Rakkaat kristityt!
Eräs tarina kertoo hurskaasta vanhasta miehestä, joka eräänä päivänä puhutteli Jumalaa: ”Rakas Jumala, enkö olekin palvellut sinua uskollisesti koko elämäni?” Hän ei tietenkään saanut vastausta.
Ja hän jatkoi puhettaan: ”En ole koskaan pyytänyt sinulta mitään.”
”Totta”, hän sanoi, puhuen nyt Jumalan puolesta. Sitten hän sanoi: ”Pyydän vain yhtä suosionosoitusta, et voi kieltää sitä minulta. Koko elämäni olen palvellut sinua, olen noudattanut lakia kuuliaisesti, olen suorittanut rituaalit. Olen tehnyt hyvää ihmisille, olen toiminut käskyjesi mukaisesti. Tee minulle yksi palvelus: anna minun voittaa Lotossa. Sitten voin vetäytyä rauhaan ja lepoon.”
Hän oli varma, että Jumala toteuttaisi hänen toiveensa, joten hän alkoi odottaa, ja hän odotti kauan. Hän rukoili joka päivä. Puolen vuoden kuluttua mitään ei ollut tapahtunut. Yhtenä iltana hän huusi turhautuneena: ”Jumala, kuuntele jo minua. Anna minun voittaa Lotossa.”
Kuvitelkaa, miten hän säikähti kuullessaan vastauksen: ”Kuuntele itse minua. Jätä kuponki.” Hän ei ollut jättänyt pelikuponkia.
(Kertomuksen kertoo Anthony de Mello kirjassa: Uudistuminen)
Onko rukouksen tarkoitus saada meidät tarttumaan ihmeisiin? Tai saada meidät odottamaan ihmeitä? Uskon, että ensisijaisesti siitä ei ole kysymys. Rukouksen tarkoitus on saada meidät näkemään elämän ihmeellisyyttä ympärillämme. Rukous auttaa näkemään, ymmärtämään, ihmettelemään ja iloitsemaan.
Rukouksen yksi viisaus on, että rukous kertoo siitä mihin me uskomme. Tästä syystä Jeesuksen opettama rukous on kristityn uskon kannalta aivan oleellinen. Tuossa rukouksessa Jeesus itse asiassa opettaa meille oleellisen uskon sisällöstä. Me rukoilemme sitä, mitä meillä jo on. Rukouksen tarkoituksena on tehdä meidät selvemmin tietoiseksi siitä, että Jumala on jo kaikessa mukana.
Se, että Jeesus kutsuu Jumalaa isäksi – ei tarkoita sitä, että hän olisi mies. Me puhumme Jumalasta aina vertauskuvin. Hän on salaisuus – mutta salaisuutena kuin lapsestaan huolehtiva isä. Rukous kutsuu meitä luottamaan häneen. Luottamaan siihen, että Isä tahtoo lastensa parasta.
Kun me rukoilemme Jumalan valtakunnan tuloa – me itse asiassa ilmaisemme uskovamme, että valtakunta on jo tullut. Se on ”meidän keskellämme” – niin kuin Jeesus opettaa. Valtakunta on tullut, koska Kristus on tullut. Rukouksessa me pyydämme sen toteutumista myös omassa elämässämme.
Jeesuksen julistuksessa Jumalan valtakunnassa etusijalla olivat köyhät ja syrjäytetyt – heille hän tuli julistamaan ilosanomaa. Jeesuksen opetuksessa mullistavaa oli se, että hän nosti keskelle köyhät, sairaat, lesket, naiset ja lapset. Heillä ei kellään ollut asemaa Jeesuksen ajan yhteiskunnassa. Ilosanoma kuului heille. Valtakunta oli tullut.
Jeesuksen opettamassa rukouksessa Jumalan tahdon tapahtuminen on rukoilijan ensisijainen toive, ensisijainen pyyntö.
Me rukoilemme Isä meidän –rukouksessa Jumalan hyvän, ihmisiä rakastavan tahdon toteutumista meidän elämässämme.
Kun rukoilemme sitä – me samalla ilmaisemme halumme sitoutua rakkauden toteuttamiseen. Rukouksessa ei ole kyse siitä, että vain odotamme, että meistä huolehditaan – se on aina samalla rohkaisu huolehtimaan muista ja levittämään Jumalan hyvää tahtoa toisten ihmisten elämään. Rukouksen sisältö ei ole: minulle, minulle, minulle – vaan meille ja sinulle.
Sama sävyhän on hyvin vahvana kohdassa, jossa pyydämme anteeksiantoa. Kun pyydämme – ilmaisemme samalla halumme antaa toisille anteeksi.
”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.” – kertoo vahvaa kieltä siitä, että usko kuuluu arkeen. Usko ei ole mielenliikkeitä jossain merkillisessä taivaallisessa tai mielensisäisessä todellisuudessa. Usko liittyy tähän elämään, jossa me elämme nyt ja tässä toinen toistemme kanssa. Usko on mukana tavassa, jolla kohtelemme toisiamme, usko on mukana harrastuksissamme, töissämme, eläkeläisriennoissa – kaikessa siinä ihan tavallisessa. Se elää luottamuksena, keskinäisenä välittämisenä.
Tänään tässä saarnassa olen tahtonut pysäyttää meidät hetkeksi Isä meidän –rukouksen ääreen. Tässä messussa me tulemme lausumaan sen vähän myöhemmin jälleen yhdessä. Isä meidän rukous on tuttu. Jokainen rippikoululainen on sen joskus opetellut ulkoa. Se on hyvä osata ulkoa. Mutta helposti ulkoluvusta tulee kuin loru ilman, että pysähdymme sen ääreen mitä rukoilemme. Ja kuitenkin – tuo Jeesuksen opetuslapsilleen opettama rukous vie meidät suoraan uskon ytimeen ja avaa eteemme suuren rikkauden. Me rukoilemme sitä, mihin me uskomme.
Jos vielä lyhyesti palaan alun kertomukseen.
Pitäisikö rukoilla lottovoittoa? Jos niin rukoilemme – niin mihin silloin uskomme? Rahan ihmeitätekevään voimaan? Ihmeisiin? Jumalan huolenpitoon jotenkin yliluonnollisella tavalla? Me toki voimme rukoilla mitä vaan – Jeesushan jopa kehottaa siihen. Lottovoiton suhteen minulla on vahva käsitys, että todennäköisempi vastaus on ei, kuin kyllä.
Nyt me nousemme tunnustamaan uskomme Jumalaan, joka kaikin tavoin tahtoo pitää luomastaan huolta.