Saamme olla tässä jumalanpalveluksessa Herramme Jeesuksen Kristuksen rukouskoulussa. Päivän evankeliumia edeltää Herran rukous, Isä meidän –rukous, jonka Jeesus pyynnöstä opetti opetuslapsilleen. Se rukous on meille hyvin tuttu ja vastaa kysymykseen: ”Mitä meidän tulee rukoilla?”. Äsken kuultu opetuksen jatko vastaa sitten lähinnä kysymykseen: ”Miten tulee rukoilla?”.
Tällä kertaa käännös kreikankielestä suomenkieleen luo tavallista suuremman ongelman. Etenkin tätä uusinta raamatunkäännöstä lukiessa Jeesuksen opetuksen tähtäyspiste katoaa hyvin helposti. Näyttää siltä kuin leivän pyytäjän toiminta olisi jotenkin kohtuutonta ja arvostelun kohteena. Niin ei kuitenkaan alkukielen mukaan ole. Siinä kulttuurissa oli tavanomaista, että perheenäiti nousi varhain aamulla ja leipoi perheelle päivän aikana tarvittavat leivät. Toisaalta yöllä saapunut vieraskaan ei ollut harvinaisuus, sillä varsinkin kuuman vuodenajan matkaa tehtiin illan ja yön viileydessä. Tilanne, jossa päivän leivät oli syöty, mutta vieraanvaraisuus vaati kykyä tarjota yhden miehen leipäannosta, kolmea leipää, ei siis ollut mitenkään kummallinen. Ja jos naapurissa kerran asui ystävä, mistäpä muualtakaan leipää lähdettiin kyselemään.
Alkukielen mukaan Jeesus ei pyydä kuvittelemaan mitään, vaan kysyy: ”Kuka teistä?”. Ja jos kuvitella halutaan, silloin kysymys on ymmärrettävä: ”Voitteko kuvitella, että kukaan teistä menettelisi näin?” Eikä Jeesus tarkoita leivän pyytäjää, vaan sitä, että herätetty naapuri kieltäytyisi nousemasta, vaikka se sitten merkitsisikin lasten heräämistä lampun sytyttämisen ja leivän hakemisen vuoksi. Jostain syystä käännökseen on valittu puhuttelusanaksi ’veli hyvä’, vaikka leivän pyytäjä oikeasti puhuttelee naapuriaan ystäväksi. Eikä alkukielessä ole sanaa pelkkää, joka ikään kuin heikentää ystävyyden tasoa. Jeesus sanoo yksinkertaisesti, että vaikkei naapuri nousisikaan siksi, että on ystävä, hän nousee muusta syystä. Ja mikä on tämä syy? Ei suinkaan meidän käännöksemme hellittämättömyys. Hellittämätön pyytäminenhän merkitsisi sitä, että naapuri todella kieltäytyisi ensin auttamasta ja pyytäminen jatkuisi ja jatkuisi. Sellaista Jeesus ei selvästikään tässä kerro. Toki meillä muualla Raamatussa on tärkeitä esimerkkejä hellittämättömästäkin rukouksesta. Niinhän Aabraham rukoili aikoinaan Sodoman ja Gomorran kaupunkien puolesta. Ensin hän sai Jumalan lupaamaan, ettei kaupunkeja hävitetä, jos sieltä löytyy 50 oikeamielistä ja Jumalaa pelkäävää. Vähitellen Aabraham tinki rukouksessa määrän aina kymmeneen hurskaaseen saakka. Sillä kertaa tosin Aabrahamin rukoustavoite ei täyttynyt, sillä niitä kymmentäkään ei löytynyt, ja kaupungit hävitettiin.
Tällä kertaa Jeesus opetti jotain muuta kuin hellittämätöntä rukouksessa valvomista. Hänen käyttämänsä sana, muuten ainoan kerran Uudessa testamentissa käytetty, merkitsee häpeämätöntä, tunkeilevaa, jopa röyhkeää! Ystävän puoleen kestää kääntyä jopa häpeämättömästi. Ystävä ymmärtää ja tietää, että silloin on todellinen tarve, eikä todelliseen tarpeeseen voi olla antamatta apua.
Käännöksen epätarkkuuksiin puuttuminen ei tässä ole saivartelua, sillä vasta vertauksen alkuperäisen painotuksen löytäminen mahdollistaa Jeesuksen rukousopetuksen ymmärtämisen. Jeesus antaa meille eväitä siihen, kuinka Jumalan puoleen käännytään. Kuinka häntä itseään lähestytään rukouksessa. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” (Joh.15:15,16). Silloin Jeesus opetti rukouksesta samoin kuin tämän päivän evankeliumissa. Me saamme kääntyä hänen kauttaan Jumalan puoleen, niin kuin ystävän puoleen käännytään. Me saamme kääntyä Jumalan puoleen häpeilemättä, jopa röyhkeästi. Pääasia on, että teemme sen, kun meillä on tarve. ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” sanoo Jumala meille Psalmien kirjassa (50:15). Aivan samoin kuin tämän päivän evankeliumissa, meille siinä annetaan lupa kääntyä Jumalan puoleen välittömästi. Ei tarvitse ajatella, olenko elänyt tarpeeksi jumalisesti, olenko muistanut sopivasti myös kiittää, ettei rukoukseni ole pelkkää anomista. Silloin kun on hätä, Jumala tahtoo olla meidän apumme lähde. Ja kun me suostumme ottamaan hänen apunsa vastaan, on luonnollista seurausta, ei avun edellytystä, se, että kunnioitamme häntä. Kunnioittamisen varsinainen ydin on siinä, että otamme todesta hänen sanansa. Siis myös sen sanan, jossa hän kutsuu kääntymään puoleensa ja lupaa meille avun.
Pyytäkää, etsikää ja kolkuttakaa, on Jeesuksen yhteenveto rukouskoulun tässä vaiheessa. Pyytämisen esimerkki on ennen kaikkea Isä meidän –rukouksen sisällössä. Sana ’kolkuttakaa’ avautuu parhaiten juuri tämän päivän evankeliumin leivän pyytäjän toiminnassa. Etsikää-sana ei avaudu siitä, mitä Jeesus nyt oli opettanut, mutta muualta Raamatusta sen sisältö kyllä löytyy. VT:ssa on useita tapoja puhua Jumalan tai hänen kasvojensa etsimisestä. Jumalaa etsittiin eli hänen puoleensa käännyttiin tavallisesti menemällä temppeliin tai profeetan luokse pyytämään neuvoa ja apua. Jeesuksen aikana etsiminen ymmärrettiin ennen kaikkea Jumalan sanan tutkimiseksi. Fariseuksille Jeesus sanoi: ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.” (Joh.5:39). Mekin saamme etsiä yhteyttä Herraamme ja Jumalan valtakunnan todellisuutta Jumalan sanasta, sillä Jeesus itse vahvistaa sanan todistavan hänestä. Samalla meidän on muistettava se, miksi Jeesus sanoi fariseusten etsimisen epäonnistuvan. He eivät tunnustaneet oikeaa sanan tulkinnan avainta: sitä, että Jeesus Kristus on Jumalan sanan punainen lanka ja keskeinen sisältö. Fariseusten tapa tutkia Raamattua elää yhä meidän ajassamme, eikä se vie yhtään paremmin totuuteen kuin Jeesuksenkaan aikana. Elämme kirkossa, jossa piispanvaalissa äskettäin mukana ollut pappi julistaa julkisesti, ettei Raamattu ole Jumalan sana. Mitä etsittävää siinä silloin enää olisi? Ei ainakaan mitään sellaista, mihin Jeesus meitä todellisesti kehottaa.
Opetuksensa loppuhuipennukseksi Jeesus vielä kääntyi kuulijoidensa puoleen ja vetosi vertauksen tapahtumien lisäksi näiden omaan kokemukseen siitä, miten ihminenkin voi ajallisessa elämässä tehdä hyviä valintoja ja antaa oikeita asioita. Jeesuksen kuulijat olivat pääosin miehiä, sillä alkukielen mukaan hän kysyi: ”Kuka teistä on se isä, joka…”. Tänään, äitienpäivänä, meillä olisi varmaan suomalaisessa kulttuurissa enemmän syytä ja mahdollisuuksiakin kääntyä samanlaisen kysymyksen kanssa äitien puoleen. Kyllähän meidän on tunnustettava, että suomalaisessa arjessa äiti on isää useammin se, joka pitää huolta ja antaa perheelleen sitä rakkautta, mitä kulloinkin tarvitaan. Siitä äidit ovat kyllä kiitoksen ansainneet. Äidinrakkaus ja kyky vaikeissakin tilanteissa antaa perheelleen parasta kelpaa hyvin Jeesuksen käyttämän esimerkin rinnalle kertomaan siitä, miten Jumala haluaa kohdella meitä, kun me hänen puoleensa käännymme. Meillä isillä ja äideillä, siitä huolimatta, että me olemme syntiinlankeemuksesta osallisia, on kyky, mahdollisuus ja myös halu antaa ajallisessa elämässä hyviä lahjoja omille rakkaillemme. Jos lapsemme pyytävät hyviä asioita, me varmasti ilahtuen teemme kaikkemme, että voisimme täyttää pyynnön. Jos lapsemme pyytävät jotain, jonka näemme pahaksi tai vahingolliseksi hänelle, me vastuullisina vanhempina kieltäydymme tai sitten annamme pyydetyn sijaan jotain, mikä on hyvää.
Oikeastaan koko rukousopetusjakso tähtää siihen, että me rohkeasti ja mitään epäilemättä pyytäisimme Jumalalta sitä, mikä on kaikkein parasta. Hänen lahjansa eivät rajoitu vain tämän maailman asioihin. Niitäkin me saamme Jumalalta pyytää, ja hän antaa tässä elämässä sen, mikä kulloinkin on meille parasta. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, minkä vain hän voi antaa. ”…totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Pyhä Henki on meille Jumalan valtakunnan sinetti. Hän saattaa meidät Kristuksen yhteyteen, hän herättää uskon ja pitää sen elossa ja saattaa aina taivaaseen asti.
Rukoilkaamme: Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas sydämissämme Kristusta kirkastamaan.