Päivän evankeliumissa on Jeesuksen opettama kristittyjen yhteinen rukous. Tätä rukousta rukoillaan kristillisissä kirkoissa ympäri maailman. Päivän evankeliumiteksti on erityisen sopiva tänään, kun Mikkelissä vietetään ekumeenista raamattutapahtumaa. Isä meidän –rukous on raamattutapahtuman teeman mukaisesti avain. Se on avain uskon ja rukouksen rikkaaseen maailmaan. Se on myös avain kristittyjen keskinäiseen yhteyteen.
Isä meidän -rukous on tuttu ja se osataan ulkoa. Emme aina tule ajatelleeksi, että Jeesuksen opetus rukoilemisesta oli aikanaan ennenkuulumatonta ja radikaalia.
Ensimmäiset kristityt elivät monien uskontojen ja elämänkatsomusten keskellä. Luonnollisesti juutalaisuus vaikutti kristinuskon taustalla. Monenlaiset pakanauskonnot tunnettiin myös siellä, missä kristityt elivät. Lisäksi kreikkalais-roomalaisessa maailmassa ennen kristinuskoa syntyneet filosofiat vaikuttivat noilla seuduilla. Tällaisen moniarvoisen henkisyyden ja uskonnollisuuden keskellä Jeesus opetti rukouksesta.
Juutalainen rukous oli farisealaisen hurskauden määräämää. Se oli vakavaa ja vilpitöntä, mutta sitä rasitti lainomaisuus. Rukoilemalla ihminen täytti lain käskyjä. Näin hän hankki ansioita Jumalan edessä. Erityisen hyvää oli, jos toisetkin näkivät ja kuulivat rukouksen. Rukous oli velvollisuus, joka on täytettävä pyhän, majesteettisen Jumalan edessä.
Pakanauskonnoissa rukous perustui maagiseen ajatteluun. Jumalat piti pakottaa loitsunomaisin hokemin rukoilijan pyyntöihin. Rukouksen vaikutus oli suoraan verrannollinen sen pituuteen ja monisanaisuuteen. Toisto lisäsi rukouksen tehoa. Pakanoiden rukous oli taikuutta ja jumala oli pelottava.
Stoalaisessa filosofiassa Jumalalle ominaisinta oli kiihkottomuus, tunteettomuus ja täydellinen välinpitämättömyys. Epikurolaisille elämän korkein asia oli täydellinen tyyneys. Jumalat saattoivat nähdä maailman. Kuitenkin he pysyivät kokonaan erillään siitä. Rukous ei tällaisessa kreikkalais-roomalaisessa filosofiassa ollut mielekästä, olivathan jumalat tunteettomia ja eristäytyneitä.
Tällaista taustaa vasten ensimmäiset kristityt saivat kuulla Jeesuksen opetuksen rukouksesta.
Ensinnä Jeesus varoittaa kahdesta harhatiestä. ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä” Tämä on ensimmäinen harhatie. Rukous ei ole lainomaista, pakollista suorittamista. Se ei ole ansion keräämistä ihmisten ja Jumalan edessä. Rukous on ihmisen oikeus eikä ansio.
Toinen harhatie on tehdä rukouksesta taianomaista tyhjän hokemista. ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.” Rukous ei ole magiaa tai salaperäisiä temppuja Jumalan taivuttamiseksi.
Harhatiet torjuttuaan Jeesus opetti oikeasta rukouksesta. Hän opasti ensinnä siihen, että kristillinen rukous on sekä yksityistä että yhteistä rukousta. ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa.” Rukous on mitä suurimmassa määrin minun ja Jumalan välinen henkilökohtainen yhteys. Se on hyvin intiimiä puhetta ja keskustelua ihmisen ja Jumalan kesken. Rukous on aina myös yhteistä rukousta. ”Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa!” Jeesus opetti Isä meidän –rukouksen eikä Isä minun –rukouksen. Se on kaikkien kristittyjen, seurakunnan ja koko Kristuksen kirkon yhteinen rukous. Rukous on aina yhteisöllistä.
Toiseksi Jeesus opetti rukoilemaan Isää. Jeesuksen äidinkielen aramean sana Abba tarkoittaa isää. Tavallisessa merkityksessään se voidaan kääntää suomeksi sanalla ”isi”. Tämä on Jeesuksen radikaali opetus. Kristitty saa rukoillessaan lähestyä Jumalaa samalla luottamuksella kuin pieni lapsi lähestyy isäänsä, jota rakastaa, jonka tuntee ja johon luottaa. Tämä on täysin vastakohta pelottavalle, tunteettomalle ja eristäytyneelle Jumalalle.
Isä meidän –rukouksen kaksi ensimmäistä sanaa riittävät osoittamaan kristillisen rukouksen erityislaatuisuuden. Se selvittää suhteemme Jumalaan. Siinä ilmenee luottamus ja läheisyys, jolla tulemme Jumalan luokse. Se ilmaisee, että Jumala välittää. Hän ei ole eristynyt, tunteeton olento. Hän on isä, joka huolehtii ihmisistä niin suurella isänrakkaudella, että lopulta Jeesuksessa Kristuksessa kärsi ristinkuoleman. Rukoillessamme Isä meidän –rukouksen lähestymme tällaista Jumalaa, rakastavaa isää.
Isä meidän –rukouksen kaksi ensimmäistä sanaa selvittävät lisäksi suhteemme lähimmäiseen. Rukouksessa lausutaan: Isä meidän. Jo tämä sananvalinta estää kaiken syrjimisen ja erottelun ihmisten välillä. Jos Jumala on meidän Isämme, silloin lähimmäinen on veljemme ja sisaremme. Kun rukoilemme Isä meidän –rukouksen, se samalla opastaa kunnioittamaan ja rakastamaan toinen toisiamme ja kaikkia ihmisiä.
Isä meidän. Oikeastaan tämän pitemmälle ei tarvitsisi rukoillakaan. Ne ovat avainsanoja. Näissä sanoissa selviää suhteemme Jumalaan ja lähimmäisiimme. Ne kutsuvat meidät Jumalan eteen lapsenomaisen luottavaisina turvautumaan rakastavaan Isään. Ne opastavat meitä rakastamaan lähimmäisiämme veljinä ja sisarina.