5. sunnuntai pääsiäisestä (Rogate), Joh. 16: 23-33, Martti Vaahtoranta

1.
”Ja sinä päivänä ette mitään kysy minulta.” Näin Herra Jeesus sanoo päivän evankeliumin alussa. ”Sinä päivänä” kaikki olisi selvää ja ilmeistä. Ratkaisemattomat kysymykset olisivat saaneet vastauksensa.
Mutta mikä on se ”päivä”, josta Jeesus tässä puhuu? Opetuslasten mielestä se on jo nyt eli silloin, kun Jeesus pitää jäähyväispuheensa vain vähän ennen kuolemaansa Ristillä.
”Katso, nyt sinä julkisesti puhut, ja et yhtään tapausta sano. Nyt me tiedämme sinun kaikki tietävän, ja et sinä tarvitse, että joku sinulta kysyy, sentähden me uskomme sinun Jumalasta lähteneen.” Jeesus ei enää puhu vertauksin, vaan avoimesti. Kaikki tuntuu helpolta ymmärtää.
Mutta mitä Jeesus sanoo? ”Nyt te uskotte. Katso, aika tulee, ja nyt tuli, että te jokainen hajoitetaan omillensa, ja minun te yksinäni jätätte.”
Aivan kohta tulee Juudas joukkoineen. Ehkä Jeesus tahtookin sanoa opetuslapsilleen näin: ”Te luulette jo ymmärtävänne kaiken. Aivan pian joudutte näkemään, että teidän pitää yhä odottaa ja kysellä. Teidät riisutaan kaikesta omasta pyhyydestä ja tietämisestä. Minuun teidän ei kuitenkaan tarvitse koskaan pettyä. Kerran vielä tulette näkemään kaiken selvästi ja kirkkaasti, kasvoista kasvoihin.”
2.
Mikä siis on se ”päivä”, josta Herra tässä puhuu? Hän näyttää ensinnäkin viittaavan aikaan, jota vietämme kirkkovuodessa juuri nyt eli Herran ylösnousemisen jälkeen, mutta ennen Hänen taivaaseen astumistaan. Niiden päivien aikana Hän ei puhunut omilleen enää ”tapauksissa” eli vertauksin, vaan opetti avoimesti Isästä, Isän rakkaudesta, Pyhästä Hengestä ja itsestään Jumalan Poikana.
Mutta ehkä Jeesus puhuu myös ajasta Helluntain jälkeen. Se oli aikaa, jolloin Pyhä Henki muistutti Jeesuksen omia kaikesta siitä, mitä Hän oli maanpäällisen vaelluksensa aikana puhunut tai mitä opetuslapset eivät ennen Hänen taivaaseen astumistaan olisi voineet edes ymmärtää. Sen Pyhä Henki opettaisi nyt seurakunnalle. Hän antaisi myös kirjoittaa sen ylös. Ja meitäkin Hän opettaisi. Hän opettaisi ymmärtämään Pyhää Raamattua löytääksemme siitä Kristuksen, Jumalan Pojan, meidän syntiemme Sovittajan ja ylösnousseen Vapahtajamme.
Itse asiassa Jeesus lupaa juuri näin tapahtuvan, kun Hän sanoo tämän päivän evankeliumin alussa heti sen ensimmäisen lauseen jälkeen näin: ”Totisesti, totisesti sanon minä teille: mitä ikänä te anotte Isältä minun nimeeni, niin hän antaa teille”
Mitä Jeesus tarkoittaa? Ei kai Hän tarkoita, että Jumala tästä lähin toteuttaa kaikki meidän toiveemme?
Ei varmasti! Emmehän me Jeesuksen nimessä voi rukoilla mitä tahansa. Varmaa on sen sijaan, että Jumala antaa meille sen lahjan, jonka Hän on uskovilleen oman Poikansa kautta luvannut. Hän antaa Helluntaina seurakunnalleen Pyhän Hengen.
Ja samalla kun kirkkovuodessa vielä odotamme Helluntaita, elämme myös jo täyttyneestä lupauksesta. Olemme eläneet siitä jo melkein kahden tuhannen vuoden ajan. Herra on jo antanut Henkensä seurakunnalleen. Hänen tahtonsa mukainen rukous on kuultu, ja se kuullaan yhä: Pyhä Henki kirkastaa Sanassa Kristusta ja opettaa meitä ymmärtämään Hänen opetuksiaan.
3.
Pyhä Henki, joka avaa meille Jumalan sanan aarteet, on Jumala itse eli yksi Kolmiyhteisen Jumalan kolmesta Persoonasta. Hänestä on sanottu, että Hän on se persoonallinen, jumalallinen Rakkaus, joka tuo meitä Jumalan ja toistemme luo ja yhdistää meitä toisiimme.
Sitä Hän ei kuitenkaan tee irrallaan Jeesuksesta. Niin kuin Hän on Isän Jumalan Henki, niin Hän on myös Herran Jeesuksen Henki – ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan Henki.
Niinpä vielä ruumiillisesti täällä ollessaan Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen puhalsi opetuslastensa päälle ja antoi heille Pyhän Hengen. Ja sitä ennen siellä, missä Jeesus kulki, vaikutti ja opetti, siellä toimi myös Hänen Pyhä Henkensä. Maailman alusta asti Hän oli kirkastanut Herraa, joka kerran tulisi ihmisenä maailmaan.
Myös se usko, jolla Vanhan liiton pyhät tarttuivat Jumalan lupauksiin, oli Pyhän Hengen vaikutusta. Ja kuitenkin se oli vasta sen ennakointia, minkä täyttymys ensimmäisenä kristillisenä helluntaina Jeesuksen lupauksen mukaisesti toteutui. Silloin tapahtui, niin kuin Jeesus sanoo tämän päivän evankeliumissa: ”Ette ole mitään minun nimeeni tähän asti anoneet: rukoilkaat, niin te saatte, että teidän ilonne olis täydellinen.”
4.
Mutta mitä oikein on ”rukoileminen”? – Pyhä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä rukouksesta näin: ”Mutta niin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme; sillä emmepä me tiedä mitään rukoilla niinkuin tulis, vaan Henki rukoilee meidän edestämme sanomattomilla huokauksilla.” (Room. 8:26)
Pyhä Henki rukoilee siis meissä silloinkin, kun emme itse tiedä, kuinka rukoilla! Hän huutaa meissä, kun suumme ja sydämemme vaikenevat ahdistuksen ja koettelemusten keskellä tai ehkä myös silloin, kun ilomme ei löydä sanoja. Pyhä Henki löytää ne aina!
Mutta kuinka Pyhä Henki eli Jumala itse voi rukoilla meissä, jotka olemme maata ja tomua ja suuria syntisiä? Tätä kyselimme myös viime pyhänä. Tänään teemme vielä suuremman kysymyksen: ”Kuinka Jumala voi meissä rukoilla Jumalaa – ja kuinka tämä voisi olla rukouksen syvin olemus?”
Juuri tähän kysymykseen Herra Jeesus kuitenkin antaa epäsuoran vastauksen päivän evankeliumissa. Se on opetus, jonka opetuslapset vain vähän ennen Herran vangitsemista luulivat ymmärtäneensä. Sen syvyyttä he eivät kuitenkaan vielä käsittäneet, eivät ennen kuin Herra oli ylösnoussut ja heidät oli riisuttu kaikesta omasta pyhyydestä ja viisaudesta.
5.
Sillä se, mitä Herra lupasi ja mikä myös toteutui ja yhä toteutuu ja mitä Paavali Roomalaiskirjeessä kuvaa – se kaikki saattoi tapahtua vasta Herran taivaaseen astumisen jälkeen. Herra meni pois vain ollakseen vielä lähempänä meitä kuin ennen sitä. Ei Hän silloinkaan jättänyt meitä yksin eikä antanut Pyhää Henkeä meille itsensä ”korvikkeeksi”. Mutta ei Hän myöskään tarjonnut meille välitöntä tietä Isän Jumalan luo sen jälkeen, kun Hän itse oli astunut Taivaan kirkkauteen.
Jeesus on meille edelleen ainoa tie Isän luo. Hänen lihansa, Hänen meidän puolestamme uhrattu ruumiinsa ja verensä ja Hänen pyhin ihmisyytensä ovat meille ainoa avoin portti Kaikkeinpyhimpään, niin kuin Heprealaiskirje sanoo: ”Että siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään, Jesuksen veren kautta, jonka hän meille on valmistanut uudeksi ja eläväksi tieksi, esiripun kautta, se on: hänen lihansa kautta, … ” (Hepr. 10:19-20)
Uskon kautta tästä Portista, Herrasta Jeesuksesta, tulee meille tie Isän luo. Jeesukseen uskoen kuljemme Hänen verensä turvissa ja Hänen lihansa portin läpi maailmasta taivaan kirkkauteen, niin kuin Jeesus sanoo: ”Isä rakastaa itse teitä, että te minua rakastitte ja uskoitte minun Jumalasta lähteneen.”
Mutta mitä on tämä ”usko”? Onko se älyllisesti kestämätöntä ”uskottelua”? Vai onko se – päinvastoin – valtava älyllinen ponnistus, joka saa raskaan oven narahtaen aukeamaan? Vai onko se tunteiden liikettä, johon voimme pakottaa itsemme ja sen avulla Jumalan armon osallisuuteen?
Uskosta on todellakin sanottu, että se on sen ”tietämistä”, mitä Jumala Raamatussa itsestään ja meistä ilmoittaa, että se on ”suostumista” siihen arvioon, jonka Jumala meistä tekee ja lopulta ”luottamista” siihen, että Hän on Kristuksessa sovittanut syntimme ja antaa ne meille anteeksi. Ja nämä ovat asioita, jotka tapahtuvat meissä, meidän tietoisuudessamme, järjessämme ja tunteissamme.
Sellainenhan ihminen on – havaitseva, tahtova ja tunteva olento. Sen tähden on selvää, että myös pelastava usko jollakin tavalla ja jollakin tasolla ilmenee meidän järjessämme, tahdossamme ja tunteissamme. Mutta onko uskon syvin olemus vain sielumme liikkeitä? Onko usko uskoa silloinkin, kun nukumme tai olemme aivan pieniä, vasta kastettuja lapsia tai jo kuoleman rajalle siirtyneitä dementoituneita vanhuksia?
6.
Samaa voidaan kysyä rukouksesta. Rukouskin on sitä, että tuomme omia asioitamme ajatuksissa tai yhteisenä puheena, veisuuna tai joskus huutonakin Isän eteen. Mutta onko rukouksen syvin olemus siinä, mitä ajattelemme ja mitä sanomme? Ei varmasti. Ei P. Paavali muuten puhuisi ”sanattomista huokauksista”, joita meistä nousee silloinkin, kun emme tiedä, mitä rukoilla.
Ja niin on myös uskon laita. Uskon syvin salaisuus onkin hyvin lähellä rukouksen salaisuutta. Ehkä ne ovat lopulta yksi ja sama asia. Ehkä oikea usko on rukousta ja oikea rukous uskoa, kun niitä oikein pohjia myöten tutkitaan. Ehkä ne eivät siis ole meidän ominaisuuksiamme eivätkä meidän tekojamme, sanojamme, ajatuksiamme tai tunteitamme, vaikka ne myös niissä ilmenevät.
Mitä siis on ”usko”, mitä ”rukous”? Ymmärtääksemme sen kuuntelemme vielä, mitä Jeesus sanoo evankeliumimme lopussa: ”Katso, aika tulee, ja nyt tuli, että te jokainen hajoitetaan omillensa, ja minun te yksinäni jätätte. En minä kuitenkaan yksinäni ole, sillä Isä on minun kanssani.”
Tässä Jeesus puhuu oman olemuksensa ja koko olemassaolon suurimmasta salaisuudesta. Me emme sitä järkemme avulla tavoita, mutta Jumala on sen Pojassaan ja Hänen kauttaan Pyhässä Hengessä ilmoittanut: että Jumala on Yksi, mutta Hänen ykseytensä ei ole yksinäisyyttä, vaan yhteyttä rakkaudessa, Kolmen Persoonan yhdistävää rakkautta todellisena yhtenä olemisena.
Tähän Jumalan sisäiseen rakkauteen Pyhänä Kolminaisuutena Herra Jeesus ihmiseksi tullessaan ikään kuin ”vei sisään” myös meidän ihmisyytemme, sen, jonka Hän otti päälleen, kuitenkin ilman syntiä. Jeesus teki omassa Persoonassaan meidän ihmisyytemme osalliseksi Jumalasta, Jumalan ykseydestä Hänen kolminaisuudessaan. Näin Hän teki ihmisyyden osalliseksi myös Pyhän Kolminaisuuden Persoonien välisestä keskustelusta Isän ja Pojan välillä Pyhässä Hengessä.
Ajatelkaa siis, että kun Jeesus opettaessaan Isä meidän -rukouksen sanoo: ”Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”, Hän itse täysin synnittömänä pyytää meidän puolestamme meidän syntejämme anteeksi eli liittää meidän rukouksemme omaan rukoukseensa Isälle. Ja pyyntönsä Hän perustelee viitaten siihen, mitä tapahtui Ristillä, kun Hän itse rukoili piinaajiensa ja samalla meidän kaikkien puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä ei he tiedä, mitä he tekevät.“ (Luuk. 23:34) „Niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet“: niin sanoo Pyhä Poika yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Niin Jeesus sanoo oman uhrinsa tähden.
Sillä Jeesuksen vapaaehtoisen uhrin tähden Jumala antaa anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet Häntä vastaan. Ja kun Hän on antanut meille anteeksi, meistäkin voi tulla niitä, jotka antavat anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Meistä voi tulla sellaisia uskossa, uskon kautta ja jäseninä Herran Jeesuksen hengellisessä ruumiissa, osallisina Hänestä ja toinen toisistamme.
Juuri tässä on sekä ”uskon” että ”rukouksen” syvin salaisuus. Sekä uskon että rukouksen vaikuttaja, mutta myös niiden syvällä juokseva pohjavirta on viime kädessä Pyhä Henki itse. Hän on Jumalan Rakkaus, jonka Jeesus Kristus omassa itsessään, oman ihmisyytensä kautta antaa meille. Pyhä Henki Jumalan Pojan Henkenä yhdistää meitä Häneen, Jumalaan ja ihmiseen, meidän Herraamme ja Lunastajaamme.
Tässä meidän ”hengellisessä yhdistymisessämme” uskon kautta Jeesukseen Isä Jumala pukee Poikansa voiton ja ansion meidän päällemme, ikään kuin ne olisivat meidän omaamme, niin kuin Jeesus otti ominaan kannettavikseen Ristin puuhun meidän syntimme. Tässä salatussa yhdistymisessä, joka on uskon syvin salaisuus, meidät, jumalattomat, julistetaan vanhurskaiksi, ja siinä me myös pääsemme Jeesuksessa Pyhän Hengen kautta osallisiksi Jumalan omasta sisäisestä elämästä. Niin tulee Herran Jeesuksen rukouksista meidän puolestamme meidän rukouksiamme, kun Hänen Henkensä huokaa meissä.
Tämä pelastava ja Kristukseen yhdistävä usko ei perustu mihinkään meissä olevaan, vaan yksin Jumalan suuriin tekoihin. Se annetaan meille meidän ulkopuolellamme olevien sanan ja sakramenttien kautta. Kuitenkin juuri niissä Jumala ottaa meitä Kristuksessa rakkautensa syliin, ja uskossa Häneen meistä tulee Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä ja Jeesuksessa maailman voittajia kaikesta siitä huolimatta, mitä Perkele, synti ja oman liha meissä ja meitä vastaan vaikuttavat. Sillä uskossa me olemme osalliset Herrastamme ja Hänessä Hänen Ristinsä ja ylösnousemuksensa voitosta ja Pyhästä Hengestä, joka on pelastuksemme sinetti ja pantti, uskon ja rukouksen syvin salaisuus. Ja niin meitä koskee se ja saamme vakaasti uskoa siihen, mihin Herra Jeesus päättää päivän evankeliumin, tuntui meistä, miltä tuntui ja olkoon oma rakkautemme ja rukouksemme kuinka heikkoa ja kuolleen tuntuista tahansa: ”Maailmassa on teillä tuska; mutta olkaat hyvässä turvassa, minä voitin maailman.”
Ja kerran tulee se lopullinen päivä, jolloin kokonaan ja täydesti täyttyy Herran lupaus: ”Sinä päivänä ette mitään kysy minulta.” Amen.