Rakkaat kristityt!
Olisi hieno aloittaa rukoussunnuntain saarna kertomalla ihmeellisistä rukousvastauksista, joita olen saanut. En voi kuitenkaan niin tehdä – en voi, koska niin tehdessäni en olisi rehellinen. Ei minulla ole mitään kerrottavaa. Minun rukoukseni eivät tietääkseni ole saaneet aikaan mitään ihmeellistä. Lottovoitot ovat edelleen saamatta.
Toki – olen saanut syödä monta maittavaa ateriaa enkä ole niistä sairastunut, olen lähtenyt matkoille ja palannut turvallisesti, olen saanut elää pitkään saman rakkaan vaimon kanssa, olen saanut seurata lasteni ja lastenlasteni elämää. Taudit ovat tulleet ja menneet. Nukahdettuani illalla – olen aamulla saanut herätä uuteen päivään. Ovatko nämä kaikki rukousvastauksia – onhan niihin liittynyt rukousta – vai aivan tavallista elämän menoa, inhimillistä ja arkista. Elämä ei ole pysähtynyt – aina se on jatkunut eteenpäin.
En ole rukouksen sankari. Tosin en tiedä – mitä se voisi edes olla.
Olen viime aikoina usein huomannut kysyväni – lähinnä kai itseltäni – mitä on kristittynä eläminen? Mitä on arjen kristillisyys? Onko kristillisellä elämällä jotain erityisiä tuntomerkkejä? Erityisesti kysymys on noussut mieleen, kun olen ajatellut meidän uusia veljiämme ja sisariamme, jotka ovat kääntyneet kristityiksi. Onko kristittynä eläminen jotain erilaista? Millaista on elää kristittynä?
Tähän samaiseen pohdintaan liittyy läheisesti toinen kysymys. Mikä on ihme? Mikä on ihmeellistä? Onko ihmeellistä, kun tapahtuu jotain poikkeuksellista ja yllättävää? Ovatko vain ihmeet rukousvastauksia?
Taidat arvata, miten tämä saarna jatkuu. Ihmeellistä on kaikki se, mikä on tavallista. Ihmeellistä on tämä maailmankaikkeus – luotu todellisuus. Elämä on ihmeellistä. Sinä olet ihme, minä olen ihme. Se on ihmeellistä, että sydän sykkii, hengitys tuo happea kehoon, kädet ja jalat liikkuvat. Elämä solutasolta lähtien kaikkein monimutkaisimpaan elämän muotoon asti on ihme. Kaikki minkä näemme ympärillämme, on ihme. Se, että näemme, on ihme. Ihme ei ole siinä, mikä on poikkeavaa – ihme on siinä, mikä on tavallista ja tuttua. Me vain tahdomme olla sille sokeita.
Rukous ei ole Jumalan taivuttelua meidän tahtoomme. Rukous ei ole voimannäyte, jolla saamme tapahtumaan jotain poikkeuksellista. Rukous on muuta.
Mitä Jeesuksen sanat voisivat opettaa tänään rukoilijalle? Minä voisin oppia ainakin seuraavia asioita.
Rukoilijan on tärkeä olla kärsivällinen. Rukous ei ole automaatti – laitat rukouksen matkaan kuin lantin automaattiin ja kas – kohta saat mitä halusit. Ei – rukouksessa on enemmän kyse asenteesta. Tuon asiani Jumalalle kärsivällisesti uudelleen ja uudelleen – kuin tuo öinen naapuri, joka pyynnöillään herätteli naapuriaan. Pyydä ja ano. Etsi ja kolkuta.
Jumala antaa, saat myös löytää ja ovia avautuu – elämässä. Niin – pitkin matkaa. Koko elämän ajan. Elämä on saamista, löytämistä, uusien mahdollisuuksien avautumista. Uudelleen ja uudelleen. Rukous on luottamista siihen, että Jumala antaa hyvää. Vaikka elämään mahtuu paljon vastoinkäymisiäkin, kipua ja vaikeuksia, itkua – kuitenkin Jumalan hyvyys on totta. Hän antaa hyvää.
Jumala ei tarvitse meidän rukouksiamme. Me tarvitsemme. Me tarvitsemme rukousta pysähtyäksemme, nähdäksemme, avartuaksemme. On niin kovin helppoa käpertyä vain omien asioiden ympärille – rukous on vastalääkettä siihen. Rukous avaa silmämme katselemaan todellisuutta toisella tavalla.
Rukous avaa näkemään Jumalan todellisuutta, hänen huolenpitoaan tässä maailmassa. Rukous avaa silmät näkemään toisemme. Rukous avartaa sydämen anteeksisaamiselle ja -antamiselle. Rukous auttaa meitä etsimään uusia mahdollisuuksia. Tarvitsemme rukouksen hiljaisuutta löytääksemme.
En ole rukouksen sankari. En ole tehnyt ihmeitä. En usko tekeväni niitä koskaan. Ehkä rukous on auttanut minua aavistamaan elämän arvon kaikessa tavallisessa, arkisessa. Ehkä rukous on auttanut oivaltamaan yhteyden merkityksen ja erilaisuuden arvon. Usko elää arjessa – sen tuntomerkit voi havaita vain sen hedelmästä. Paavali kirjoittaa: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.”