Eräässä Fingerpori sarjakuvassa radiokuuluttaja sanoo: Suurpalo keskustassa uhkaa jo vanhaa kirkkoa. Paikalla on myös pappi joka toteaa: Juuri nyt meidän kaikkien on parasta rukoilla. Viimeisessä kuvassa näytetään miten palomiehet ovat jättäneet letkut maahan ja seisovat hiljaa paikallaan rukouksessa. Taustalla roihuaa kirkko komeilla liekeillä.
Joskus on aika rukoilla, puhua Jumalalle. Ja joskus on aika tehdä työtä. Parhaimmillaan nämä kaksi voi myös yhdistää. Sillä rukoileminen on aika yksinkertaista ja vaaratonta puuhaa. Erään rekan perässä luki: Jos haluat puhua Jumalalle, etsi joku hiljainen pysähdyspaikka ja rukoile. Mutta jos haluat tavata Jumalan, niin tekstaa ajaessasi.
Meidän kirkkoherranvirastomme ikkunassa on teipattuna ikivanha sananlasku: Ora et labora. Rukoile ja tee työtä. Tämä ajatus on peräisin jo keskiajalta, benedictiiniläisluostarin säännöstä. Luostarissa nähtiin että työn ja rukouselämän rytmittäminen tuo tasapainon päivän toimintaan. Luostareissa vietettiinkin erilaisia rukoushetkiä melkein ympäri vuorokauden. Eräs niistä, vesper eli iltarukous on yhä meillä käytössä erityisesti adventin ja hiljaisen viikon aikana. Hiljentyminen päivän töiden päätteeksi oli hyvä tapa valmistautua yön lepoon. Tämän tavan lyhin versio on meille monelle tuttu iltarukous. Levolle lasken luojani… jne
Rukouksen ja työn yhdistelmä on hyvä pitää mielessä myös silloin kun mieltä askarruttaa se kuuleeko Jumala rukoukset. Eräällä kauan sitten eläneellä laulajalla nimeltä Janis Joplin, oli kappale, jossa pyydettiin:
Oh Lord, won’t you buy me a Mercedes Benz?
My friends all drive Porsches, I must make amends.
Worked hard all my lifetime, no help from my friends,
So Lord, won’t you buy me a Mercedes Benz?
Kuten arvata saattaa Janis jäi ilman Mersua. Aika usein tavalliselle satunnaiselle rukoilijalle käy näin. Kun sitä viimein monen tuskan ja parahduksen jälkeen alentuu pyytämään apua Kaikkivaltiaalta niin mitä sieltä taivaalta tulee muuta kuin räntää niskaan. Sellainen kokemus masentaa ja saa tuntemaan äkkiä koko rukoushomman pelkäksi pelleilyksi, seinille puhumisen ja yksinhöpöttämisen välimuodoksi.
Mutta tässä on syytä näin rukoussunnuntaina ottaa esille tuo neuvo minkä Jeesus antoi evankeliumin vertauksessa. Se on sama kuin erään pohjalaisen panimon olutmainoksessa: Tätei pirä hotalehtaa. Rukouksessa eräs tärkeä piirre onkin kärsivällisyys ja sitkeys. Vanha kansa sanoi sen: Jumalan mylly jauhaa hitaasti. Rukouselämä ei ole nopeita pikavippipyyntöjä yläkerran pankkiirille vaan ennenvanhaista nöyrää raahustamista polvet vapisten vaivaista lanttia anomaan.
Eli lyhyesti, rukous vaatii rinnalleen työn tekemisen. Elämässä ei mikään tapahdu itsestään. Jumala ei pudottele taivaasta ylläripalkintoja hyville rukoilijoille. Oikeastaan moni kristitty on kokenut senkin miten rukouselämä on ollut vuosien ja vuosien mittainen painiottelu Jeesuksen kanssa. Saattaa olla että koko elämän mittaisessa rukoushuudossa ei lopulta tule mitään vastausta. Ja silti ihminen voi kokea että kyllä, kyllä siellä kuunnellaan ja kuullaankin. Vastaus vain ei ole se minkä pystyisi hyväksymään tai edes ymmärtämään. Enemmänkin se on rauha ja syvä tietoisuus siitä että kaikki, ihan kaikki on Jumalan hallussa. Ei ole hätää eikä pelkoa.
Nuoruudestani muistan kotikylältä hyvin vanhan naisen, joka oli jo aika sairaalloinenkin. Noihin aikoihin tehtiin reissuja Lapualle kuuntelemaan kuuluisaa saarnaajaa Niilo Yli-Vainiota. Matkaan lähdettiin kaukaakin, sillä kerrottiin että Niilon rukoukset paransivat sairaita. Kotikylältäkin tällaista reissua koottiin ja joku pyysi tätä vanhaa emäntää mukaan. Yllätys oli se, että kysyjille tuli vastaus: Minä olen sitä mieltä että jos minä en Taivaan isälle sairaana kelpaa niin en minä sinne Taivaaseen tervennäkään pääse.
Rauha Jumalan kanssa. Sen Kristus tuli tuomaan maailmaan. Sen hän valmisti ristintyöllä ja pääsiäisen ylösnousemuksellaan. Ja sen hedelmää on meidän sisimmässämme asuva uskon siemen, se joka Hengen avulla tarttuu armon ja iankaikkisen elämän lupauksiin. Toivo on totta, rukoukset kuullaan ja Taivaassa tavataan – J – E – E – S – U – S