, joka on aina sama. No – arvaat kyllä mikä on minun vastaukseni tähän. Uskossa ei ole kyse siitä – ei siitä huolimatta, että meillä on joitakin uskon ilmaisuja, jotka pysyvät vuosisadasta toiseen samoina – kuten esimerkiksi se uskontunnustus, johon jokaisessa jumalanpalveluksessa liitymme yhteen ääneen. Usko ei kuitenkaan ole kivestä tehty. Usko Jumalaan ja Kristukseen on luonteeltaan elävä, kasvava ja muuttuva. Jos olet seurannut Kristusta pitkään – tiedät tämän omasta elämänkokemuksestasi.
Mutta tiedämme myös suuria oivalluksia, jotka ovat muuttaneet koko uskon tulkintaa. Eräs kaikkein tutuin meille varmasti on se muutos, jossa Martti Luther sai olla mukana. Löytö, että Jumalan hyväksyntää ei tarvitse ansaita – se on lahjaa, armoa. Armo on kaiken keskellä. Jumalan rakkaus on kaiken keskellä.
Mutta on löytöjä, jotka ovat henkilökohtaisia. Jumalan todellisuus voi avautua aivan uudella tavalla. Ole sille elämässäsi avoin. Rukoile: pyydä, etsi ja kolkuta. kristus lupaa: saat, löydät ja ovet avautuvat.